perjantai 28. elokuuta 2009

Hengissä ollaan edit:lisäsin kuvan


Flunssa meinasi kaataa kokonaan minun neulomiseni. Hyvin vähän on mikään edistynyt. Salaisia huiveja olen tikutellut ja koukutellut.
Ihana immeinen tuosta naapurista toi miulle pellavalankaa tuolta Venäjän puolelta ja monta kerää. Miulla on kuvakin otettuna, mutta se on kotona kamerassa. lisäilen sen illalla. Kiitos Eira kovasti langoista. Mie tikuttelen siulle jotakin kiitokseksi kunhan tää kiire loppuu. Ehkäpä joku pellavainen huivi vaikka.
Syyssettivaihto odottaa kovasti tiistaita, jotta sen saa postittaa. Joten jotain näytettävääkin luvassa.
Mutta nyt takaisin sorvin ääreen. Tai oikeestaan meillä mies on sorvin ääressä ja minä tään tietokoneen.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Huivi valmis





Tämä on siis menossa lahjaksi. Uskallan julkistaa täällä, koska olen varma ettei sankari käy täällä kurkkimassa. Lanka siis granstudion Liniä ja sitä kului reilu 3 kerää. Puikot oli ne tutut kutoset. Malli on siis taas omasta päästä.

Nyt pääsin aloittamaan sitten ensimmäisen haastehuivini. Ja todennäköisesti uskon itsekin pysyvän aikataulussa. Sairastumiset ja muutamat muut yllätykset meinasivat hukuttaa minut näiden neuleiden keskelle. Mutta nyt alkaa näyttää valoisammalta Vain kaksi huivia enää aikatauluissa. Yhdellä ei ollut aikataulua, joten sen aloitan sitten syyskuun puolenvälin jälkeen.

Nyt sitten lähden räveltämön päivitämään myös sekä hieman blogeja kurkkaamaan.

Oikein ihanaa illan jatkoa!!! Huomenna taas paluu arkeen ja töihin.

perjantai 21. elokuuta 2009

Arvontavoitto Outille

Siis Outille lähti toisen arvonnan voitto. Pellavaista liinaa laitoin pussukkaan ja muutaman purkin makeata hilloa. Hillot kuvaamatta. Torstaina tapasimme kaffekupposen merkeissä Herkku Pekassa. Oli kiva taas tavata pitkästä aikaa Hauskaa meillä oli. Kiitos seurasta.



Nyt en jouda enempää kirjottelemaan. Nopeasti vaan blogikierroksella ja sitten nukkumaan. kauniita unia kaikille

tiistai 18. elokuuta 2009

Kuvaa keskeneräisestä

Tässä on meidän eskarilainen tokana aamuna, kun äiti vei taksille. Ja sitten kuvaa lahjaksi tulevasta huivista. Tässä yksi kerä neulottuna ja nyt vähän kerrassaan yritetään saada tätä eteenpäin.




maanantai 17. elokuuta 2009

Töistä päivää

Nyt vain näin nopeasti kirjoittelen, että käsityöt jäissä. Niskat jumissa. Joten saattaa olla ettei kuvia tule vähään aikaan. Ehkä jos saisin vaikka kuvattua ne kaikki keskeneräiset.
Mutta nyt toivottelen kaikille oikein hyvää alkavaa viikkoa ja takaisin töiden pariin.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

nyt voi tämän paljastaa

Tällaisen liinan tein miehen siskolle syntymäpäivälahjaksi. Malli on Modasta joku kesänumero vuodelta 2007. Lankana on Venäjän tuliaisina saatua pellavaa. Ja puikot 2½. Halkaisija oli reilu 50 cm.


Miusta tästä tuli niin ihanan värinen.

Huomenaamulla viimeinen aloittaa koulutaipaleen. Eskarilaisen eka eskaripäivä. Täti vie ensimmäisenä päivänä, kun isi ja äiti ei oikein käynyt. Tai sii isolle pienelle miehelle ei sopinut. Mutta onneksi täti kävi.

Yläasteen neidillä koulu on alkanut hyvin. Seiskoja aloitti 80, joista poikia on 29. Eli akkavalta jyllää.

mutta nyt konkkaronkkaa pesulle ja viimeistä mehumaijallista vahtimaan. Pakkanen sanoo kohta poks. Loput marjat saakin räksät syödä, jos sukulaiset ei käy marjoja keräämässä. Meille kun ei oikein enää mahdu pakkaseen. Nytkin on 300 litraa pakastustilaa.

lauantai 15. elokuuta 2009

Jonnan huivi valmis

Tässä on nyt sitten Jonnan huivi. Kokoa tällä huivilla on runsaasti. Lankana on Dropsin Lin eli sitä täyttä pellavaa. Puikot oli kutoset. Lankaa taisi mennä melkein 300g.




Nyt sitten on jo seuraava huivi puikoilla. Se on menossa synttärilahjaksi. Koetan kuvata sitä huomenna. Tänään meinasin sitten aloitella myös haastehuivia. Sitä en tiedä vielä kumpaa aloittelen vai aloitanko molemmat. Sitten pitäisi vielä miehen siskolle tehdä yksi huivi. Joten tämä blogi on vähän aikaa hyvin huivioitunut.

Nyt vielä räveltämöön kuvat lisäämään ja puikot huiskimaan.

perjantai 14. elokuuta 2009

huomenta kaikille

Nyt täytyy tunnustaa, että yksi lankatilaus on jäänyt tänne kuvaamatta. Ja enkä minä sitä jaksa nyt enää kuvata. Tapsalta tuli tilattua jokuaika sitten. Värjäämätöntä Dropsin liniähän siellä oli 10 kerää ja Safrania kanssa 10 kerää kolmessa värissä. Punaista, vihreetä ja valkosta. Oli tarjouksessa ja minä tykkään neuloskella tästä ohuemmasta puuvillasta. ei kuitenkaan liian ohutta. Kivoja syksy ja kevätlapasia tai sukkia siitä tulee.

Iltapäivällä lähdetään nuorimmaisen kanssa housuostoksille. Maanantaina alkaisi eskari ja reisitaskuhousut pitäisi saada.

Käsitöistä sen verran, että synttärilahja valmistui eilen puikoilta. on nyt pingotettu ja langat päätelty. Tänään pitää käydä siihen ostamassa jotakin kivaa siihen mukaan. Jonnan huivikin on edistynyt. Viimeinen kerä menossa. TOivottavasti huomenna saan huivin viriteltyä patjaan kiinni.

Mutta nyt vähän sapuskan tekoon, jotta shoppailua ei tarvitse aloittaa syömisellä.

torstai 13. elokuuta 2009

Seuraava lapsi "hoidossa"

Siis koulussa. Keskimmäinen neitokainen aloitti yläasteen. Äiti ei ollut nyt ottamassa kuvaa neidistä sotamaalauksessa. Todennäköisesti pakkelia on naamassa reippaasti.

Minä itse aloitan maanantaina työt ja Nuorimmainen samana päivänä eskarin. Äiti ja iskä ei saa viedä meidän isoa poikaa eskariin. Onneksi täti saa viedä.

Nyt on puikoilla yksi synttärilahja. Sen saan tänään valmiiksi. Kuvia siitäkin saa ensi viikolla. Outinkin arvontapalkinto on viimeistely vaille valmis. Jos vaikka ensi viikolla nähtäisiin joku päivä vaikka herkkupekassa tai sokkarilla kaffella. Loppuviikko voisi olla parempi.

Syyssettishoppailuakin pitäisi tehdä. Pari huivia muuten ja pari huivia haastevaihtoon. Taitaa jollekin tulla kiire. Mutta onneksi bussi vie joka päivä töihin ja tuo poiskin, niin joutavaa neulonta-aikaa.

Mutta pitää aloitella mehun pullotusta ja ruuanlaittoa. Jos sen jälkeen kerkeisi neulomaan.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Tiruliinan pieni liina

Lasten serkkutyttö oli täällä lomailemassa. Ja tällaisen pienen liinan laittelin "hillopakettiin" mukaan.




Paketissa on siis kesäkurpitsa-raparperihilloa sekä valkoisista viinimarjoista tehtyä hyytelöä.


Ensimmäinen arvontapalkinto perillä

Katri arvasi siis toisen nimeni ja hänelle palkinnoksi lähti pellavainen liina. Tämä malli on kauneimmat käsityöt jonkun vuoden joulunumerosta. Tarkistan kun löydän lehden.


Ristipistoilijallahan ei koskaan ole liikaa lankaa. Joten muutama tokka lankaa liinan kaveriksi pakettiin.

Nyt näin pikana työpaikalta. Kohta menen allekirjoittamaan työsopimuksen.

tiistai 11. elokuuta 2009

Huomenta päivää

Meinasin jo eilen saada yhden neulomuksen valmiiksi, mutta päänuppini päätti olla asiasta eri mieltä. Migreenihän se napsahti illalla. Onneksi sain omilla poppakonsteilla loppumaan ennen nukkumaanmenoa.

ELi tänään aioin sitten tikutella työn valmiiksi ja pintotukseen.

Syyssettikin on pistelty valmiiksi. Nyt pitäisi kehitellä vielä se toinen setti siihen mukaan. Muutama idea on, mutta ne vaatii vielä vähän kehittelyä ja nettikauppaostoksiakin ehkä. Ja shoppailuhan on ihan kamalaa. Hih!!!!

Eilen lähti Katrille postiin paketti. Toivottavasti on nopsaan perillä. Sitten vois vähän salaisuuksia paljastaa.

Mutta nyt kuppi kahvia ja kotitöitä ja sitä neulontaa.

maanantai 10. elokuuta 2009

työt alkaa

Siis työsopimuksen menen tekemään keskiviikkona ja työt aloitan viimeistään maanantaina.

Tänään käytiin nuorimmainen kanssa tekemässä IP-hoitosopimus ja eskari alkaa maanantaina. Tänään aloitti vanhin lapsista ammattikoulun ja bussikortti piti käydä hommaamassa. Ja samalla pidettiin pieni koulutarvikkeiden shoppailupäivä. Ja minäkin ostin helmiä. Vain yhden rasian. Nyt täytyy vaan miettiä käykö ne sittenkään salaiseen juttuun. Taitaa olla parempi ilman. Mutta ainahan helmille on käyttöä. Keskimmäinen neitokainen aloittaa torstaina yläasteen. Ja minä kun aloitan vielä samaan syssyyn työt. Joten on muutosta kerrassaan.

Mutta nyt täytyy keitellä kaffetta. Päätä meinaa alkaa särkemään. Taitaa meillä olla ukkosta ilmassa tai sitten liian vähän kofeiinia tai liian vähän neulomista.

lauantai 8. elokuuta 2009

Tauti voitettu

Ja pistojakin saatu aikaiseksi. Valitettavasti näistä kuvia vasta sitten kun on vastaanottajallaan. Olen siis pistellyt syyssettiä ja puolet valmiina. Tai vielä pitää vähän kaupan kautta käydä etsimässä viimeistelyyn juttuja. Mutta suurin urakka kuitenkin takana. Tämähän piti postittaa 1.9, joten vielä jonkun aikaa pitää odotella siitä kuvia. Huomenna meinasin ainakin aloitella toisen puolikkaan pistelystä.

Tänään sitten tehtiinkin niitä lettuja ja mustikka-vadelma hilloa. Nam! Meni muuten kaikki letut. Letuthan oli tietysti kananmunattomia ja maidottomia. Eikä makua haitannut.

Nuorimmainen ottaa ilon irti elämästä tai pitäisikö sanoa että kummista. Taitaa kummi tarvita uuden loman tämän lomareissun jälkeen. Ohjelmassa on ollut vesisotaa, uimista, pelaamista .... Kaikista parasta on tainnut olla vesipallosota. En oikein tiedä kenellä oli kaikista hauskinta ja huomenna se taas jatkuu...

Mutta nyt sellaiselle pikakierrokselle blogistaniaan.Hyviä öitä!!!

perjantai 7. elokuuta 2009

Ei sitten yhtäkään pistoa

En sitten saanut pisteltyä yhtäkään pistoa illalla. Lääkitsin kyllä itseäni karviaisilla ja nyt alkaakin olla jo parempi olo. Tänään toivottavasti käsityötkin jo etenevät. Alkaa tulla muuten kiire. Joku hamstrannut itselleen liikaa tekemistä.

Mutta nyt lähden tästä ruuan tekoon ja sitten lettutaikinan ja lettujen kanssa mustikkahilloa.

Hyvää päivänjatkoa!

torstai 6. elokuuta 2009

Kuumetta pukkaa

Työhaastattelussa on käyty. Ja selvitty hengissä. Joskus elokuun puolessa välissä tiedän että tärppääkö. Kuumetta nousi eilen illalla. Poskiontelot vaivaa. Joten hieman puolikunotoisena piipahdin tentattavana.

Käsityöt ei ole kyllä edistyneet yhtään. Ei ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Tänään meinasin kyllä koettaa pistellä Syyssettivaihtoa, joten kuviakaan ei ole sitten luvassa.

Sen verran tänään kaupunkireissulla shoppailin, että nuorimmaiselle ostin eskarirepun. Punaista ja mustaa piti olla. Harva poika taitaa punasesta tykätä niin paljon kun tuo meidän. Melkein kaikki pitäisi olla punaista.

Mutta nyt täytyy alkaa suunnittelemaan syyssettivaihtopistelyä. Tuleepahan ainakin osamaratoonisuoritettua tänään.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Jotain positiivista

Leijun ilmassa. Sain kutsun työpaikkahaastatteluun. Ainakin saan kokemusta.
Mutta nyt pitää palata luottamustoimien pariin.

tiistai 4. elokuuta 2009

salaisuuksia

Nyt on salaisuuksia puikoilla, joten kuvia ei voi näytellä. Mutta puikot on suihkina. TÄnään saan varmaan ensimmäisen arvontapalkinnon valmiiksi ja loppuviikosta jo ehkä postiin, mutta viimeistään ensi viikolla.

Nyt pitäisi laittaa mehumaija porisemaan. Valkoiset viinimarjat alkavat melkein tippumaan ja räksät syö sitten loput. Täytyykin tuosta lapset laittaa kerämään seuraavaan sankollista. Vielä 27 pensasta keräämättä.

maanantai 3. elokuuta 2009

Juhlahumuarvonnan tulos

Eli nimet lippikseen ja sieltä nousi lappu
Outi kirjoitti...
Onnea synttärisankarille =) Ihanan lahjan olet saanut, minäkin vihjailin miehelle, että tuollaisen rannejutun voisi hankkia minulle (ja joka vuosi yhden uuden palan lisää....)
Eli Outille lähtee jotain kivaa. Osoitetta en tartte. Koetan toimitella vaikka sinulle töihin tai käydään yhdessä kaffella, jotta saan sinut lahjottua.
Sitten sinulle Outi visainen kysymys. Haluatko itsetehtyä vai jotain muuta. Kerroppa miulle vaikka kommenteihin. Mukavaa työpäivää myös sinulle.
Mutta nyt takaisin arkiasioihin ja CV muokata ajantasalle.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Väliaikakuvia

On täällä neulottu juhlapäivien ja mustikoiden keskellä. Pami älä turhaan huoli, ei meilläkään juhlita mitenkään hääpäivää. Tänään anopilla syötiin kyllä hyvin hirvipaistia, kun miehen sisko oli siellä lomalla. Ensin siivottiin kyllä nelisen litraa vattua ja neljä sankoa mustikoita. Nyt minullakin on pakkasessa yli 30 litraa. Mutta meillä syödäänkin talvella tosi paljon marjoja, kun nuo etelän hedelmät on kiellettyjä.

Mutta nyt itse asiaan ja väliaikakuvia töistä.

Nyt Taru Sormusten herrasta pariin. Mukavaa illanjatkoa!


Ja juhlat jatkuu

TÄnään jatketaan juhlia sitten hääpäivällä. Tulee täyteen 12 vuotta.

TÄmän päivän ajan voit jättää vielä puumerkkisi edelliseen postaukseen. Eli arvonta suoritetaan maanantaina.

Koetan kuvailla tänä ilta tekeleitäni, jotta vähän väliaikakuvaa luvassa.

lauantai 1. elokuuta 2009

Arvauskisantulos ja uutta tilalle



Kirsin päivän kunniaksi järjestetyssä arvauskisassa löytyi yksi oikea vastaus....

Katri kirjoitti...

Hyvää nimipäivää!

Veikkaanpa toiseksi nimeksesi vaikka... Marjaana.


Sinulle Katri lähtee jotakin kivaa, kunhan arki koittaa. Paitsi jos haluat jotakin itsetehtyä niin vinkkaa minulle samalla kun lähtetät yhteystietosi. Niin silloin paketin saaminen kasaan kestään hieman kauemmin. Mutta mielelläni teen myös jotain itse.

Ja tämän päivän merkitys on siis se että taas sitä vanhetaan. Jätä puumerkkisi tähän postaukseen niin arvon teidän kesken jotakin kivaa ja itsetehtyä.

Eikus kommmentoimaan

Tässä vielä kuvaa minun lahjastani. Sain sen sittenkin! Vaikka uhkasin ostaa tämän itse.


Tunnustuksia

Kiitos Miialle ja Pikelle tästä tunnustuksesta. Ja tämä molemmille paluupostia takaisin. Kiitos teille että olette olemassa. Ja haluan tämän vielä heittää Tarjalle. Kiitos myös sinulle.

Kiitos Pike myös tästä. Tämän haluan jakaa meidän ihanille Aina Oikeille. Olkaa hyvät naiset!

Mutta nyt täytyy lähteä kakun täyttöön. Illalla suoritan arvonnan,jossa piti veikkailla sitä minun toista nimeä.

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...