torstai 1. joulukuuta 2016

Kipakan Joulun odotus 1


JOULUKALENTERIT


Meidän perheessä on aina joulukalenterit olleet aina suuressa roolissa. Niin kauan kun jaksoin tein itse joulukalenterit. Joten monta ja monenlaista on tullut tehtyä, mutta valitettavasti kaikista ei ole kuvia. Marketit valmiita kalentereita on ostettu vasta kun lapset ovat itse halunneet. Tänä vuonna raaputellaan yhdessä Veikkauksen kalenteria sillä suklaakalenterit ei ole enää niin kivoja. Suklaat saattaisi tulla syötyä jo parissa päivässä.

Joka vuosi katsomme lasten kanssa yhdessä Ylen joulukalenterin. Jäätävä seikkailu kuuluu siis tänä vuonna päivittäiseen ohjelmaan. Jatkoa luvassa 2014 esitettyyn Porokuiskaajan arvoitukseen eli jännitystä luvassa. Tästä perinteestä ei ole luovuttu vaikka lapset alkavat olla jo isoja. . 

The Joulukalenteri on joka vuosi katsottava. Sillä joulu on vain kerran vuodessa. Tämä kuuluu ehdottamasti olla omana. Ei joulusta tule joulua ilman synkkää myrskyistä yötä, Kertun hössötystä ja mistelin oksaa.

Tämän vuoden hankintoihin kuului Tonttu Toljanterin joulukalenterit ja näitä katsotaan aina kun keritään. 


Sisäilmasairaalle sopii hyvin elokuvien katselu kotioloissa. Elokuvateattereissa on liikaa ärsykkeitä sekä rakennukset saattavat olla huonossa hapessa. Meillä siis katsotaan paljon leffoja koko perheen voimin. Voisi jopa sanoa että yhteinen harrastus.

Verkossa olevista joulukalentereista on tämän vuoden suosikki Vihaisten Äitien Joulukalenteri. Suosittelen lämpimästi.

Muutamia kuvia joskus tehdyistä joulukalentereista:





Jos näillä ei ala joulumieli löytyä niin ei sitten millään. 

Kaikkien tähän postaukseen tai facebookin puolelle kommentoineiden kesken arvotaan The Joulukalenteri. Kerro minulle mikä on sinun mielestäsi Se paras joulukalenteri, jonka olet nähnyt? Arvon DVD:n 6.12 joten vastaamisaikaa siihen asti.






7 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Ihania joulukalentereita olet askarrellut :) itse tein nyt ensimmäistä kertaa kotitekoisen kalenterin ja tuli kyllä paaaljon kivempi kuin persoonattomat kaupan suklaakalenterit. Ehkä paras ja ajatuksia herättävin Joulukalenteri on ollut eräässä mielenterveyskuntoutujien tukiasuntojen ruokatilassa, jossa olin vuosi sitten harjoittelussa. Ohjaajat olivat laittaneet pienen herkun ja kortin, jossa oli yksi mukava teko, esimerkiksi "halaus" "missä olet hyvä" "mikä saa sinut nauramaan"... Tarkoitus oli auttaa jokaista miettimään, jos oli vaikeaa ja halauksia sai antaa ne, jotka halusivat (ainakin ohjaaja) :)

Miia kirjoitti...

Siis laittaneet herkun ja kortin paperipussiin ja ne pyykkinaruun roikkumaan :)

Käsin taiottu kirjoitti...

Ehdottomasti paras näkemäni joulukalenteri tvssä on ollut juurikin The Joulukalenteri ja sitten myös tykkäsin tosi paljon Tonttu Toljanterista :) Konkreettisista joulukalentereista paras on taas ollut äitini ompelema suuri joulupukkiseinävaate, jonka käsissä roikkui 24 pussukkaa sisältäen makeisia :)

Unknown kirjoitti...

The Joulukalenteri oli paras jo lapsena! Myös Heinähatun ja Vilttitossun joulukalenteri kuuluu meidän joulukuuhun :)

Nenna kirjoitti...

The Joulukalenteri on ikuinen ykkönen!

minuhno@gmail.com

Riina kirjoitti...

Histamiinista tykkäsin. Tonttu Toljander on toki myös aika mainio :)

SiNiNeN kirjoitti...

It's hard to make a päätös, the joulukalenterin ja Toljanterin välillä. Molemmat kuuluu minun jouluun!

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...