Jaksanko vai enkö jaksa ... jokapäiväinen taistelu kivun, säryn, pakotuksen, jomotuksen, astman, allergian ja päälle vielä sisäilmaoireiren kanssa. Joka päivä selviämistaistelua kotitöiden kanssa sekä omien oikeuksien. Milloin Kelan päätökset on virheellisiä ja milloin en olekaan sairas vaan täysin työkykyinen tai siis riittävän elannon pystyisin ansaitsemaan terveydelleni sopivassa työssä. Sitä työtä ei ole vielä kukaan vuosien aikana keksinyt. Äänetön nainen joka aivosumussa ei muista kaikkia sanoja tai saatikka pystyisi kirjoittamaan sujuvasti tai unohtaa pankkikortin tunnusluvun.
Tänään on taistelua kivun kanssa ja se kipu on tällä hetkellä voitolla. Kipu syö naista ja sumentaa ajatusta. Joten älkää ihmetelkö jos teksti poukkoilee ja on täynnä virheitä sekä ajatuskatkoja. Saatan ajatella asian oikein mutta katkos käy pään ja näppiksen välillä.
Tänään ei onnistuisi taistelu kelan kanssa. Niitä virheellisiä päätöksiä on piisannut ja lähinnä koskien lapsen tulojen huomioon ottaminen. Kesätyöt olikin yllättäen tulona ja nyt tämä uusi materiaalilisäkin oli laitettu tuloksi. Linjoja pitkin kelaan tuli mentyä ja kaikki nämä virheet on oikaistu. Täytyykö tästä lähtien muistaa aina kirjoittaa että tätä ei oteta tulona huomioon sekä lakipykälät perään. Eikö tällaisten tukien pitäisi olla huolella tehtyjä sillä kuinka moni jaksaa sen valitussoiton/viestin tehdä. Sillä esim tuo materiaalilisä on meidän perheessä opiskelumahdollisuuden pelastus vaikka ei suuri olekaan. Onneksi kunta täydentävästä toimeentulotuesta maksaa opiskelukuluja myös. Enpä tiedä selviäisinkö ilman sitä ja jäisikö nuorimmainen ilman ammattia.
Jos tänään pitäisi tehdä miljoonas valitus kuntoutustuesta tai sairaslomista niin ei onnistuisi. Ilman apuja ei ole aikaisemmistakaan selvitty. En enää tiedä minkälaisia lausuntoja tai tekstejä siinä pitäisi olla. Mikään kun ei tunnu riittävän. Rupeanko ottamaan lausuntoja lapsilta, taksikuskeilta, naapureilta, kaupan ja apteekin henkilökunnalta aina kun joutuvat auttamaan minua. Vai kuvittelevatko hekin nämä minun näkyvät oireeni. Ehkä minä siirrän tämän kuvittelun heihin kun köpöttelen kuin mummo sekä puhun kuin dementikko.
Miksi kaikkein saisraimpien pitää itse koettaa puolustaa oikeuksiaan?
Eikö vakavasti sisäilmasta sairastunut olekaan hoidon ja tuen arvoinen?
Onko ihmisoikeudet eri sisäilmasta sairastuneelle kuin muille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti