torstai 17. tammikuuta 2019

Kysymyksiä eduskuntavaaliehdokkaille

Vaalit ovat lähestymässä ja sisäilmakin alkaa taas kiinnostamaan - ainakin vaalipuheissa. Muutama napakka kysymys ehdokkaille.

Toivon että vastaatte mahdollisimman kattavasti jotta me äänestäjät voisimme päättää edes vähän helpommin kenelle äänemme annamme.

Voit vastata joko tänne blogiin tai facebookin puolelle. Vastaus voi olla kirjallinen tai vaikka videon pätkä.

1. Millainen ja milloin oli ensikosketuksesi sisäilmaongelmiin?

2. Sisäilmaongelmien laajuudesta ollaan montaa mieltä. Mitä mieltä sinä olet asioiden tilasta?

3. Millaisena näät sisäilmasta sairastuneiden aseman?

4. Mikä sisäilmaan liittyä asia vaatii sinusta toimia ensimmäisenä?

5. Sisäilmasairas tuntee monesti olevansa alinta kastia. Kuinka yhteiskunnan asenteita voitaisiin muuttaa Eduskunnasta käsin?

6. Usein piiloudutaan fraasin taakse että "kunnilla on vastuu". Sisäilmaongelmia on myös valtion kiinteistöissä sekä yksityisellä. Pitäisikö tätä vastuuta jotenkin vielä enemmän valvoa tai jopa sanktioida esim. rakennusvalvonta?

7. Lapset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa eri puolella Suomea. Jossain saa opetusta kotona tai terveydelle sopivassa tilassa ja jossain ei ollenkaan. Lapsilla on oikeus terveelliseen oppimisympäristöön ja opetukseen. Miten tämä ratkaistaisiin jotta yksikään lapsi/nuori ei syrjäytyisi epäterveen sisäilman takia?

8. Raha eli onko mielestäsi valtio velvollinen avustamaan esim kuntia terveiden koulujen rakentamisessa?

9. Ensimmäinen sisäilmatekosi, jos sinut valitaan Eduskuntaan?

10. Lopuksi voit vielä kertoa terveisesi meille sisäilmasta sairastuneille.



Kiitos vastauksistasi.










6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vastasin sisäilmasairautta koskevaan kyselyyn. :) . #sisäilma #sisäilmasairas #rakentaminen #vasemmisto #Uusimaa #sinäpäätät #Elina2019

1. Todennäköisemmin olen jo lapsena asunut asunnossa, jossa oli hometta tai jokin muu sisäilmaongelma. Kärsin jatkuvasti korva- ja poskiontelontulehduksista. myöhemmin sain keuhkokuumeen ja keuhkolääkärin uskomuksen mukaan astman tuon keuhkokuumeen takia. Olen työskennellyt homeisissa tiloissa. Siellä valtaosa oireili. Oli flunssia, tulehduksia, päänsärkyä ja silmäoireita yms. Lapsena ei homeesta tai muistakaan sisäilmaongelmista puhuttu mitään. Elettiin 80-lukua. Olen siis itse

2. Sisäilmaongelmat ovat iso ongelma. Etenkin julkisissa rakennuksissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa, jopa kirkoissa, on huono sisäilma. Johtuu osin siitä, ettei rakennuksia remontoida ajoissa ja ilmastointia ei pidetä päällä jatkuvasti. Lisäksi rakennetaan huolimattomasti. Vaikka sisäilmaongelmien vaikutuksesta ihmisten terveyteen tiedetään koko ajan lisää, niin silti olisi paljon tehtävää asenteissa. Sisäilmasairaat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa, eikä rakennuksia korjata. Kun sisäilmasairas jää usein ilman diagnoosia, niin ei hän saa myöskään sairaslomaa tai eläkettä tms. Sisäilmasairaiden sosiaaliturva on siis puutteellinen. Ongelmat ovat yleisiä ja laajoja.

3. Se on todella huono, lähinnä asenteiden vuoksi. Moni jää ilman oikeaa hoitoa ja sosiaaliturvaa. sisäilmasairas voi joutua sairastumisen jälkeen edelleen oleskelemaan terveydelle haitallisessa ympäristössä. Ja tuolloin sairaus pahenee.

4. Sisäilmasairaiden hoito ja sosiaaliturva on saatava kuntoon. On panostettava myös tiedottamiseen, koska moni ei tiedä miten laajat vaikutukset huonolla sisäilmalla voi olla ihmisen terveyteen. Ne rakennukset, joissa on todettu sisäilmaongelmia, on korjattava, tai rakennettava terve rakennus tilalle. Tähän tarvitaan rahaa. Painostaisin myös siihen, että uudet rakennukset rakennetaan huolella. Tarkemmat ohjeistukset ja sanktioita rakentajille, jos eivät niitä noudata.

5.Asiasta tiedottaminen sekä maallikoille että eri alojen ammatilaisille ja vertaistuen antajien tukeminen. Sosiaaliturva sisäilmasta oireileville.

6.Ehdottomasti pitäisi. Sisäilmaongelmia on ihan joka puolella ja kaikenlaisissa rakennuksissa.

7.Terveellisessä ympäristössä oppiminen on perusoikeus. Jos kunta huomaa, että koulu tai päiväkoti on epäterveellinen, tulee lasten ja aikuisten päästä sieltä heti korvaaviin tiloihin. Kenenkään ei kuulu joutua oleskelemaan epäterveellisessä ympäristössä. Jos ei muuta ratkaisua ole, niin kotiopetus tai koulun/päiväkodin vaihtaminen tulee sallia, etenkin jos lapsi oireilee. Pelkästään kotiopetus ei aiheuta todellakaan syrjäytymistä, mutta lapsen oikeutta kavereihinsa tulee tukea. Siksi olisikin parempi, että sisäilmasairaan lapsen ryhmä pääsee siirtymään terveeseen sisäilmaan. Ja kuten jo totesin, terve sisäilma on perusoikeus. Kenenkään ei ole velvollisuutta sietää epäterveellistä sisäilmaa.

8. On,jos kunta ei velvoitteistaan muuten selviä. Ongelma on laaja.

9. Sisäilmasta oireileville lapsille oikeus vaihtaa päiväkotia tai koulua tai olla kotiopetuksessa. Kunnalle ja valtiolle velvoite korjata/siirtää toimintansa muualle, jos rakennus, jossa on ilmennnyt sisäilmaongelmia.
Sisäilmasairaudesta tiedottamista. Sosiaaliturva
kaikille sisäilmasairaille.

10. Älkää antako periksi! Teillä ei ole velvollisuutta sietää oleskelua huonossa sisäilmassa, vaan vaatikaa toimia, jos epäilette sisäilmaltaan ei-tervettä rakennusta. Vaatikaa päästä muualle. Vaatikaa, että lääkäri ottaa teidät vakavasti. Taistelen yhdessä teidän kanssanne! Olen allekirjoittanut ehdokkaan sisäilmalupauksen. Kaikkea hyvää :) . Uudenmaan #Vasemmistoliitto #elina2019 @nykyrielina

Anonyymi kirjoitti...

1. Millainen ja milloin oli ensikosketuksesi sisäilmaongelmiin?

Herkistyin luultavasti 17-vuotiaana asuessani kolmessa eri homeasunnossa. Nykyään minulla homeisessa paikassa käydessäni mm. turpoavat kädet ihan silmissä niin, että iho repeilee halki.

2. Sisäilmaongelmien laajuudesta ollaan montaa mieltä. Mitä mieltä sinä olet asioiden tilasta?

Minusta vaikuttaa siltä, että sisäilmaongelmaisia taloja on hyvin paljon.

3. Millaisena näät sisäilmasta sairastuneiden aseman?

Yllätyksekseni asema on huono. Käsitin vasta viime syksynä, että sisäilmasta sairastumista ei joka paikassa oteta todesta.

4. Mikä sisäilmaan liittyä asia vaatii sinusta toimia ensimmäisenä?

Diagnoosinumeron saaminen, koska sillä sairastuneet tunnustetaan sairaiksi ja tukea tarvitseviksi, eikä luulotautisiksi.

5. Sisäilmasairas tuntee monesti olevansa alinta kastia. Kuinka yhteiskunnan asenteita voitaisiin muuttaa Eduskunnasta käsin?

Ottamalla lainsäädännössä huomioon puhdas sisäilma ja että se tulee taata kaikille - myös heille, jotka eivät vielä oireile. Virastoissa ja mm. kouluissa huomatut sisäilmaongelmat pitää ottaa tosissaan ja ihmisille on tarjottava puhtaat tilat.

6. Usein piiloudutaan fraasin taakse että "kunnilla on vastuu". Sisäilmaongelmia on myös valtion kiinteistöissä sekä yksityisellä. Pitäisikö tätä vastuuta jotenkin vielä enemmän valvoa tai jopa sanktioida esim. rakennusvalvonta?

Rakennusvalvonnasta olemme keskustelleet. Se on yksi keino. Valtion tulisi auttaa ainakin kuntia.

7. Lapset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa eri puolella Suomea. Jossain saa opetusta kotona tai terveydelle sopivassa tilassa ja jossain ei ollenkaan. Lapsilla on oikeus terveelliseen oppimisympäristöön ja opetukseen. Miten tämä ratkaistaisiin jotta yksikään lapsi/nuori ei syrjäytyisi epäterveen sisäilman takia?

Väistötilat ja korjausrakentaminen jo ennen kuin kokonaisen koulun oppilaat sairastuvat. Huhu kertoo, ettei Oulussa tai Vantaalla ole kuin pari tervettä koulua, mikä on suuri vääryys näin isoissa kunnissa.

8. Raha eli onko mielestäsi valtio velvollinen avustamaan esim kuntia terveiden koulujen rakentamisessa?

On.

9. Ensimmäinen sisäilmatekosi, jos sinut valitaan Eduskuntaan?

Otan diagnoosin tarpeen esille joko itse, tai mieluusti vien suuremman allekirjoittajamäärän kanssa asiaa eteenpäin.

10. Lopuksi voit vielä kertoa terveisesi meille sisäilmasta sairastuneille.

Tämä asia saadaan varmasti ihmisten tietoon, saadaan tunnustetuksi, ja saadaan isommassa määrin (enemmän, nopeampaa) korjatuksi ainakin rakennusten osalta. Pitäkäämme yhdessä niin isoa ääntä, että yhteiskunta ei voi muuta kuin ottaa meidät tosissaan ja alkaa kohdentaa resursseja terveeseen sisäilmaan.

Mirja-Irene Hätälä, KD Oulu

Anonyymi kirjoitti...

1. Millainen oli ensi kosketukseni sisäilmaongelmiin?
Työpaikalla alettiin oireilla. Osa oireilee ja osa ei. Mitään syytä ei oireille valitettavasti löydy mutta oireet on todellisia.

2. Sisäilmaongelmien laajuudesta ollaan montaa mieltä. Mitä mieltä minä olen?
Puhdas sisäilma pitäisi olla kaikkien oikeus. Ei ole kenenkään etu, että asioita pimitettäisiin. Jos selvä syy löytyy, asia on kiistaton mutta tämä olemattoman syyn takia oireilu on inhottavaa.

3. Millaisena näät sisäilmasta sairastuneen aseman?
Valitettavan heikkona.

4. Mikä sisäilmaan liittyvä asia vaatii sinusta toimia ensimmäisenä?
Ensimmäisenä pitäisi suojella oireita saaneet ja siirtää heidät puhtaaseen tilaan. Tutkimukset käyntiin tilojen suhteen mahdollisimman nopeasti.

5. Sisäilmasairas tuntee monesti olevansa alinta kastia. Kuinka yhteiskunnan asenteita voitaisiin muuttaa Eduskunnasta käsin.
Jos sisäilmasta sairastuminen on selvä todeksi näytetty syy, silloin tälle tulisi nimetä oma diagnoosi. Siinä missä diabetes, astma tai keliakia on sairaus kelakortin takana, sinne voisi lisätä sisäilmasairas. Tekemällä asian näkyväksi, silloin siitä tulee tietoinen.

6. Usein piiloudutaan fraasin taakse että "kunnilla on vastuu". Sisäilmaongelmia on myös valtion kiinteistöissä sekä yksityisillä. Pitäisikö tätä vastuuta jotenkin vielä enemmän valvoa tai jopa sanktioida esim. rakennusvalvonta?
Kunnilla on tietty vastuu kyllä, niin kuin fraasikin sanoo mutta kunnat ei rakenna taloja. Silloin jos talo on viallinen, syy on rakentajassa, ei maksajassa. Rakennusvalvontaa pitäisi lisätä entisestään.

7. Lapset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa eri puolella Suomea. Jossain saa kotiopetusta tai terveydelle sopivassa tilassa ja jossain ei ollenkaan. Lapsilla on oikeus terveelliseen oppimisympäristöön ja opetukseen. Miten tämä ratkaistaisiin, jotta yksikään lapsi/nuori ei syrjäytyisi epäterveen sisäilman takia.
Ihan yhtä tärkeässä asemassa ne opettajat on kuin ne lapset/nuoret. Sinulla pitäisi olla oikeus puhtaaseen työympäristöön sekä oppimisympäristöön. Jos tilat sairastuttaa nuoria, eikä tiloihin voida palata selvien oireiden takia. Silloin terve väistötila tulee hoitaa koko luokalle.

8. Raha eli onka mielestäsi valtio velvollinen avustamaan esim. kuntia terveiden koulujen rakentamisessa?
Kukaan ei varmaankaan tahallaan rakenna sairasta rakennusta. Mielestäni tämä rahoitusjärjestelmä on hyvä, tässä on vain tapahtunut puutteellinen laatuvalvonta että rakennukset sairastuttaa. Enemmän sitä valtion avustusta tarvittaisiin tehostamaan valvontaa.

9. Ensimmäinen sisäilmatekosi, jos sinut valitaan eduskuntaan?
Hoitaisin omalle työpaikalle homekoiran käymään. Sen jälkeen hoitaisin väistötilat niille, jotka sisäilma on jo sairastuttanut. en halua ottaa vastuuta, että näiden ihmisten elämä kärsisi yhtään enempää.

10. Lopuksi terveiset teille
Toivon, että jaksatte taistella oikeuden puolesta. Mikään ei tuo terveyttänne takaisin mutta oikeutta teillä on vielä mahdollisuus saada. Siihen tarvitaan kaikkien voimaa ja sisua.
Jokaiselle teistä vielä lämpimästi voimia!

Ulpu Keränen
Eduskuntavaaliehdokas PS
Kokkola
Vaasan vaalipiiri

Antti Astikainen (vas) kirjoitti...

1. Omat kokemukseni ovat melko rajalliset, mutta olen käynyt kiinteistöissä jotka ovat silmiinpistävän huonossa kunnossa mutta silti myynnissä markkunahintaan. Vaimoni on erityisen herkkä ja hän saa oireita tilassa jossa en esim. itse huomaa vielä mitään.

2.Sisäilmaongelmien laajuus on viime vuosina puhuttanut mm. julkisten tilojen osalta ja Savonlinnassakin löytyy tästä useampi esimerkki. Asiastahan ei voi olla kuin yhtä mieltä jos ihmiset oireilevat. On pelkkää vähättelyä tai ahneutta, jos mitätöi terveysongelmat olankohautuksella.

3. Tietoni asiasta ovat peräisin julkisesta keskustelusta, mutta on huomionarvoista kuinka paljon oireilevia potilaita vähätellään. Mitä etua voisi saada sairaudesta? Olen ymmärtänyt että oireet voivat pahimmillaan olla invalidisoivia, joten vähättely tai luulotautiseksi leimaaminen syventää ongelman nostamista esille oikeassa valissa.

4. Ensimmäisenä tulee tarjota nopeasti väistötilat, jotta altistus ei jatku tarpeettomasti. Keskeinen asia on kuitenkin rakentamisen ja peruskorjausten laatu, jota on syytä nostaa ja tarkastella rakennusmääräyksiä kriittisesti.

5. Tässä on kyseessä sama asia kuin aiemmin mm. mielenterveysongelmissa. Asiasta ei haluta puhua, koska se koskettaa jotain muuta kuin itseä tai omaa lähipiiriä. Eduskunnassa ei tule juuttua keskusteluun ongelman todenperäisyydestä, vaan asian täytyy edetä kuten minkä tahansa sairauden suhteen.

6. Kuten mainitsin, rakentamisen laatu ja rakennusmääräykset olisi otettava kriitiseen tarkasteluun. Asian pallottelu on turhaa, koska asia koskee monia kuntia ja tällöin päätösvaltaa tulee käyttää eduskunnassa luoden yhteinen toimintasuunnitelma ja käytännöt.

7. On selvää, että sisäilmaongelmien toteamisen jälkeen on tilat laitettava käyttökieltoon. Koska Suomessa on oppivelvoillisuus, tulee kunnan joku järjestää digitaaliset etäoppimisvälineet tai tarjottava kyyditys tai uudet tilat opetukseen. Viimeksi mainittu on oleellisin, koska koulu on myös sosiaalinen oppimisympäristö, ei pelkkä akateemisen tiedon pänttäyspaikka.

8. Mikäli tila on käyttökelvoton, näen valtion rahoituksen vaihtoehtona. On kuitenkin niin, että palveluiden leikkaaminen huonon rakentamisen vuoksi on epäreilua ja kohtuutonta. Valtion tulee asettaa rakentamiselle raamit, joissa terve ja kestävä rakennustapa on tärkeämpää kuin rakennusprojektin kustannukset. Puurakentaminen tulisi mielestäni nostaa tässä uuteen arvoon mm. hirsirakentamisen muodossa

9. Tarkistuttaisin nykyisen rakennuslainsäädännön, koska tiedän siellä olevan huonoja suosituksia ja käytäntöjen valvonta on liian vaatimatonta. Esimerkkinä rakennusvillojen sallittu pitäminen sateessa on ristiriidassa sen kanssa että vaaditaan rakennettavan jopa 0-energiataloja jotka hengittävät vain koneellisen ilmanvaihdon avulla. On selvää että tästä syntyy ongelmia jos yhtään tuntee rakentamista ja perusfysiikkaa

10. Itse pyrin kantamaan korteni kekoon edistämällä tervettä rakentamistapaa ja toivon voivani olla myötävaikuttamassa ongelman tunnustamisessa aidoksi terveyshaitaksi. Suomessa on kovat arvot ja olette yksi monista ryhmistä, joka ei ole yhdenvertaisessa asemassa. Toivotan jaksamista ja kiitän asian pitämisestä esillä. Tästä on nimittäin helppo unohtaa puhua jos ei itse koe vastaavaa arjessaan.

Mika Byman kirjoitti...

1. Millainen ja milloin oli ensikosketuksesi sisäilmaongelmiin?
Työn kautta on asia tullut valitettavasti tutuksi.

2. Sisäilmaongelmien laajuudesta ollaan montaa mieltä. Mitä mieltä sinä olet asioiden tilasta?
Asia on todellakin vakava ja rakentamisen laatu on ollut luvattoman heikkoa.

3. Millaisena näät sisäilmasta sairastuneiden aseman?
Diagnoosien tekeminen on sisäilmasta sairastuneille on hankalaa, eikä kovin usein työantajat myönnä, että työntekijät ovat altistuneet. Sairastuneiden asema on tosiaan hankala.

4. Mikä sisäilmaan liittyä asia vaatii sinusta toimia ensimmäisenä?
Sairastuneille tulisi taata oikeus korvauksiin ja saada heidän oikeudet kuntoon.

5. Sisäilmasairas tuntee monesti olevansa alinta kastia. Kuinka yhteiskunnan asenteita voitaisiin muuttaa Eduskunnasta käsin?
Asioista pitää puhua julkisesti ja sisäilmaoireista pitäisi puhua ihan oikeana sairautena.

6. Usein piiloudutaan fraasin taakse että "kunnilla on vastuu". Sisäilmaongelmia on myös valtion kiinteistöissä sekä yksityisellä. Pitäisikö tätä vastuuta jotenkin vielä enemmän valvoa tai jopa sanktioida esim. rakennusvalvonta?
Rakennusvalvonnalla on asiassa hyvin tärkeä rooli. Kiinteistön omistajan vastuut pitää olla selvät sairastumistapaukissa.

7. Lapset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa eri puolella Suomea. Jossain saa opetusta kotona tai terveydelle sopivassa tilassa ja jossain ei ollenkaan. Lapsilla on oikeus terveelliseen oppimisympäristöön ja opetukseen. Miten tämä ratkaistaisiin jotta yksikään lapsi/nuori ei syrjäytyisi epäterveen sisäilman takia?
Meillä on oppivelvollisuus ja lapset siis joutuvat käymään koulua epäterveissä tiloissa. Kuntia voitaisiin velvoittaa enemmän tekemään terveitä tiloja esim. korvamerkityllä valtionavulla.

8. Raha eli onko mielestäsi valtio velvollinen avustamaan esim kuntia terveiden koulujen rakentamisessa?
Kyllä on. Kuntien talous on tätä nykyä niin tiukoilla, että valtion apua varmasti tarvitaan.

9. Ensimmäinen sisäilmatekosi, jos sinut valitaan Eduskuntaan?
Lupaan tutustua asiaan paremmin ja ottaa ehdotuksia vastaan.

10. Lopuksi voit vielä kertoa terveisesi meille sisäilmasta sairastuneille.
Kiitos tärkeästä työstä ja hienoa kun jaksatte asioita esillä pitää!

Mika Byman, Vasemmistoliitto Kaakkos-Suomi

Anonyymi kirjoitti...

Erkki Huupponen,SDP,Pieksämäki


1. Millainen ja milloin oli ensikosketuksesi sisäilmaongelmiin?

Itselläni ei ole kokemuksia muuten kuin lapseni kärsi lukioaikana näistä ongelmista. Noin 20 vuotta sitten.

2. Sisäilmaongelmien laajuudesta ollaan montaa mieltä. Mitä mieltä sinä olet asioiden tilasta?

Ikävä kyllä sisäilmongelmia on ollut jo pitkän aikaa ja näyttää, että ne vain pahenevat.

3. Millaisena näät sisäilmasta sairastuneiden aseman?

Asema on hankala. Altistuksen saaneita ei aina oteta tosissaan, vähätellään oireita yms.

4. Mikä sisäilmaan liittyä asia vaatii sinusta toimia ensimmäisenä?

Ongelmasta kärsivien ja sairastuneiden hoito saatava kuntoon. Uudisrakennusten valvontaan kiinnittettävä erityistä huomiota.

5. Sisäilmasairas tuntee monesti olevansa alinta kastia. Kuinka yhteiskunnan asenteita voitaisiin muuttaa Eduskunnasta käsin?

Asioista tiedottamalla ja saattamalla lainsäädäntö ajan tasalle.

6. Usein piiloudutaan fraasin taakse että "kunnilla on vastuu". Sisäilmaongelmia on myös valtion kiinteistöissä sekä yksityisellä. Pitäisikö tätä vastuuta jotenkin vielä enemmän valvoa tai jopa sanktioida esim. rakennusvalvonta?

Valvontaa tehostamalla ja riitävän selkeät rakennusmääräykset auttavat asiaa.

7. Lapset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa eri puolella Suomea. Jossain saa opetusta kotona tai terveydelle sopivassa tilassa ja jossain ei ollenkaan. Lapsilla on oikeus terveelliseen oppimisympäristöön ja opetukseen. Miten tämä ratkaistaisiin jotta yksikään lapsi/nuori ei syrjäytyisi epäterveen sisäilman takia?

Jos todetaan sisäilmaongelma niin välittömästi on etsittävä väistötilat missä opetus on turvallista.

8. Raha eli onko mielestäsi valtio velvollinen avustamaan esim kuntia terveiden koulujen rakentamisessa?

Rakentaminen on kuntien vastuulla, toki avustusta voisi saada valtiolta julkisten tilojen rakentamiseen mm. koulut ja päiväkodit.

9. Ensimmäinen sisäilmatekosi, jos sinut valitaan Eduskuntaan?

Asiasta tiedottamisen lisääminen. Lainsäädännön tarkistaminen rakennusten rakennusohjeiden osalta.

10. Lopuksi voit vielä kertoa terveisesi meille sisäilmasta sairastuneille.

Pitäkää lippu korkealla ja tiedottakaa asiasta aina kun mahdollista.

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...