Omia vahvuuksia etsimässä... tai jotain sinne päin

Sunnuntai-aamu ja hiljaisuus ... Jälkikasvu vielä nukkuu ja aamukahvit on saanut nauttia omassa hyvässä seurassa. Mutta kaipaako tähän toista ihmistä jakamaan tätä arkea joka tuntuu itsestäkin välillä mahdottomalta selvitä. En halua itselleni omaishoitajaa vaan ihmisen joka pystyisi tukemaan minua tässä elämässä joka on kaukana normaalista. Tämä on kyllä liian raskasta itsellekin joten ehkä tähän soppaan ei lisää ihmisiä tarvita.

Sairaus muuttaa ihmista sekä jatkuva taistelu oikeuksista vahvistaa ihmistä sekä myös nakertaa sisältä päin. Aivan kuin olisin arvoton yhteiskunnan silmissä. En enää ole "tuottava" ja hyödyllinen yksikkö vaan rasite. Nyky-yhteiskunta on liian kylmä sairastuneita ihmisiä kohtaan. Sinun täytyisi pystyä menemään virran mukana kuten muutkin tekevät. Olla hiljaa, ei saisi kritisoida, hoitaa perheesi ja työsi nurisematta eli olla mallikansalainen ja tyytyä siihen mitä sinulle ANNETAAN.

Vaikka luulisi että minulla on hyvä itsetunto kun uskallan sanoa asioita ääneen. Enemmän se ehkä on itsesuojeluvaiston puutetta. Itsetunto ei ole kamalan korkealla kun ei enää mihinkään oikein pysty. Sitä on oppinut arvottamaan itsensä työn kautta kuten tässä yhteiskunnassa on tapana. Nyt täytyisi pystyä löytämään ne omat vahvuudet jotta pystyisi jotenkin itseään "vahvistamaan". Ehkä ulospäin näkyy vahva nainen mutta oma mielipide on jotain muuta.

Kun omat sosiaaliset suhteet on enää lapset, yhtävät somessa ja kaupan kassa ... Elämää eletään enempi lasten kautta kuin itselle. Olisikohan tässä jo tarpeeksi pohdintaa tälle aamulle ...

Terveys – arvoton mittari päätöksen teossa

Koska on aika ottaa mittariksi terveys, kun tehdään päätöksiä esim koulujen korjaamisesta tai purkamisesta? Milloin lopetetaan remontit, joilla vain annetaan tekohengitystä kiinteistölle?

Monenko lapsen, nuoren tai aikuisen täytyy vielä sairastua kunnes asioille tehdään muutakin kuin lakaistaan maton alle? Milloin on tunnustusten aika ja kerrotaan oikea totuus: ”Meillä oireillaan.”

Liian paljon saa lukea lehdistä että lapset oireilevat ja sairastavat kouluissamme. Monesti vanhemmat on pidetty pimennosta oikean tiedon suhteen. Julkisia asiakirjoja kuten sisäilmaraportteja ei luovuteta luettaviksi. Miten usein törmää siihen että lapsesi on ainoa joka oireilee.

Joka paikassa leikataan ja kiristetään. Mutta siinä vaiheessa kun säästetään ilmastoinnissa tai kiintestönhuollosta, tulee lasku maksettavaksi terveydenhuollossa sekä ihmisten terveyden menetyksinä. Kumpi näistä on parempi ratkaisu? Se että lapsemme sairastavat loppu ikänsä vai että kiinteistön kulut ovat pienemmät?

Minun terveys on mennyt ja sitä ei enää saa takaisin. Mutta entä se lapsi joka aloittaa päivähoitotaivaltaan? Hänellä on voi olla sama kohtalo edessä vain siksi että haluttiin SÄÄSTÄÄ ja lakaista sisäilmaongelmat maton alle.

Eikö Itä-Suomessa vielä ole opitttu rakentamisen virheistä? Vai täytyykö täällä tehdä virheet moneen kertaan jotta oppi menee perille?

Jos näitä ongelmia ei ole niin miksi minulta kysytään: ”Voitko olla näissä tiloissa vaikka ilmastointi on puolella teholla?” Ehkä minä vain kuvittelen pienillä naisen aivoillani omat sekä lasteni oireet. Ilmeisesti meidän sairastuneiden hoitamainen on paljon EDULLISEMPAA kuin TERVEIDEN rakennusten rakentaminen.

Kun kaikki ahistaa ...

Pari päivää sitten bloggari ystävä kirjoitti kuinka ihminen voi lamaantua ja liimautua sohvalle. Allekirjoitan tämän tuntee ja olotilan täysin.

Miljoona asiaa jotka eivät edisty itsestä riippumattomista syistä. Terveys reistailee edelleen ja uutta lääkäriaikaa odottaen. Tervettä asuntoa ei näy missään. Miettinyt jo hyvi erikoisia ratkaisuja asiaa jotka eivät todellakaan ole taloudellisesti toteutettavissa.

Viimeisin keskustelu mielenterveystoimistossa koski minun uhrautumista lasten puolesta. En siis elä omaa elämää, mutta tämän sairauden kanssa oma elämä on rajoittunutta. Positiivisia elämyksiä tulee lasten elämästä ja onnellisuudesta. 

Mutta onko tämä "vetämättömyys" hometaudista, stressistä vai fibrosta johtuvaa ??? Vai kaiken mahdollisen yhteissumma.

Yhdenkin asian eteenpäin nytkähtäminen auttaisi henkisesti. Pienikin negatiivinen asia saa selän notkahtamaan. 

Viimeisin pari viikkoa on ollut täynnä pakkoaltistuksia, jotka ilman hengityssuojainta olisivat taatusti kaataneet sänkyyn asti. Ensi viikolla niitä on luvassa lisää sillä arjen on pyörittävä. 

Kuinka paljon hometautisen pitää itseään lääkkeillä hoitaa ennenkuin tietys tahot uskovat ettei kaikki ole "lääkkeillä hoidettavissa. 

Mutta nyt tämä hometautinen akka keittää päiväkahvit. Kofeiini ainakin hetkellisesti piristää ;) 

Oikeus onneen ja rakkauteen

Onko hometautisella oikeus olla onnellinen?

Onko lupa rakastua?

Entä sosiaaliseen elämään tai ystäviin?

Miksi ihminen joka sairastuu yleensä muiden välinpitämättömyyden takia on eri asemassa kuin vielä terve homeesta sairastumaton. Miksi meidän täytyisi olla hiljaa ja sairastaa kiltisti neljän seinän sisällä. Miksi meidän täytyy tyytyä tähän ja olla yhteiskunnan hylkäämä ja eristämä.

Missä on se kuuluisa ymmärrys, empatia tai auttamisenhalu? Miksi ihmiset ympäriltä kaikkoaa kun puhut asioista ääneen ja oikeilla nimillä. Eikä kaikkia "kissoja" saakaan nostaa pöydälle?

Paljon kysymyksiä vailla vastausta. Kenen olisi aika katsoa peiliin? Kuka on valmis luopumaan esim hajusteista, jotta voisi viettää sairastuneen kanssa aikaa? Ajan antaminen on ilmaista mutta se auttaa sairastunutta jaksamaan.

Onko sairastuneella oikeus vielä rakastua? Onko hänet tuomittu loppuiäksi yksin elämään. Yhteiselo sairastuneen kanssa ei onnistu ilman luopumista. Mistä olisit valmis luopumaan ihastumisen tai rakkauden takia? 

Sairaus muuttaa ihmistä ulkoisesti ja sisäisesti. Kortisoni tekee pienestä ja sirosta naisesta turvonneen. Enää ei ole killti kaikkeen tyytyvä vaan omista oikeuksista taisteleva. Kumpi on vaikeampi hyväksyä taistelutahto vai luopuminen ? 

"Maski on tehokas mieskarkoitin". Voinko vaatia toista luopumaan asioista joista itse tulen sairaaksi? Onko helpompaa olla loppuelämä yksin, kiikkustuolissa istuen ja sukkaa neuloen.

Kuva: Kauneus & Terveys nro 2/2016

Tyytyminen korvikkeisiin loppu iäksi vai ...

Oikean kirjan lukeminen. Ääni joka pääsee kirjan lehtiä kääntäessä. Niskat jumissa lukien viltin alla. Suklaalevyä samalla tuhoten. Sitä samaa tunnetta ei tule e-kirjaa lukiessa vaikka miten olisi viltti ja suklaatakin. Suklaa ei ole enää sitä Fazerin sinistä vaan ainutta sopivaa tummaa suklaata. Tämä tumma suklaa on aika loistava korvike, mutta e-kirja ei korvaa oikeaa kirjaa. Ehkä tämä on vielä vaikeampaa kun on entinen kirjastoautotäti ja kirjojen suurkuluttaja.

Korvapuusti tuoksuineen ja leipomisineen. Gluteenitonta taikinaa ei tehdä samalla tavalla ja hiivakin että kaneli on nykyisin kielletty. Vaikka aika hyvää saan nykyisin leivottua niin ei se perinteistä korvapuustia voita.

Käsityöt - hirveä tuska ja stressi sopivien lankojen etsimisessä. Sopivan ostopaikan löytäminen ja sittenkään ei kaikki langat sovi. Kunnon villalangan neulomisen ikävä pellavaa nyt unohtamatta. 

Kaikkeen tietysti tottuu ja oppii, mutta kun joskun on päässyt hyvän makuun ja tietää miltä joku oikeasti tuntuu tai tuoksuu. Yksi mitä kaipaan kovasti on savustettu kala. Kalaa ei ole voinut sisuksiin laittaa yli 15 vuoteen vai jopa 20. Muistan edelleen miltä kummin savustama savulahna maistui mummolassa. Kaikkea ei enää osaa kaivata, mutta onko tästä kaikesta luovuttava vain siksi että home on sairastuttanut pahasti. Katkeruus taitaa taas nostaa päätään ja luopumisentuska. Luopuminen on syvältä ja en enää halua luopua mistään. Liiasta on jo luovuttu pakon edessä. Onko enää paluuta entiseen ... 

Tohtorilla tuas

Vaihtelu virkistää ja minä vaihdoin tällä kertaa lääkärin erikoisosaamista. Vierailin nuppitohtorin epämukavassa penkissä. Siis se penkki on siksi epämukava, kun siitä ei meinaa päästä ylös.

Ihana tohtorisetä joka oikeasti ymmärsi tämän taudin päälle ja kuinka kokonaisvaltaisesti tämä sairastuttaa. Aina ei tiedä millä tuulella itse poistuu tohtorista, mutta tällä kertaa olo oli luottavainen tulevaan. Uutta lausuntoa pukkaa kelan suuntaan. Muutenkin tämä tohtorisetä oli mukavan lupsakka. Tälläisia lääkäreitä voisi olla enempi.

Onneksi tämä miun pää kuitenkin toimi vielä jotenkin tuon lääkärissä käynnin ajan. Ihana flunssapöpö kun on kotiutunut meille. Tänään alkoi tauti pientä lämpöä nostattamaan. Räkä valtasi jo eilen osan aivoille kuuluvasta tilasta sekä lima tykkää majoittua keuhkoihin. No piipusta henkoset ja pikkasen paremmin happi kulkee. Tään taudin kanssa vaan nuo flunssat iskee tiukemmin ja taatusti jälkitautia pukkaa. 

Mutta jos laittas omalääkityksen kuntoon. Litra tolkulla teetä että ananasmehua, mynthoneita muutama rasiallinen ja villasukat jalkaan. Koko nainen paketoidaan vielä viltin sisään. Ipanaario saakin sitten passata mammaan tämän päivän. Kotityöt saa jäädä tekemättä ellei jonpi kumpi lapsosista kunnostaudu. 

Suhteellisen suhteetonta elämää

Suhde - parisuhde, ystävyyssuhde, kaveruussuhde, kanta-asiakassuhde ...

Homeesta vakavasti sairastuneen ja kemikaaliyliherkän elämä on aika suhteetonta. Suhteet muuttuvat erilaisiksi ja jopa suhteettomiksi. Ystäviä ja tuttavia katoaa, kun eivät ymmärrä tämän sairauden vaatimuksia tuoksuttomuudesta ja ehdottomasta homeen välttämisestä. Ne ketkä ovat jääneet niin pysyvät varmaan mukana loppuelämän. 

Parisuhde olisi kiva juttu. Mutta kukapa olisi valmis mittaviin muutoksiin omassa elämässä naisen vuoksi. Ei pelkkä hajuttomuus ja homeen välttäminen riitä. Superallergikon puolisokin joutuu miettimään mitä suuhunsa laittaa, jos meinaa esim pusuja saada. Toisaalta minä liikun maskin kanssa ja kanttia kysyy mukana kulkijalta.

Ystävyyssuhteet kärsii kun itsellä ei ole voimia pitää suhteita yllä. Liikkuminen muualla kuin lähiympäristössä on haasteellista. Isommassa cityssä on pahemmat katupölyt, pakokaasut ja tärpätit kaupoissa että kahviloissa. Bussilla kulkeminen on oma lukunsa kun asuu maaseudulla. Onneksi nyt busseja aika hyvin kulkee, mutta bussien tuoksucoctail on jo toinen juttu. Mukava sekoitus navetan aromeja yhdistettynä hajuvesiin että homeen tuoksuun. Menee siinä kestävämpikin pää sekaisin.

Ainut toimiva suhde taitaa olla apteekkiin. Alkaa olemaan välillä jo tukkuostajafiilis. Saisikohan sieltä jo paljousalennuksen? Henkilökunta tervehtii jo niin tuttavallisesti.

Nainen parhaassa iässä ja ihan hukkaan männöö tautien kourissa. Eipä sen puolee että olisi ees miehiä sivusilmällä vilkaista. Puhumattakaan kun yritettäisiin löytää sopivaa ehkäisyä tälläiselle superherkälle allergikolle joka saa kaikista uusista lääkkeitä sivuoireita. Helpommalla siis pääsee kun keskittyy vain elämään tautihelvetissä. Toisaalta olisi kiva jos joku edes vislaisi perään ... 

Pohdintaa ja mietintää ...

Toiset muuttavat työn tai ihastuksen perässä. Minä luultavasti muutan terveyden takia. Syitä voi olla monia, mutta sairaana ei se muuttaminenkaan ole helppoa.

Henkisesti on oma prosessinsa. Lapsilla menee TAAS kaveripiiri uusiksi, koulu, koti ja harrastukset vain siksi ettei äiti pysty asumaan ihan missä tahansa asunnossa. Ja niitä minulle sopivia asuntoja on todella harvassa.Puhumattakaan että kyseisellä paikkakunnalla on terve koulu.

Nyt on ilmanvaihtoa kohennettu nykyisessä asunnossa ja se auttaa oleskelutilojen ilmanvaihtoa että laatua. Kumpaankin huoneeseen lisättiin oma "räppänä" suodattimineen. Mutta ei sekään vielä ratkaisut kaikkia ongelmia. Toinen paha vihollinen on tuo tupakansavu jota puskee jostain seinän takaa. Keittiö oli taas viikonloppuna kuin "kaasukammio". Ilmastointi on pakko olla pois päältä ja ikkuna auki jos keittiössä meinaa oleskella. Jostain kumman syystä nää 80-luvun ratkaisut ei vain toimi.

Jos kuitenkin palaisin takaisin asiaan. Sydänt' raastaa jos taas lapset joutuvat laittamaan kaiken uusiksi, mutta ei taas minun terveys anna enää myöten huonoa asumistakaan. Nyt tuntuu että olen siinä tilanteessa josta en enää jaksa yksin selvitä. Apukäsiä tarvitsisi ja paljon, mutta mistä niitä saa .... Oma kunto ja talous alkaa olemaan niin pohjalukemissa, kun tästä homehelvetistä on yrittänyt rämpiä ylös. Onpa taas synkkää tekstiä, mutta niin on olokin.

Mutta jos taas miljoonannen kerran yrittäisi käydä asuntotarjonnan läpi.

Sataa sataa ropisee ja sammalet tykkää

Sataa, sataa ropisee ... Se ei sitten ole ukkonen joka jyrisee vaan minä. Alkaa vähitellen tämä kosteus ja sade  riittämään. Sieniä syntyy ja homeet muhii... Sepä tarkoittaa että posket huutaaa hoosiannan ja niveliin koskee. Viime yönä taas podettiin kunnon kramppikohtaus nilkoissa.

Tämän mökin sammalet ainakin tykkää kelistä ja jatkaa kasvamistaan ...

Lapsena haaveilin sellaisesta puumajasta. Olisiko se homealtistuneen pelastus? Jäänpä ajatusta mutustelemaan. Josko joku minulle sellaisen rakentaisi ja arkkitehti vaikka osaisi selllaisen piirtää ...

Ajattele positiivisesti ...

Tänään on kyllä positiivinen ajattelu kaukana. Ei auta vaikka miten koettaa ihania ruusunpunaisia asioita ajatella. Punaista kylläkin on naama ja lisäksi se on turvoksissa. Ihana tämä Suomen kesä homeineen. Minulle paras asuinpaikka taitaisi olla ikuisen lumen ja jään kotimaa.

Entä jos ostaisi punaiset kumisaappaat ... Väriterapiaa tai väritysterapiaa ... Sillä varmaan tämäkin sairaus ihmeparanee. Homeet säikähtävät ihanan värikkäitä kumisaappaita ja kupsahtavat pois.

Kuten huomaatte tänään on paha päivä. Ei mitää asiaa ulos eli ei edes sädesienen saastuttaman kameran ulkoilutusta. Joudutte siis tyytymään vanhoihin valokuviinkin. Ajatus poukkoilee ja katkeilee - kuten tekstistä huomaatte. Kirjoittaminen on tuskaista ja virheitä tulee koko ajan.

Olo on kuin tällä helteen hyydyttämällä kukkasella. Voimat loppu ja pitäisi jaksaa taistella tautia vastaan. Home alkaa olemaan vaan aika ylivoimainen vastustaja. Taisi ottaa ensimmäisen erän voiton mutta onneksi ei sentään tyrmäystä tullut.

Päivän hoito voisi olla valokuvaterapia. Terapia kuin terapia- eikös ne tee ihmeitä ;) Jos alimmaisen kuvan lämpö ja toivo vaikka auttaisi pääsemään pahimman yli. Lisäksi lisään droppia naamaan ...

Unelmoimalla terveeksi ...

Ennen oli paljon unelmia ja haaveita.

Niitä syntyi jatkuvasti uusia.

Nyt on enää yksi unelma, joka sekin on heikoissa kantimissa. Sekin voi rikkoontua äkkiä ja ennalta varoittamatta. Onko terveydestä unelmoiminen liian hauras haave?

Olisikin unelmani edes väreissä tai hieman vahvempi. 

Minun unelmaani romuttaa nykyrakentaminen ja rakennusten huoltamattomuus, omantunnon puute sekä halu kantaa vastuuta toisten terveydestä.

Sillä juuri SINUN päätöksesi voi viedä monen ihmisen TERVEYDEN ja UNELMAT.

Luopuva, luopuvampi, homealtistunut

Luopuminen on henkisen kasvun paikka.

Luopuminen on menettämistä ilman katkeruutta.

Luopuminen kasvattaa luonnetta.

Luopuminen on olosuhteiden hyväksymistä.

Materia menettää merkityksen.

Vähän on kaunista.

Luopuminen tuottaa tuskaa.

Luopuminen kuuluu elämään.

Luopuminen tuo vapautta, tasapainoa ja selkeyttä.

Ja paskan marjat - LUOPUMINEN ON SYVÄLTÄ 

ja

olen KATKERA :(

Homealtistuneella on oma luopumisen musta aukko.

Se ei tunnu täyttyvän koskaan.

Sairas sairastuu sairaammin

Sairaassa rakennuksessa sairastuu tervekin. Aikaisemmin jo altistunut sairastuu pahemmin ja oireilee nopeammin. Entä sitten ABPA-sairas jonka täytyisi välttää sairaita paikkoja. Lääkitys sotkee oireiden tulkintaa. Sitä laittaa vielä osan oireista entisen altistumisen pikkiin. Nyt kun lääkitys on nostettu tappiin(mitä ilman lekuria uskaltaa) niin pakko uskoa että asunto on sairas.  Tämä sairas ei voi sairastua enää lisää.

Mistä kummasta se TARPEEKSI terve asunto sitten löytyy??? Olisin todella viisas ja kaukonäköisen sekä erittäin onnekas jos tuohon osaisin vastata tai saatikka olisin löytänyt sen asunnon.

Vaatimuksia ei ole kuin yksi. Rakennuksen täytyy olla TERVE. Ihan sama onko maalit viimeisimmän maalikartan mukaan tai keittiössä kivitasot. Miksi tämän yhden toiveen täyttyminen on niin vaikeaa???


Onko Suomalainen rakentaminen kokenut tasonlaskun?

Onko aika rahaa ja kiireellä pitää rakennetaan?

Eikö kenelläkään ole halua pitää rakentamisen mainetta yllä?

Missä on ammattiylpeys?

Pitääkö kaikkea vahtia jotta saadaan priimaa sekundan sijaan?


Liian suuria kysymyksiä. Ilmeisesti on kansantaloudellisesti varaa rakentaa huonoa ja sairastuttaa lisää ihmisiä. Maksaa lisäksi heille sairaspäivärahaa, kouluttaa uudestaan, kuntouttaa ja jopa maksaa eläkettä.

Ehkä minun naisen aivoni ovat liian yksinkertaiset ymmärtämään tätä. Sitä tervettä asuntoa odotellessa ...

ps. anteeksi kirjoitusvirheet ja ajatuskatkot

Mahdoton tehtävä

Yleensähän ihminen itse tekee tehtävästä kuin tehtävästä mahdottoman, Mutta nyt täytyy myöntää että tämän naisen voittanut tehtävä on löytynyt. Hyvin pahasti allergisoituneena aspergillus-homeelle on vaikea löytää paikkoja jossa voi olla tai saatikka asua. Lisäksi kyseinen home on pistänyt immuunijärjestelmäni täysin sekaisin ja labroissa paukkuu raja-arvot komiasti yli ylärajojen. Tohtorin kehoituksesta tai oikeestaan käskystä ei enää saisi lisäaltistuksia tulla. Näiden homealtistusten myötä sain lisäksi tautikuormaan monikemikaaliyliherkkyys. Se tekeekin oman lisänsä näihin päivittäin hoidettaviin asioihin.

Aloitetaan marmatus asumisesta. Niin monta home/kosteusvaurioasuntoa läpikäyneenä en uskalla edes ajatella omistusasuntoa. Vuokra-asuntomarkkinoilla on kaiken kuntoista asuntoa tarjolla. Milloin puhutaan ominaishajusta ja milloin tuuletuksen puutteesta. Lisäksi kaikki epäpuhtaudet ei edes tuoksu. Monesti ilmastointia ei ole käytetty tai ilmanvaihto on muuten puutteellinen. Kosvausilma voi tulla vaikka rakenteista. Lämmistykuluissa säästettäessä on tukittu kaikki mahdooliset paikat josta tulisi raikasta ilmaa sisälle. Listahan olisi loputon, mutta tässä muutama pääkohta. Lisäksi jos asunto on juuri remontoitu, niin materiaalien käryt on liikaa meikäläisen nokalle.

Jos nyt niin onnellisesti olisi käynyt, että terve mökki olisi asuttavana, niin täytyy jostain se ruokakin ostaa. Monissa kaupoissa voi jo kääntyä ulko-ovella kannoillaan takaisin kohti autoa. Joka sieltä pöllähtää kamala kemikaalikäry tai esim kellarimainen tuoksahdus. Tai itselle on monta kertaa ongelma että kukkivat/haisevat kukat ovat esillä kassojen luona ja sisääntulon läheisyydessä. Onneksi on vielä omalla kylällä yksi kauppa jossa voin käydä oireetta. Kunhan muistan jättää pesuainehyllyköt väliin.

Vaateostokset sekä muu välttämätön käyttötavara onkin helpompi ostaa verkkokaupasta. Niistäkin on jo oppinut valikoimaan paikat, joissa saa mahdollisimman vähän oireiluttavaa kulutustavaraa.

Kun sitä reippaana tyttönä koettaa leikkiä normaalia ihmistä ja käy ns shoppailemassa, voi varustautua muutaman päivän toipumislomaan. Shopppailua ei siis tarvitse tehdä kuin pari tuntia ja taatusti on kunnot olot luvassa. Meillä ei niinä päivinä tehdä kuin mitä on pakko tehdä. Lapset joutuvat tekemään kotitöitä, sillä äiti tiskatessaan saattaa hajottaa astioita(eivät kestä käsissä). Ruoankin olen polttanut tai unohtanut uuniin muutaman kerran. Lukuisista muista oireista puhumattakaan.

Tästä aiheesta voisi jatkaa loputtomasti. Tämä asia vaikuttaa kaikkeen, kaikkiin ja valintoihin joita teen. Yhtäkään asiaa ei oikeastaan voi tehdä tai päättää otttamatta tätä sairautta huomioon. Olen saanut oikean lottovoiton, joka kulkee taatusti loppuelämäni mukanani.

Toivotonta siivoomista

Siivoo ja siivoo .... Tavara vähenee, mutta kaapit ei täyty. Mappi Ö-osastoa kuormitan. Ei näitä voi eteenpäinkään antaa. Tiedän ettei sisäilmamittauksista tule puhtaita papereita. Ehkä ennakoi pahempaa kuin mitä luvassa on ... Kroppa kyllä kertoo sekä tuo kylppäri ettei kaikki todellakaan ole KUNNOSSA. 

Omat tavarat on kohta käyty läpi ja tarpeellinen vain jäänyt. Käsityötarvikkeista en luovu ennenkuin tulee tulokset. Luultavasti lehdet ja kirjat lähtee paperinkeräykseen :( 

Kuten huomaatte makkari alkaa olemaan ankea :( Paksuimmat/tiheimmät lakanat tiukasti petivaatteiden päällä. Ei mattoja lattialla. Ilmanpuhdistin katossa lampun tilalla. Lääkkeet ja kaikki pieni tarpeellinen hilpetööri laatikoissa.

Eteisen kokoelma kasseja vaihtuu päivittäin.

Matot on pesty ja pakataan huomenna jätesäkkiin varastoon odottamaan tuomiota. Yksi matto lähti roskiin. Sitä en edes yritä pestä. Mutta kaikki tämähän on maallista. Mutta jos se TERVE asunto löytyy jostain on muutto nopea. 

Tällaisissa tunnelmissa tänään ... 

Se on sitten valamis

Urakoin eilen illalla puolille öin ja sain tämän pisteltyä. Tällä hetkellä ei tunnu siltä että tähän tulisi muuta. Kehyksien etsintä siis alkaa. Ja se muuten ei ollut heleppo homma. Saattaa olla kun aikani tätä katselen, niin siihen pistelen vielä jotakin. En tiedä ihan varmasti.

Katotaan kuinka tämän päivän jaksaa. Mies oli saanut itsensä taas loppupisteeseen ja tarvitsi huilipäivän. Millois minä saan oman huilipäivän. Olo on sellainen että tarvitsisi.

no nyt riittää valitus. Osallistukaa vielä edellisen postauksen arvontaan. Aikaa on 1.8 asti.

Ihanaa sadepäivän jatkoa. Taidan laittaa mambaa soimaan. Tuntuu sopivan tunnelmaan.

Harmaata joka puolella

Siis keli ja muutenkin. Nyt on ollut rankkaakin rankempaa ja rankkana jatkuukin. Arjen pyörittäminen jääkin nyt täysin minun harteille. Täällä blogissa saattaa tulla hiljaisempaa tai sitten täytyy terapia/jaksamisneulontaa suorittaa enemmälti. Nyt vaan on itselläänkin olo etten jaksaisi mitään. Minulla ei ole lomaa, koska aloiten juhannuksen jälkeisenä maanantaina työt. Valmistun siis torstaina 18.6 ja aloittan harjoittelupaikassani työt. Nuorimmaiselta kerkesin sanoa hoitopaikan irti. Mutta meidän murkut saavat nyt ainakin kesätöitä - pikkuveljen vahdintaa.

Tuulalle kiitos ihanasta paketista. Ei olisi voinut tulla parempana päivänä tulla piristämään. Koetan kuvata paketin ja blogata kunhan jaksan.

Mutta nyt yritän alkaa tekemään kotihommia tai sitten neulomaan, jos siltä tuntuu.

Lapasten kuva

Laitetaan ekaks kuvaa meidän uudesta ihanasta imurista. Väri on ihana ja  imuri allergiaperheeseen sopiva.

Sitten kuvaa Aapon lapasista. Ihan peruslapaset. lnakaa kului reilu 50g. Kunhan pääsen tästä postissa käymään niin sen jälkeen mittaillaan meilläkin puntarilla neuleet. Paketti kortti tuli eilen, mutta pojan hoitaja tuli kipeäksi. Varahoitajalle ei voi viedä. sillä on kissoja. Onnistus varahoito varmaan muutenkin, mutta en jaksa taistella (Olen siis pojan kanssa tämän päivän kotona). Se olisi sellainen soppa noiden ruokailujen ja kaiken muu kanssa.Minun pitäisi kuljetella bussissa lasta hoitoon ja se ei onnistu näillä meidän yleisillä kulkuvälineillä. Aikataulut eivät yksinkertaisesti satu yksiin. Miehen mukana hoitoon kuudeksi ja pois sitten neljältä. En laita lastani noin pitkäksi ajaksi.

Mutta nyt pikaisesti blogikierrokselle. Eräs pieni mies haluaa pelaamaan tähän koneelle.