Luin tekstin Alkoholistin aikuinen lapsi suorittaa elämää Kokovartolofiilis-Blogista. Minustakin on tullut suorittaja ja selviytyjä. Elämä on enempi suoritusta eikä nautintoa. Elämä on selviytymistä ja seuraavan vastoinkäymisen odottamista varasuunnitelmineen. Blogissa kirjoitetaan että tämä johtuu liian isosta vastuun kannosta lapsuudessa. Vastuunkannosta asioissa joista ei olisi tarvinnut lapsena kantaa vastuuta.
Suorittaja palaa helposti loppuun. Tämäkin on tullut koettua. Taakka painaa liikaa harteilla kun kaikesta täytyy selvitä täydellisesti, kiitettävää palautetta saaden tai vähintään mallikelpoisesti yhteiskunnan ja ystävien silmissä.
Positiivista on se että on oppinut selviämään pulmatilanteista. Minä selviän itse sillä en osaa apua pyytää. Näinhän olen oppinut jo lapsuudessa. Lapsuudessa tai oikeastaan nuoruudessa kerran pyysin apua, mutta sitä emme saaneet. Siinä vaiheessa olisi elämän suunta muuttunut täydellisesti jos minua olisi uskottu. Mutta tiedätte että alkoholisti osaa puhua asiat itselleen suotuisasti. Sen jälkeen olenkin selvinnyt ihan itse.
Raskasta on olla kokoajan valmiustilassa, jos jotakin sattuu .... Ihan vain varmuuden vuoksi. Tästä pitäisi jotenkin päästä irti. Mutta miten ??? Tätä koetan tänään sitten pohtia. Osaisinko vain olla enkä pelkää jokaista puhelinsoittoa tuntemattomasta numerosta. Silllä olen oppinut ettei niistä yleensä hyviä uutisia tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti