Terveys – arvoton mittari päätöksen teossa

Koska on aika ottaa mittariksi terveys, kun tehdään päätöksiä esim koulujen korjaamisesta tai purkamisesta? Milloin lopetetaan remontit, joilla vain annetaan tekohengitystä kiinteistölle?

Monenko lapsen, nuoren tai aikuisen täytyy vielä sairastua kunnes asioille tehdään muutakin kuin lakaistaan maton alle? Milloin on tunnustusten aika ja kerrotaan oikea totuus: ”Meillä oireillaan.”

Liian paljon saa lukea lehdistä että lapset oireilevat ja sairastavat kouluissamme. Monesti vanhemmat on pidetty pimennosta oikean tiedon suhteen. Julkisia asiakirjoja kuten sisäilmaraportteja ei luovuteta luettaviksi. Miten usein törmää siihen että lapsesi on ainoa joka oireilee.

Joka paikassa leikataan ja kiristetään. Mutta siinä vaiheessa kun säästetään ilmastoinnissa tai kiintestönhuollosta, tulee lasku maksettavaksi terveydenhuollossa sekä ihmisten terveyden menetyksinä. Kumpi näistä on parempi ratkaisu? Se että lapsemme sairastavat loppu ikänsä vai että kiinteistön kulut ovat pienemmät?

Minun terveys on mennyt ja sitä ei enää saa takaisin. Mutta entä se lapsi joka aloittaa päivähoitotaivaltaan? Hänellä on voi olla sama kohtalo edessä vain siksi että haluttiin SÄÄSTÄÄ ja lakaista sisäilmaongelmat maton alle.

Eikö Itä-Suomessa vielä ole opitttu rakentamisen virheistä? Vai täytyykö täällä tehdä virheet moneen kertaan jotta oppi menee perille?

Jos näitä ongelmia ei ole niin miksi minulta kysytään: ”Voitko olla näissä tiloissa vaikka ilmastointi on puolella teholla?” Ehkä minä vain kuvittelen pienillä naisen aivoillani omat sekä lasteni oireet. Ilmeisesti meidän sairastuneiden hoitamainen on paljon EDULLISEMPAA kuin TERVEIDEN rakennusten rakentaminen.

Kun kaikki ahistaa ...

Pari päivää sitten bloggari ystävä kirjoitti kuinka ihminen voi lamaantua ja liimautua sohvalle. Allekirjoitan tämän tuntee ja olotilan täysin.

Miljoona asiaa jotka eivät edisty itsestä riippumattomista syistä. Terveys reistailee edelleen ja uutta lääkäriaikaa odottaen. Tervettä asuntoa ei näy missään. Miettinyt jo hyvi erikoisia ratkaisuja asiaa jotka eivät todellakaan ole taloudellisesti toteutettavissa.

Viimeisin keskustelu mielenterveystoimistossa koski minun uhrautumista lasten puolesta. En siis elä omaa elämää, mutta tämän sairauden kanssa oma elämä on rajoittunutta. Positiivisia elämyksiä tulee lasten elämästä ja onnellisuudesta. 

Mutta onko tämä "vetämättömyys" hometaudista, stressistä vai fibrosta johtuvaa ??? Vai kaiken mahdollisen yhteissumma.

Yhdenkin asian eteenpäin nytkähtäminen auttaisi henkisesti. Pienikin negatiivinen asia saa selän notkahtamaan. 

Viimeisin pari viikkoa on ollut täynnä pakkoaltistuksia, jotka ilman hengityssuojainta olisivat taatusti kaataneet sänkyyn asti. Ensi viikolla niitä on luvassa lisää sillä arjen on pyörittävä. 

Kuinka paljon hometautisen pitää itseään lääkkeillä hoitaa ennenkuin tietys tahot uskovat ettei kaikki ole "lääkkeillä hoidettavissa. 

Mutta nyt tämä hometautinen akka keittää päiväkahvit. Kofeiini ainakin hetkellisesti piristää ;) 

Erilainen - massasta erottuva luottamuspulaa poteva

Ajattelutapa, arvot ja suhtautuminen eri asioihin, tilanteisiin ja vastoinkäymisiin muuttuu kun sairastut vakavasti. Olen huomannut että katson kaikkea vähän pääkallellaan - epäillen ja kyseenalaistaen, luottamuksen menettäneenä. Toiset elävät elämää täysin rinnoin mutta elän rajoitusten rajoittamaa elämää. Ajattelen terveyen kannalta asioita sekä jokapäiväisen selviämisen.  Maidon loppuminen ei tunnu missään. Epäarvoisuus ja epäoikeuenmukaisuus on se mikä saa höyryt nousemaan korvista ja käämit käryämään.

"Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhuntai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä." Ilman luottamusta suhteiden luominen ja tulevaisuuteen katsominen positiivisin ajatuksin vaikeutuu tai ainakin on haasteellista. Sisäilmasairastunut on yleensä luottamuksen sekä terveytensä menettänyt monien tahojen epärehellisyyden, vastuuttomuuden ja ahneuden takia. Ei siis riitä että sairastut ja olet onnen varassa jotta löydät oikean lääkärin, oikeat lääkkeet, terveen kodin sekä työpaikan ja pystyt asioimaan terveissä toimipaikoissa, vaan sinun täytyisi luottaa ihmisiin jotka sanovat ettei täällä ole "mittäävikkaa". Yleensä tämä "eimittäänvikkaa" saakin jo tuntosarvet nousemaan. Voisiko suoraan kertoa etten tiedä onko täällä millainen sisäilma tai onko edes sisäilmaan tutkittu. Luottamuksen kannalta se rehellisyys olisi tärkeää.

Jotenkin on tullut sellainen olo että odotan uuden pommin niskaan putoamista. Milloin oikeasti terapiahoidot saavat vallan ja saamme lopullisen hullun leiman otsaan. Koska seuraava "hompommi" putoaa ja todetaan että pieni kosteus on rakenteissa hyväksi ;) Pahoittelen tätä rankkaa "huumoriani". 

Miksi tuntuu että taistelut käydään yksin vaikka meitä sairastuneita on paljon ???

Tänään on vain päivä kun poskionteloja kirvelee ja sattuu joka paikkaan. Yritin eilen olla kuin normaali ihminen ja kävin kampaajalla. Nyt sitten sairastan monta päivää jotten erottuisi massasta kamalan hiuspehkon kanssa. Kaikella on hintansa, mutta oliko tämä sen arvoista ??? 

Saako sisäilmasta puhua

Vaikka media kirjoittaa homekouluista ja homeoikeudenkäynneistä, ei minusta siltikään ole sallitumpaa puhua omista henkilökohtaisista kokemuksista asioiden oikeilla nimillä. Jos sairastut flunssaan saa taatusti "paranepian-viestejä mutta jos kirjoitat homealtistuksen sairastuttaneen flunssaan ... Jos päivität kuvan villasukista kaikki tykkäävät ja kuolaavat, mutta jos päivität uutta tutkimustietoa tai uutisen uudesta homekoulusta, laskeutuu syvä hiljaisuus. Silloin voisi kuulla nuppineulankin tippumisen lattialle. Onko tämä hiljaisuus asioiden hyväksymistä sellaisena kun se on? Vai onko tämä hiljaisuus sitä ettei osata reagoida näihin asioihin. Vai sitä että leimaudutaan "sisäilmahulluksi". Minä koen olevani juuri tämä "sisäilmahullu"joka puhuu asioista asioiden oikeilla nimillä.

Kysyin eräässä ryhmässä kuinka ihmiset kokevat ystävien ja kavereiden suhtautuvan sisäilmaan liittyviin postauksiin. Yli 70 % sanoi seinän hiljenevän. Kuvitelkaa kuinka paljon ihmisiä ei halua leimautua, ottaa kantaa tai saatikka antaa tukea. Tietäen Suomen julkisten rakennusten kunnon ja kuinka paljon ihmisä altistuu päivittäin sisäilmaongelmille muodossa tai toisessa ... Miksi näihin tyydytään ja ollan HILJAA ...

Puhutaan median sisäilmauutisoinnista. Silti monesti nämä uutiset ovat siloiteltua. Totuutta ei tuoda karussa julmuudessaan suuren yleisön tietoon. 

Vastuuttomuus joka vallitsee kuntasektorilla sekä vuokranantajien keskuudessa on pahinta mitä tässä tilanteesas voi tehdä. Kukaan ei ota vastuuta kiinteistönsä kunnosta vaan säästetään ja siirretään pakollisiakin korjauksia. Maalaisjärjellä ajateltuna hyvin pidetty omaisuus on arvokkaampaa kuin heitteille jätetty. Olenko yksin tämän ajatuksen kanssa? Onko rahakkaampaa "homehduttaa" kiinteistöt ???

Toivottavasti tämä sai sinut ajattelemaan sitä sinun tukesi on tärkeää sairastuneelle. Se ei vie paljoa aikaa jos vaikka laittelet tukisydämen postauksen alle.

#paperipussipelastaakunsisäilmaahistaa

Terve sisäilma ry :n eräs jäsen sai loistavan idean. Linkin takana on hänen blogikirjoituksensa idean synnystä sekä lisää pussipäitä kuvina.

Miksi sisäilmasta sairastuneiden hoidossa ei päästä tälle vuosituhannelle?

Miksi hoidoksi tarjotaan terapiaa, pussiin hengittämistä tai positiivista ajattelua? Nämä hoidot eivät sisäilmasta saatuja oireita ja tauteja paranna tai saatikka helpota oloa. Ehkä niistä saa jotain irti huumorin kautta. Liian paljon vakavasti sisäilmasta sairastuneita jää hoitamatta tämän puoskaroinnin ja potilaan oireien vähättelyn takia. Koulutustilaisuuksissa nauretaan potilaille suureen ääneen ja yhdessä, kun ovat luulosairaita, mieleltään järkkyneitä tai turvattomuuden tunnetta tuntevia.  Jopa diagnoosin saaneita joutuu jatkuvan psykologisoinnin kohteeksi. Jokainen lääkäri pysyköön lestissään eli keuhkotohtorin ei kannata psykologin pallille kavuta. Vakavasti sairaalta vaaditaan liikaa jos hän joutuu vielä osaava lääkäriä etsimään tällaisen kohtelun takia. Minulla oli takana kahden Suomen huippulääkärin diagnoosi ja silti ENTINEN keuhkolääkärini psykologisoi minut oireeni. Hän oli kai voimaton tautini kanssa ja piti helppo ratkaisu keksiä. Nyt onneksi olen osaavissa käsissä ja lääkitys kohillaan. Enää minua ei vähätellä tai saatikka leimata hulluksi. 

Miksi Työterveyslaitos kouluttaa edellee lääkäreitä näitä puoskaroinnin menetelmiä käyttämään meihin sisäilmasta sairastuneisiin.. Olemmeko samassa tilanteessa kuin aikoinaan vatsahaavan kanssa. Nupistahan sekin vika johtui, mutta kuinkas sitten kävikään ... 

Ollaako TTL:lla varauduttu siihen että vaikeasti sisäilmasta sairastuneien ihmisten määärä kasvaa. Jatkuvasti tulee vertaistukiryhmissä vastaan ihmisiä jotka ovat saaneet diagnoosin tai heillä epäillään ABPA:a. Tauti jonka pitäisi olla HARVINAINEN, on nostamassa päätään tilastoissa. Kuinka paljon sairastuneita on vielä diagnosoimatta, kun lääkärit eivät osaa tätä tautia tunnistaa??? Tämä ei nimittäin parane pussiin hengittämällä tai saatikka ruusunpunaisilla ajatuksilla. Tiukasti saa syödä kortisonia ja astmalääkkeitä

OLISIKO JO AIKA TEHDÄ JOTAIN JA SAADA LÄÄKÄREIDEN OSAAMINEN, TAUDIN TUNNISTUS JA HOITO ASIANMUKAISELLE TASOLLLE. MEILLÄ SAIRASTUNEILLA ON OIKEUS MYÖS OIKEUDENMUKAISEEN, OIKEANLAISEEN SEKÄ IHMISARVOISEEN HOITOON.

Anna meille tukiäänesi ja ota itsestäsi kuva paperipussi päässä. Pussi päässä ei ahista eikä kiristä. Julkaise kuva tagilla tai vaihda jopa profiilikuvaksesi. 

#paperipussipelastaakunsisäilmaahistaa

Henkinen jaksaminen

Ensin täytyi keittää pannullinen kahvia ja käydä päätä tyhjentämässä mielenterveystoimiston hoitajalle. Tämä aihe on sellainen, joka koskettaa jokaista joka taistelee terveytensä, inhimillisen elämän tai lastensa puolesta. Kirjoitan tätä sisäilmasta sairastuneen silmin, mutta uskon että tähän voi samaistua kuka tahansa oikeuksistaan taisteleva tai pitkäaikaissairas.

Mitä silloin tehdä kun maailma romahtaa tai matto vedetään jalkojen alta? 

Muistan ensimmäiset kerrat kun maailmani romahti - lamaannuin täysin. En osannut tehdä mitään. Piilotin kaiken muilta ihmisiltä ja koetin jaksaa lasteni vuoksi. Eihän ihminen kauaa kestä jos kasaa kaiken sisäänsä. Onneksi eräs terveydenhoitaja jolle soitin muusta asiasta, erehtyi kysymään kuinka jaksan. Romahdin puhelimessa ja hän hoiti minulle ensimmäisen ajan mielenterveystoimistoon.

Nykyisin lamaannus kestää enää hetken ja sen jälkeen se muuttuu  suuttumukseksi. Suuttumus aiheuttaa yleensä konkreettisia tekoja ja kipakoita tekstejä.

Mistä sitä apua saa? Isompi kynnys on varmaan soittaa mielenterveystoimistoon tai paikalliseen kriisikeskukseen. Mutta tuntemattomalle ammatti-ihmiselle puhuminen auttaa jaksamaan ja selkeyttää omia ajatuksia. Sieltä saa tukea omien ratkaisujen takana seisomiseen tai vaikean sairauden kanssa elämiseen. 

Onneksi on myös pienemmän kynnyksen apua saatavissa - vertaistukiryhmyt.  Saman kokemuksen kohdannut osaa samaistua parhaiten tilanteeseen ja sieltä saatu tuki tulee suoraan sydämestä. Sieltä löytyy apua myös konkreettisiin ongelmiin tai osataan ohjata oikeaan osoitteeseen hakemaan apua.

Ystävät - ystävillä on rajallinen sietokyky. Heilläkin on oma elämä. Monesti heitä ei halua rasittaa ongelmillaan. 

Omat harrastukset tai joku muu asia mihin voit keskittyä täysillä, jotta ongelmat unohtuu. Itselle iso henkireikä on neulominen, blogin kirjoittaminen sekä valokuvaus. Niistä saa onnistusen tunteen sekä tuntee itsensä tärkeäksi. Lisäksi voit jakoa iloa ympärillesi omien käsien tuotoksilla. 

Jokainen löytää keinon joka itselle sopii. Vertaistuki on apu jossa et ole kuitenkaan yksin. Yhdessä olemme vahvempia kuin yksin.

Muurin suojassa

Muurin suojassa ja vallihaudan ympäröimänä on turvallinen olla. Vastoinkäymisiä tulee siltikin ja ne kasvattavat muuria lisää. Tiedän sulkevani ihmisiä pois elämästäni, mutta en kestä tällä hetkellä mitään ylimääräistä. Positiivisia asioita koetan repiä pienistä asioista, mutta silti jokainen päivä on taistelua kipujen ja jaksamisen kanssa. Sitä ei todellakaan auta se ettei kukaan uskalla sanoa mitään tai minun ratkaisujani arvostellaan. Tiedän että joudun itse elämään ratkaisujeni kanssa, mutta minun täytyy myös jaksaa huolehtia lapsista.

Sairastaminen vie voimat täysi. Kerran kuussa voi yrittää käydä ihmisten ilmoilla. Seurauksena on muutaman päivän sairasolo aivosumuineen, kolotuksineen ja "flunssa" oireineen. Silti minusta ei ole aina seurustelemaan ihmisten kanssa. Hoidan vain pakolliset asiat ja äkkiä kotiin toipumaan. Miten kaipaan sitä aikaa entistä maailmanparannusta kahvitteluineen.

Minun muurini on kerran murentunut, mutta se kasvoin takaisin entistä vahvempana. Se on kuin elämänlanko jota koetan hävittää ja hävitttää. Aina se yhtä sitkeästi kasvaa takaisin. Ehkä minun täytyy vain parennella itseni muurien suojassa ja koettaa vähitellen päästää ihmisiä lähelleni. Miten? Milloin? Sitä en vielä tiedä, mutta en ole vielä tarpeeksi vahva pahaan maailmaan.

Tyytyminen korvikkeisiin loppu iäksi vai ...

Oikean kirjan lukeminen. Ääni joka pääsee kirjan lehtiä kääntäessä. Niskat jumissa lukien viltin alla. Suklaalevyä samalla tuhoten. Sitä samaa tunnetta ei tule e-kirjaa lukiessa vaikka miten olisi viltti ja suklaatakin. Suklaa ei ole enää sitä Fazerin sinistä vaan ainutta sopivaa tummaa suklaata. Tämä tumma suklaa on aika loistava korvike, mutta e-kirja ei korvaa oikeaa kirjaa. Ehkä tämä on vielä vaikeampaa kun on entinen kirjastoautotäti ja kirjojen suurkuluttaja.

Korvapuusti tuoksuineen ja leipomisineen. Gluteenitonta taikinaa ei tehdä samalla tavalla ja hiivakin että kaneli on nykyisin kielletty. Vaikka aika hyvää saan nykyisin leivottua niin ei se perinteistä korvapuustia voita.

Käsityöt - hirveä tuska ja stressi sopivien lankojen etsimisessä. Sopivan ostopaikan löytäminen ja sittenkään ei kaikki langat sovi. Kunnon villalangan neulomisen ikävä pellavaa nyt unohtamatta. 

Kaikkeen tietysti tottuu ja oppii, mutta kun joskun on päässyt hyvän makuun ja tietää miltä joku oikeasti tuntuu tai tuoksuu. Yksi mitä kaipaan kovasti on savustettu kala. Kalaa ei ole voinut sisuksiin laittaa yli 15 vuoteen vai jopa 20. Muistan edelleen miltä kummin savustama savulahna maistui mummolassa. Kaikkea ei enää osaa kaivata, mutta onko tästä kaikesta luovuttava vain siksi että home on sairastuttanut pahasti. Katkeruus taitaa taas nostaa päätään ja luopumisentuska. Luopuminen on syvältä ja en enää halua luopua mistään. Liiasta on jo luovuttu pakon edessä. Onko enää paluuta entiseen ... 

Eriarvoinen Suomi

Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla tasa-arvoiset ja yhtenäiset palvelut, käytännöt ja kohtelut sairaiden ihmisten kohtelussa heidän hakiessa apua, tukea ja tukija. Tietysti olen iloinen heidän puolesta jotka löytävät oikean lääkärin ja saavat tarvitsemansa avun. Mutta meitä, jotka jäävät ilman apua, on paljon.

Valitettavasti sillä on merkitystä, että kenelle PÄÄSET lääkäriin tai mistä haet tukea ja tukia.

Itse onneksi olen saanut henkistä tukea, sillä sitä tämän sairauden kanssa tarvitsee. Huonompi onni on ollut lääkärien, vakuutusyhtiöiden ja kelan kanssa. En ole heidän mielestä oikeasti sairas ja tautini on lievää että lääkkeillä hoidettavissa.

MISSÄ MÄTTÄÄ?

MIKSI HOMESAIRAITA EI HALUTA PARANTAA?

ONKO EDULLISEMPAA LAITTAA MEIDÄT MIELENVIKAISIKSI KUIN FYYSISESTI SAIRAIKSI?

Olisiko aika herätä todellisuuteen? Olisiko aika päästä tästä systeemistä eroon missä toinen lääkäri kumoaa toisen lääkärin lausunnon näkemättä potilasta? Onko aika alkaa miettiä asiota terveyden kannalta eikä rahan? 

Sinä joka päätät näistä asioista. Toivottavasti nukut yösi hyvin. Sillä sinun päätöksesi ja arvovalintasi vaikuttavat monen elämään. Kuinka monen täytyy vielä vakavasti masentua ennenkuin meidät otetaan OIKEASTI SAIRAINA. 

 

Kenellä on vastuu ...

Kuka kantaa vastuun taloudellisesti, kun ihminen sairastuu sisäilman myrkyistä ja homeista?

Entä kuka kantaa sairaanhoidollisen vastuu?

Tai kuka kantaa vastuun siitä ettei ihmiset sairastu lisää ja peruuntumattomasti?

Ihmiset ajetaan henkisesti niin tiukille, ettei enää jaksa arkisista askareistakaan selvitä.

Älä sairastu sisäilmasta Suomessa. Kukaan ei auta sinua siinä sillä se maksaa paljon RAHAA. Kansantalous ei kestä näin massiivista homeongelmaa eikä homeesta sairastuneita.

Ainut tuki ja turva tulee ystäviltä ja vertaistuesta.

Avun pyytämisen vaikeus

Miettii miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa???

Tiedän etten itse pyydä apua kuin viimeisimmässä hädässä. Ja silloinkin koetan selvitä hammasta purren. Onko tämä itsepäisen naisen merkki vai suomalainen luonteenpiirre?

Onko avunpyyntö heikkouden merkki?

Vai onko minut kasvatettu selviämään itse vaikka mitä tapahtuisi?

Jos pyydän apua niin olenko huonompi ihminen tai äiti, kun en pysty lapsilleni antamaan sitä mitä pitäisi ja he tarvitsevat.

Tällä hetkellä taloudessa on sellainen kinkun mentävä aukko tai oikeastaan vähän enemmänkin. Mutta enkä kovalla sentin venytyksellä siitä selviää??? Joulutunnelma tulee osaksi niistä jouluruokien tuoksuista ja stressittömästä olotilasta. Sitä stressitöntä olotilaa täytyy vielä etsiskellä.

Joululauluja onneksi saa kuunneltua netistä tai Jouluradiosta. Lumi auttaisi paljon tähän edulliseen/ilmaiseen tunnelman luomiseen että joulumielen löytymiseen.

Mielikuvitus ja luovuus ovat olleet kovilla kun yrittää keksiä joulukoristeita yms tunnelman luojia pienellä/olemattomalla budjetilla. Ennen sentään oli jemma-varasto, joka oli täynnä askartelutarvikkeita, kankaita että lankoja. Nyt kaikki on siellä kaatopaikalla.

Katkeruus - kyllä se taas nostaa päätään !!!

Ensimmäinen Joulu homehelvetin jälkeen

Olen koettanut keskittyä neulomaan ja sitä kautta pienentämään stressiä ensimmäisestä homehelvetin jälkeisestä joulusta. Minä jos kuka olen ollut jouluihminen eli kalenterivuoteni oli poikkeuksellisesti joulusta jouluun. Se ettei sinulla ole enää lasten tekemiä koristeita, ystävien että itsetekemiä käsitöitä laittaa esille joulun tunnelmaa tuomaan. Se kaikki entinen on jossain kaatopaikalle hautautuneena ja aktinobakteeriin kietoutuneena. Enää et laittanut ristipistoin tekemää joulukalenteria seinälle, joka oli kantanut jokaisen lapsen joulukalenteriyllätykset. Kalenteri jonka "joulutonttu" kävi täyttämässä marraskuun viimeisenä päivänä. Ei enää ystävien ihania ja rakkaudella tekemiä käsitöitä tai käsityövaihdoissa saamia jouluihanuuksia. Aloitan siis täysin tyhjästä ja taakkana on muistot entisistä jouluista.

Eihän tässä tietysti ole vaihtoehtoa kuin selvitä. Selvitä pienellä budjetilla, vähillä voimilla, suurella mielikuvituksella ja luovuudella. Mikään mitä kotiin tuodaan sisälle ei saa haista millekään - ei hajusteille eikä kemikaaleille. 

Onneksi olen verenperintönä mummoltani saanut kädentaitoja. Ne ovat nyt suureksi avuksi joulun tekemisessä. Voipaperista on tehty lumihiutaleita ikkunaan ja lasimaljakoissa on pattereilla käyvät led-valot valaisemassa. Ei oikeita kynttilöitä eikä varmaan tuohon takkaankaan tulta parane laittaa. Joulu tulee olemaan siis hyvin minimaalinen kaikin tavoin.

Lumi olisi iso pelastus meille. Minun eloni ja oloni paranisi kun home ja kostea ei velloisi ulkona. Lisäksi lumesta on moneksi. Lisäksi vain ulkokynttilöitä ja taattu joulutunnelma on ulkona.

Leipominen ja jouluruokien teko on oma taiteenlajina allergiaperheessä. Gluteenittomuus tuo vielä oman taloudellisen rasituksen budjettiin. Meillä tehdään vain se mitä meillä taatusti menee. Herkkuista tulee vain pipaereita, torttuja ja yksi kuivakakku. Ruokapöytäkään ei notku tarjottavista. Mutta miksi ostaa/tehdä sellaista mikä ei välttämättä tule syödyksi. Eikä sille kotitontullekaan kummoisia murkinoita tarvitse varata.

Lahjat - Onneksi lapset ymmärtävät ettei mammalla raha kasva puussa. Kumpikin saa yhden lahjan ja kummilapsia tai muita sukulaisia on turha edes yrittää muistaa mitenkään. Muutama ystävä saaa suurella rakkaudella itsetehdyn lahjan. Ei meillä ei todellakaan kuluteta jouluna eikä visaa vinguteta. Itse kyllä selviäisi vähemmälläkin joulutohinalla mutta lapset ovat ansainneet kuitenkin tämän vuoden jälkeen oikean joulun.

Olisikohan tästä vuodatuksesta ollut apua tähän mieltä painavaan tilanteeseen. Pakollisena hankintana kun tuli minun petivaatteiden uusiminen ja nuoremmalle pitäsi ostaa sänky. Onneksi toisella lapsista oli levitettävä sänky ja sisarukset saavat nukkua vierekkäin. Tämä hankinta jää kyllä ensi vuoden puolelle ja onneksi sain sille ajatukselle lapsilta tukea. Eikä tuo verottajakaan ymmärrä jos jättäisi mätkyt maksamatta. Kiitos kun kuuntelitte ja minä jatkan neulonta terapiaa.

Tohtorilla tuas

Vaihtelu virkistää ja minä vaihdoin tällä kertaa lääkärin erikoisosaamista. Vierailin nuppitohtorin epämukavassa penkissä. Siis se penkki on siksi epämukava, kun siitä ei meinaa päästä ylös.

Ihana tohtorisetä joka oikeasti ymmärsi tämän taudin päälle ja kuinka kokonaisvaltaisesti tämä sairastuttaa. Aina ei tiedä millä tuulella itse poistuu tohtorista, mutta tällä kertaa olo oli luottavainen tulevaan. Uutta lausuntoa pukkaa kelan suuntaan. Muutenkin tämä tohtorisetä oli mukavan lupsakka. Tälläisia lääkäreitä voisi olla enempi.

Onneksi tämä miun pää kuitenkin toimi vielä jotenkin tuon lääkärissä käynnin ajan. Ihana flunssapöpö kun on kotiutunut meille. Tänään alkoi tauti pientä lämpöä nostattamaan. Räkä valtasi jo eilen osan aivoille kuuluvasta tilasta sekä lima tykkää majoittua keuhkoihin. No piipusta henkoset ja pikkasen paremmin happi kulkee. Tään taudin kanssa vaan nuo flunssat iskee tiukemmin ja taatusti jälkitautia pukkaa. 

Mutta jos laittas omalääkityksen kuntoon. Litra tolkulla teetä että ananasmehua, mynthoneita muutama rasiallinen ja villasukat jalkaan. Koko nainen paketoidaan vielä viltin sisään. Ipanaario saakin sitten passata mammaan tämän päivän. Kotityöt saa jäädä tekemättä ellei jonpi kumpi lapsosista kunnostaudu. 

Pullon varjossa

Alkoholismi se vihoviimeinen "tauti". En tiedä enää näiden omien kokemusten jäkeen luenko sitä enää edes taudiksi. Mitta tulee joskus täyteen pullon varjossa elämisestä. Valoa kaipaa sinne jatkuvasti kasvavaan varjoon.

Alkoholistin lonkerot yltää yllättävän pitkälle. Vaikka miten yrittää päästä irti otteesta. Lasten kautta tulee vieläkin aimo annos moskaa niskaa. Lapset oireilee tietysti kun luottamus saa kolauksia ja tulee lisää pettymyksiä. Itse ongelman aiheuttaja pääsee kuin koira veräjästä. Hän lättää jälkeensä kolhuja, murheita ja pahaa mieltä, joita joku muu joutuu paikkaamaan, korjaamaan ja puhumaan auki.

Taas eletään ns kylmän sodan aikaa ja yhteydenpito on nollassa. Ehkä sekin on hyvä syy lisätä nesteytystä, mutta siitä en huonoa omaatuntoa tunne. Paha olo tulee lasten kärsimyksistä ja pahoitetusta mielestä. 

Voi kun edes yksi asia toimisi elämässä. Tuntuu olevaan taas kunnon "luntatupaan"-kausi menossa.

Homemuistelot

Tuon otsikonhan voi käsittää monella tapaa. Voisi muistella vaikka kotiin liittyviä muistoja tai sitten homeeseen liittyviä. Että varmaan ylläty jos valitsen noista jälkimmäisen. Tätä aihetta olen jo pyöritellyt mielessäni monta kertaa, mutta saamattomuuttani en ole sitä saanut tekstiksi asti.

Ennen kouluikää olen varmaan jo saanut aimo annoksen mikrobi.ilmaa hengitellä. Sillä näin aikuisena miettii että miten sellaisissa asunnoissa edes annettiin asua. Ensimmäinen kunnolla rakennettu koti oli noin 8-vuotiaana(jos oikein muistan). Isäni rakensi omakotitalon ns hartipankilla ja veljesvoimin. Joku kiva pyromaani kerkesi sen polttamaankin ennenkuin pääsimme sinne muuttamaan. Muistan edelleen ne loimut jotka näkyi taivaanrannassa. Vaikka tämä oli rakennettu 80-luvulla klinkkereineen päivineen, oli se silloin terve ja luksuskoti verrattuna aikaisempiin. Tätä ihanuutta kesti kuudennelle luokalle asti jolloin sitten vanhempien eron myötä tämä myytiin. Sen jälkeen ainakin pari kotia oli hyvin tujulla sisäilmalla varustettu. Sitä silloin en kylläkään tiennyt. Oireilemaan aloin vasta noin täysi-ikäisenä. Silloin asuimme pienellä paikkakunnalla ja s-marketin yläkerrassa, jossa oli useempi vuokra-asunto. Näin jälkeenpäin ajateltuna se olisi pitänyt kiertää kaukaa.

Sen jälkeen kun itse pääsin ns asuntoja etsimään ja en vielä tiennyt tästä nykyisestä taudista mitään tai saatikka homeen vaaroista. Muutama kohde olisi voinut jäädä kokematta sisäilman tai sitten asuinympäristön takia. Terveyden kannalta pahin paikka oli omakotitalo joka oli rakennettu 50-luvulla ja laajennettu 80-luvun taitteessa. Sitähän en tiedä vielä tänäkään päivänä mille kaikelle siellä altistuin, mutta ilmeisesti ABPA on jo silloin puhjennut. Allergiat kyllä paheni siellä asuessa huimalla tahdilla sekä astma-diagnoosikin tuli saatua. Lapset oli allergisia vaikka mille ja astmaakin pukkasi. Tämän kyseisen asunnon kun silloin olisin osannut välttää. Vaihtoehtona oli toinenkin mutta päädyimme tähän paikkaan. Tästä paikasta päästyäni alkoi itselläni toipuminen. Astma hetkellisesti ihmeparani. Hajuaistin toivuttua tajusin että omaisuus on edelleen saastunutta monista pesuista yms keinoista huolimatta. Ensimmäisen kerran jouduin laittamaan hyvin paljon omaisuutta kaatopaikalle.

Tämän jälkeen oli vielä pari muuttoa kunnes pääsimme tutustumaan sädesienimaailmaan. Ja uusi keikka kaatopaikalle. Tätä yhteiseloa sädesienen kanssa kesti pari vuotta. Olemme nyt siis päässeet tähän nykyisiin kotiin. Ei se tuuri edelleenkään kääntynyt parempaan. Joku oireiluttaa tässäkin asumuksessa. Mutta löytyykö enää koskaa minulle asuntoa jossa en oireile ??? Pieni epätoivo alkaa jo hiipiä.

Toinen asia mikä voisi vaikuttaa sisäilmallaan terveyteen on koulumaailma. Koulujen osalta uskon että on ollut aika hyvä tuuri. Ne olivat silloin vielä hyvässä kunnossa. Yksi koulu kylläkin on nykyisin muussa käytössä. Kyseisen rakennuksen sisäilmasta ei ole tietoa mutta ilmeisesti se olisi ollut myös liian pieni silloisille oppilasmäärille. Viereen on siksi rakennettu koulu/päiväkoti yhdistelmä. Yläasteesta en ole niin varma ja onhan sitä rempattukin ihan reippaasti. Aikuisena kylläkin tuli lisää otettua "tervettä" sisäilmaa kun opiskelin merkonomiksi aikuiskoulutuksena sekä lisäkoulutusta/päivitystä ammattiin hakiessa ammattikorkeakoulusta.

Työpaikoissakin on ollut huonon sisäilman kohteita joten toksiineja on saatu sieltä ja täältä. Jos tätä summaan yhteeni niin en enää ihmettele yhtään että tämä tauti on taakkana. Mietin vain että nykylapset altistuvat vielä enempi kun nykymateriaalit alkavat erittään VOC:eja sisäilmaan päästyään kosteuden kanssa tekemisiin. Päähän tässä halkeaa jo miettiessä. Missä on oikeasti se päättäjien vastuu ihmisten terveydestä. Vai onko se sitä että kun ei omalle kohdalle osu niin olkoon ... Välipitämättömyys on niin syvältä. Tässäkän asiassa auttaa vain se omakohtainen kokemus, jotta silmät aukeaa. HERÄTKÄÄ JO - Suomi kahlaa jo homeessa !!!

kipua ja kolotusta

Pahoittelen että kirjoittelu on jäänyt pääasiassa Facebookin puolelle. Jotenkin sinne on helpompi kirjoittaa päiväkirjamaisesti. Viimeisten postausten jälkeen tauti on ottanut takapakkia ja mieli sen mukainen.

Ei päivääkään ilman kipua ja kolotusta. Joskus joku sanoin että kipuukin tottuu, mutta ei tämä nainen näytä tottuvan. Kipu syö henkisesti ja ottaa koville. Ikää on vain se 44 ja portaiden sekä loivien mäkien kipuaminen sattuu polviin. Mieli koettaa olla vielä kuin nuorella tytöllä, mutta kroppa palauttaa maan pinnalle.

Tätä kamalaa kipuilua tutkittiin nyt verikokeiden verran. Niissä ei siis näkynyt reumaa, mutta voiko pelkkä hometauti aiheuttaa näin invalidisoivat kivut ???

Uutta kotia etsitään koko ajan. Alkaa tuntumaan että olen jo asunnonvälittäjien mustalla listalla, kun ei sille kelpaa mikään. Ehkä kelpaisi joku asunto jos siitä olisi pidetty ajallaan huolta.

Unelmien koti, haaveet tuntuvat vain syövän naista henkisesti. Pelkkä arjen pyörittäminen on jo oma haasteensa. Miten sitten voisi edes kuvitella muuttamisesta terveeseen kotiin. Pelkkä ajatuskin jo sattuu joka paikkaan. Pahana päivänä kun ei meinaa päästä kivutta paria askelmaa.

Tänään voisi kipuilevan kropan palkinta kunnon marjapommilla. Ei ne vitamiinit ainakaan ole pahasta.

naamakirjassa myös

Eli blogi löytyy myös naamakirjasta nimellä KIPAKKA KIPINÖI

Ajattele positiivisesti ...

Tänään on kyllä positiivinen ajattelu kaukana. Ei auta vaikka miten koettaa ihania ruusunpunaisia asioita ajatella. Punaista kylläkin on naama ja lisäksi se on turvoksissa. Ihana tämä Suomen kesä homeineen. Minulle paras asuinpaikka taitaisi olla ikuisen lumen ja jään kotimaa.

Entä jos ostaisi punaiset kumisaappaat ... Väriterapiaa tai väritysterapiaa ... Sillä varmaan tämäkin sairaus ihmeparanee. Homeet säikähtävät ihanan värikkäitä kumisaappaita ja kupsahtavat pois.

Kuten huomaatte tänään on paha päivä. Ei mitää asiaa ulos eli ei edes sädesienen saastuttaman kameran ulkoilutusta. Joudutte siis tyytymään vanhoihin valokuviinkin. Ajatus poukkoilee ja katkeilee - kuten tekstistä huomaatte. Kirjoittaminen on tuskaista ja virheitä tulee koko ajan.

Olo on kuin tällä helteen hyydyttämällä kukkasella. Voimat loppu ja pitäisi jaksaa taistella tautia vastaan. Home alkaa olemaan vaan aika ylivoimainen vastustaja. Taisi ottaa ensimmäisen erän voiton mutta onneksi ei sentään tyrmäystä tullut.

Päivän hoito voisi olla valokuvaterapia. Terapia kuin terapia- eikös ne tee ihmeitä ;) Jos alimmaisen kuvan lämpö ja toivo vaikka auttaisi pääsemään pahimman yli. Lisäksi lisään droppia naamaan ...

Sairas sairastuu sairaammin

Sairaassa rakennuksessa sairastuu tervekin. Aikaisemmin jo altistunut sairastuu pahemmin ja oireilee nopeammin. Entä sitten ABPA-sairas jonka täytyisi välttää sairaita paikkoja. Lääkitys sotkee oireiden tulkintaa. Sitä laittaa vielä osan oireista entisen altistumisen pikkiin. Nyt kun lääkitys on nostettu tappiin(mitä ilman lekuria uskaltaa) niin pakko uskoa että asunto on sairas.  Tämä sairas ei voi sairastua enää lisää.

Mistä kummasta se TARPEEKSI terve asunto sitten löytyy??? Olisin todella viisas ja kaukonäköisen sekä erittäin onnekas jos tuohon osaisin vastata tai saatikka olisin löytänyt sen asunnon.

Vaatimuksia ei ole kuin yksi. Rakennuksen täytyy olla TERVE. Ihan sama onko maalit viimeisimmän maalikartan mukaan tai keittiössä kivitasot. Miksi tämän yhden toiveen täyttyminen on niin vaikeaa???


Onko Suomalainen rakentaminen kokenut tasonlaskun?

Onko aika rahaa ja kiireellä pitää rakennetaan?

Eikö kenelläkään ole halua pitää rakentamisen mainetta yllä?

Missä on ammattiylpeys?

Pitääkö kaikkea vahtia jotta saadaan priimaa sekundan sijaan?


Liian suuria kysymyksiä. Ilmeisesti on kansantaloudellisesti varaa rakentaa huonoa ja sairastuttaa lisää ihmisiä. Maksaa lisäksi heille sairaspäivärahaa, kouluttaa uudestaan, kuntouttaa ja jopa maksaa eläkettä.

Ehkä minun naisen aivoni ovat liian yksinkertaiset ymmärtämään tätä. Sitä tervettä asuntoa odotellessa ...

ps. anteeksi kirjoitusvirheet ja ajatuskatkot

Kanta-asiakas tukkuostoksilla

Tänään on nautittu "raikkaasta" sisäilmasta kylämme apteekissa. Onneksi nämä vierailut on nopeita, kun osaa ajoittaa käynnit mummojen päiväuniaikaan. 

Ennen riitti kun apteekissa vieraili ehkä pari kertaa vuodessa. Nykyisin on ihme, jos viikko menee ilman vierailua. Eihän tämä sairastaminen ilmaista ole. Yleensä joka kerta pyörähtää vähintää 50 euroa -kuten tänäänkin.

Apteekkilista on joskus jopa pitempi kuin ruokaostoslista. Sinne tarvitsee oman kauppakassinkin mukaan. 

En taida uskaltaa edes laskea montako lääkettä on tällä hetkellä käytössä. Kaikki ovat kuitenkin allergiaan, astmaa, atopiaa tai kosteusvaurioiden aiheuttamaan ABPA:an määrättyjä. Tai osalla paikataan kortisonin haittavaikutuksia. Kortisonitabletteja kun EI SAA LOPETTAA. Eli lääkettä lääkken päälle.

Toivottavasti kirjoitin ymmärrättävästi. Aivosumu hiipii jo päälle eli ajatus ei enää oikein kulje. Valokuvaaja jopa unohti puhdistaa linssin kun tärpättipää iski.