Tänään mietittyä

Tänään oli aika pääntyhjennykseen eli mielenterveyshoitajalle. Taas tuli puhuttua noista normiongelmista ja painimisesta tämä hometaudin kanssa. Lisäksi otettiin käsittelyyn Inhimillisen tekijän Kosteikon kasvatit-jakson aiheuttamat ajatukset.

Miksi en muista lapsuudesta oikeastaan mitään. Omat muistikuvat alkavat vasta vanhempien eron aikaisesta ajasta. Olin tuolloin 11-12-vuotias. Aikaisemmista tapahtumista muistan muutamia juttuja esim mummolassa yökyläilyn torireissuineen. Valokuvia kuitenkin olen nähnyt lapsuudesta, mutta niistä en saa mitään irti. Niihin kuviin ei ole mitään muistikuvaa.

Tänään pohdittiin sitä että mikä on tämän aiheuttanut. Haluanko haudata muistini sopukoihin jotakin sellaista mikä on traumatisoinut jotenkin. Muistan että kärsin pahoista päänsäryistä vähän ennen vanhempien eroa. Oliko se oire jostakin? Muistan kyllä kun lääkäri totesi että millä äkäpussi kesytetään ja muistan sen kun otettiin aivosähkökäyrä ja kuinka aamulla piti tosi ajoissa herätä sinä päivänä. Mutta normaalista elämästä tai juhlapyhistä ei ole mitään muistikuvaa.

Onko lapsuudessani ollut traumaattinen kokemus, turvattomuutta ...

Murrosiässä olin katkera tai surullinen siitä ettei meillä ollut normaalia elämää. Paikalliset baarit kylläkin rikastuivat. Olimme paitsi siitä mitä toiset ikäisemme saivat - turvallinen lapsuus. Vaatteetkaan eivät välttämättä aina olleet ehjät ja ruokakin oli välillä aikas vähissä. Murrosikäisenä tein ruokaa nuoremmille sisaruksille ja kävin ruokakaupassa ostamassa ruokatilille. Välillä sain huomautuksia että ruokatili on maksamatta. Koskaan emme olleen niin köyhiä ettei varaa olisi ollut paikalliseen baariin mennä oluelle tai oikeastaan usealle. 

Onko minulla halua muistaa mitä lapsuudessa on tapahtunut? Onko se minulle "terveellistä"? Tiedän että pelkkä ajatus asioiden selviämisestä pelottaa. Olenko valmis ottamaan sen vastaan mitä tapahtuu???

Elämä on suorittamista ja pakkoselviämistä

Luin tekstin Alkoholistin aikuinen lapsi suorittaa elämää Kokovartolofiilis-Blogista. Minustakin on tullut suorittaja ja selviytyjä. Elämä on enempi suoritusta eikä nautintoa. Elämä on selviytymistä ja seuraavan vastoinkäymisen odottamista varasuunnitelmineen. Blogissa kirjoitetaan että tämä johtuu liian isosta vastuun kannosta lapsuudessa. Vastuunkannosta asioissa joista ei olisi tarvinnut lapsena kantaa vastuuta. 

Suorittaja palaa helposti loppuun. Tämäkin on tullut koettua. Taakka painaa liikaa harteilla kun kaikesta täytyy selvitä täydellisesti, kiitettävää palautetta saaden tai vähintään mallikelpoisesti yhteiskunnan ja ystävien silmissä. 

Positiivista on se että on oppinut selviämään pulmatilanteista. Minä selviän itse sillä en osaa apua pyytää. Näinhän olen oppinut jo lapsuudessa. Lapsuudessa tai oikeastaan nuoruudessa kerran pyysin apua, mutta sitä emme saaneet. Siinä vaiheessa olisi elämän suunta muuttunut täydellisesti jos minua olisi uskottu. Mutta tiedätte että alkoholisti osaa puhua asiat itselleen suotuisasti.  Sen jälkeen olenkin selvinnyt ihan itse.

Raskasta on olla kokoajan valmiustilassa, jos jotakin sattuu .... Ihan vain varmuuden vuoksi. Tästä pitäisi jotenkin päästä irti. Mutta miten ??? Tätä koetan tänään sitten pohtia. Osaisinko vain olla enkä pelkää jokaista puhelinsoittoa tuntemattomasta numerosta. Silllä olen oppinut ettei niistä yleensä hyviä uutisia tule.