perjantai 27. helmikuuta 2009

Leivottua ja pisteltyä ja neulottua

Meillä on siis huomenna 13-v synttärit. Eka paistos on jo valmis. Hanna tädin kakkuja leivoskeltiin illalla. Nyt odottaa pullataikina leipojaansa. Siksi postaus on tosi pika.

Tässä eilisillan ristipistelymaraatoonin tulos.

Kevätpäiväntasausyllätyshuivi on edennyt neljänteen vihjeeseen. pellavaisenkin huivin koetan saada ensin samaan vaiheeseen.

Jotain vielä piristykseksi tarttui kauppareissulla. Mutta nyt pullan leivontaan.

torstai 26. helmikuuta 2009

Ihana juttu

Tämä juttu piti ehdottomasti laittaa tänne. Positiivareiltahan tämä löytyy.


ÄIDIN OPETUKSIA






Logiikan käyttö

Jos putoat keinusta ja katkaiset niskasi,

et saa jäätelöä.

Lääketieteen arvostus
Jos et lakkaa irvistelemästä,
naamasi jää tuollaiseksi.

Haasteiden kohtaaminen
Mitä sinä oikein ajattelit?
Vastaa minulle, kun puhun ...
Äläkä väitä vastaan.

Perinnöllisyyden lait
Olet aivan kuin isäsi.

Uhkausten merkitys
Jos putoat kaivoon ja hukut,
saa selkääsi.

Odotuksen autuus
Odotahan vain, kun isä tulee kotiin!


Meillä on sitten uusi tauti rinki alkanut. Oksennustauti iski nuorimmaiseen. Aikuiset on meillä valveilla ja kaikki lapset nukkuu. Nuorimmainenkin lähti nukkumaan äidin sänkyyn ja äidin paikalle. No toivottavasti parantuu nopeammin.

Lupasin eilen niitä huivikuvia, mutta en sitten kerennytkään neulomaan nelosvihjettä loppuun. Kokeillaan jos tänään päivällä kerkeäisi.

Illalla on bloggerin ristipistelijöiden pistelymaratooni. Jos kerkeän ja en itse tulee tautiin, niin taidan pistellä helmikuun joulukoristetta.

Mutta pikaisella blogikierrokselle, kun lapset vielä nukkuu.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Päivää sairastuvalta

Nyt sitten mieskin kaatui sohvan pohjalle. Minä olen loppuviikon sairaslomalla. kuumetta on pikkasen, mutta enemmän tuo yskä ja nuha vaivaa.


Tein lasten kanssa persikkakeikauskakun tällä ohjeella. Hyvää oli. Jauhona käytin kyllä vehnäjauhoa ja sitä tarvittiin noin puoli desiä enemmän kuin gluteenitonta.

Nyt aion köllähtää sohvalle neuleen kanssa. AIon tänään saadan neljännen vihjeen tikuteltua loppuun kevätpäiväntasausyllätyshuivista.

Huomenna koetan saada huivikuvia näytille!

tiistai 24. helmikuuta 2009

Kotona ollaan

Nuorimmainen ei sitten ollut vielä tarpeeksi terve ja äiti on nyt siten pojan kanssa kotona. Koulussa olisi pakko olla. Tilinpäätös asioita käydään läpi. No mutta lapset ensin. Koetan sitten kiriä toiset kiinni. Puolilta päivin olemme lähdössä lääkäriin kuunteluttamaan keuhkot. Allergiataustalla pitää olla tarkempi noiden flunssien kanssa. Nenäosastokaan ei kuullosta hyvältä.

Neulomaankin olen pikkukerrassaan aloitellut. Olkapää tuntuu ihan hyvältä. Ei se kunnossa ole, mutta lääkäriin pääsy on työn ja tuskan takana. Joten pientä kipua voi sietää.

Kevätpäiväntasausyllätyshuiveja on kaksi yhtäaikaa tekeillä. Jatkoin tätä bambuista ja nyt on vihje kolme tehtynä. Hirmuinen kiriminen, jotta saan toisia edes vähän kiinni. Pellavaista en vielä jatka, kun en ole ihan varma haluanko tehdä kaikki vihjeet. Saattaa tulla liian iso muuten.

Kesähuivivaihtoon mahtuu vielä mukaan!

Nyt pikaiselle blogisurffaukselle.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Ruokahaaste

Nappasin tämän Marilta.

Kerro 5 inhokkiruokaasi. Tämä on oikeestaan helppo. kaikki inhokit ovat peruja kouluajoilta. Silloin kun oli vielä pakkosyöttöä.

1. Kesäkeitto. hajukin riittää saamaan aikaan huonon olon
2. Maksalaatikko. Muita maksaruokia syön. Ja jauhemaksapihvit on herkkuani
3. Kaalilaatikko ja kaikki muutkin kaaliruuat. Kaalin syön raakana.
4. Lipeäkala. ULkonäkö riittää. Enkä saa kalaa kyllä syödäkään.
5. Suolakurkut

Sitten haasteeseen eli haastan meidän ompeluseuran naiset kertomaan omista inhokeistaan.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Taitaa sittenkin elämä voittaa

Ensimmäinen päivä kun kuume alkaa laskemaan. Yritän huomenna lähteä koulunpenkille. Tulenpa keskenpäivän pois jos ei jaksa koko päivää.

Routa! Sinun palkinto on valmiina. Halusin saada siihen jotakin itsetehtyä ja sain sen viime viikolla valmiiksi, mutta tämä tauti on estänyt toimituksen. Kerroppa milloin sinulle kävisi kupillinen kahvia niin tavataan. Perjantaina olen etäpäivällä kotona, joten maanantaista torstaihin joku päivä. En ole kyllä varma jaksanko maanantaina vielä koko päivää koulussa. Mutta varmemmin tiistaista torstaihin.


Jotain on valmistunut pikkuhiljaa. Ihan peruskaulaliina jivestä.



Mutta nyt iltapesulle ja kohta tutimaan.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Paketti perillä


Joku aika sitten Matleena bongasi tasaluvun blogissani. Mutta paketin toimittaminen venyi, kun halusin pakettiin myös jotakin itsetehtyä. Oulun reissun jälkeen olkapää alkoi vihoittelemaan enemmän ja käsityökielto oli jonkin aikaa päällä. Vieläkään en hirveästi neuloskele. Joten ristipistoja olkapää antoi tehdä ja siksi paketissa on neulotun tilalle saksikoriste saksineen. Lisäksi paketista löytyy pellavalankaa, huovutettu kännykkäkoru, valkoista suklaata ja virkkauslehti.

Täällä podetaan edelleen tautivuoteella on 3 viidestä. Yksi on taudin sairastunut ja yksi sinnittelee edelleen ja aikoo olla saamatta tätä tautia. Maanantaina alkaisi lapsilla hiihtoloma ja toivottavasti potilaat paranee ennenkuin loma alkaa. Ja minun täytyy olla maanantaina opiskelukunnossa. Tilinpäätöstä käydään koulussa läpi ja sieltä ei oikein voi olla pois.

No mutta nyt lähden sohvalle köllöttelemään.

torstai 19. helmikuuta 2009

Nyt sitten ollaan kuumeessa

Koetan sinnitellä tämän päivän vielä koulussa. Huomenna onkin sitten etäpäivä. Tänään olisi ristipistomaratooni. Koetan jaksaa osallistua. Yksi saksikoriste täytyisi tekaista.
Hyvää päivänjatkoa kaikille!

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Tautia pukkaa

Tautia pukkaa ja koulussa yritetään sinnikkäästi olla. Matleenalle laitan paketin tänään postiin. On se ollut jo jonkin aikaa valmiina, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi sitä postiin viedä.
Mutta nyt kaffetauolle!!!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Positiivareilta tälle päivälle

TAVAN VUOKSI
Sanon joka aamu itselleni: ”Sinulla on tänään kaksi vaihtoehtoa: voit olla joko hyvällä tai pahalla tuulella.” Päätän olla hyvällä tuulella.
Aina kun tapahtuu jotakin pahaa, voin itse valita, olenko uhri vai otanko opikseni. Päätän ottaa opikseni.
Aina kun joku ruikuttaa minulle kurjuuttaan, voin valita, yhdynkö ruikutukseen vai osoitanko, että elämässä onmyönteinenkin puoli. Päätän osoittaa elämän myönteisenpuolen.
Elämä on jatkuvaa valitsemista. Päätän itse, miten reagoin tilanteisiin. Päätän itse, millä tavalla ihmiset vaikuttavat minun mielialaani.
Päätä sinäkin tänään olla hyvällä tuulella ja sitten taas huomenna. Siitähän voi tulla tapa.
= = = = = = = = = =
ONNISTUMISTEN RAAKA-AINEITA
1. Osaat käsitellä rahaa tuhlaamatta sitä.
2. Kestät epäoikeudenmukaisen teon kostamatta.
3. Pysyt työn ääressä kunnes se on tehty.
4. Teet velvollisuutesi vaikka kukaan ei vahdi.
5. Kestät kritiikin antamatta sen masentaa itseäsi.
= = = = = = = = = =
PÄÄN AVAUS
Muutaman vuoden ikäiset pojat ja äitinsä pläräsivät anatomian kirjaa ja puhe tuli siitä miten ihminen saa alkunsa. Äiti aloitti kertomalla, että miehillä on sellaisia soluja joita naisilla ei ole ollenkaan. Tällä kohtaa tarinointia toinen pojista keskeytti äitinsä tarkistamalla: ”Onks ne aivosoluja?” –Sampo
========================
Yhdeksän kymmenesosaa jokapäiväisen elämän pikku kahnauksista aiheutuu pelkästä äänensävystä.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Saksikoriste




Saksikoriste on siis valmis. Kankaana on pellava-aidaa.


Tytär sain vihdoin oman huivinsa valmiiksi. pukki toi reilu vuosi sitten lankaa lahjaksi ja nyt se sitten on valmis. Ei suostunut poseeraamaan tämän kanssa. Ihan itse teki. Äiti kylläkin päätteli tämän huivin.

Mutta nyt valmistautumaan huomiseen koulupäivään.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystäväyllätyspakettia saatu ja viety perille


Tänään kävimme erään pienen neidin synttäreillä. Onnittelut vielä Jonnalle. Kaiken muun hilpetöörin lisäksi tein Jonnalle kaulaliinan ja pannan.

ystävänyllätys paketin vein siis Jonnan äidille, Katjalle. Koska Katjalla ei varmaankaan ole vielä tarpeeksi lehmiä niin ajattelin kasvattaa tätä osastoa.

Paketissa oli myös muuta mukavaa. Salmiakkia, hahtuvaa, uusi lelu eli "kukkalaite", kaulaliina lämmittämään ja lehmäkortti.


Minäkin sain paketin Katjalta. Kassillinen kaikkea kivaa. Käsitöiden kuljetusta varten kassi. Ai eiks miun käsityöt voikaan enää kulkea koulukirjojen kansssa samassa laukussa. Salmiakkia. Tuossa kuvassa on enää puolet jäljellä. Lankaa. Täytyy tehdä "Niinan" mallilla huivi, niin ei tartte sortua lisälankaa ostamaan. Nyt täytyy hilliä itseään lankakaupoilla. Entisiä on tehtävä ensin pois. Tiskirätti, mutta enhän mie tätä raaski käyttää. Tuikkukippo. Ihanat tikut........
Siis aivan ihana pussillinen. Kiitos Katja!!! Ihanaa kun olet olemassa.



Tämän Katjan kortin tekstin myötä toivottelen kaikille oikein hyvää ystävänpäivää teille ihanat ystäväni.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Ystävän yllätys paketti perillä


Eli lähetin yhden paketin Tarjalle. Ystävän yllätys oli tämän vaihtoblogin kautta. Ystävän piti olla blogistaniassa tavattu. Tarjan blogissa on kiva käydä ja välillä voi purkaa sydäntäänkin hänelle. Emme koskaan ole tavanneet livenä, mutta taidamme olla jotenkin samalla aaltopituudella.

Paketissa piti olla kuusi asiaa:

1.Itsetehtyjuttu: pompulahuivi
2.Lankaa
3. Yksi tarvike: Tuo tulollainen härveli. Nimeä en muista.
4.Yksi sydämmellinen ajatus: Pistelty jyväsäkki
5.Yksi syötävä tai juotava juttu, joka kuuluu ystävän herkkuihin: suklaata
6. Ystävänpäiväkortti

Yksi paketti on viellä toimittamatta, mutta se hoitunee viikonlopun aikana.


Taas tuli pisteltyä


Eilen illalla oli siin Bloggerin ristipistoilijoiden maratoonipistelyilta. Kerkesin minäkin sittenkin osallistua. Aloittelin uuden työn. Tästä on siis tulossa isona saksikoriste.

Illalla kävimme kuuntelemassa yläasteen rehtorin yläasteinfoa ja tenttasimme myös häntä. Tulevaisuuden suunnitelmissa on(kunhan koulun peruskorajus on valmis) 6-9 luokat samaan kouluun ja lisäksi siellä on erityiskoulu 1-9. Isompaa yksikköä vielä tehdään. Normaalikoulu on meillä nykyisin 1-9 luokat ja se vie osan yläasteen oppilasmäärästä. Ei kyllä minun älyyn mene mitä tässä säästetään. nyt samassa koulussa täytyy olla luokanopettajia. aineenopettajia ja erityisopettajia ja ties mitä. Jos tällä ajetaan pieniä kyläkouluja alas niin alkaa tuntua että sitä tehdään lasten kustannuksella. Kaupungissamme on myös yhtenäiskoulu eli luokat 1-9 ja se toimii. Mutta epäilen tuota 6-9 toimimista. Kuten eräs äiti eilen sanoi. lapsuudesta otetaan taas yksi vuosi pois. aikaisemmin tulee yläkoulun houkutukset ja paheet. Tällä koululla on pikkasen huono maine ja se kulkee lapselta toiselle.

No nyt on taas paasattu. pitäskähän kunnallispolitiikkaan osallistua. Ei kyllä ole minun lajini. Pitäisi puhua mustasta valkosta.

Mutta nyt etäpäivän tehtävien pariin.

torstai 12. helmikuuta 2009

Päivää osinkoverotuksen parista


Tässä kuvaa bambuisesta kevätpäiväntasausyllätyshuivista. Tämä ei ole jatkunut sitten Oulun reissun. Jos viikonloppuna kärsisi tätä tehdä.
Pistellä kyllä kärsii. Ja sain jotain valmiiksikin, mutta kuvaa siitä sitten kun paketti on perillä.
Tänään meillä on vanhempainilta. Keskimmäinen on lähdössä ensi syksynä yläasteelle. Ja nyt ois eka palaveri asian tiimoilta. Yläasteen reksi tulee pitämään tilaisuuden. No onneksi reksi on vanha tuttu. Miehen entisiä pelikavereita. Joten leppoisa ilta luvassa. Samalla koetan julkipistellä, jos saan mallin katsottua.
No mutta nyt täytyy palata osinkoverotuksen pariin.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Mulla on ihanat sukat


Lämmin kiitos ihanista sukista Tarjalle. Ihanaa että olet olemassa. Sukat on jo muuten jalassa. On ihanan lämpöiset. Kiitos!!!! Tikkari meni parempiin suihin. Nuorimmaisella oli kova tikkarinälkä. Itse en pysty villaisesta neulomaan, joten nämä oli tosi ihana yllätys.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Uutinen

Tesa haastoi minut tällä kuvalla mukaan kirjoittamaan hyvän uutisen.
YSTÄVYKSET KOHTASIVAT
Ystävykset kohtasivat pitkästä aikaa. Aikansa temmellyttyään väsymys alkoi painamaan. Mutta ystävän viereen on mukava nukahtaa.
___________________________________________________
Ja minä haastan mukaan omalla kuvallani Sinin ja Mian.

1) Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se. Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksesi.
2) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.
3) Julkaise kuvasi ja haasta muita.
4) Tämä on leikkiä.


Yllätys

KIINNI JÄIT!!


Koska luet tätä tekstiä,niin se tarkoittaa,että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat , kunhan vain teet sen.Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat. Itse jäin kiinni Sinikan-blogissa.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Oulun reissun kuvia

Tässä käsivaivainen laittaa kuvakoosteen Oulun keikalta. Hauskaa oli naisten kanssa. Ja saimme kaikenlaisia katseita osaksemme. paran oli kommentti tumppukerhosta.




Marille tein tällaisen saksikoristeen. Hieman huonot kuvat. Nappasin pikana hotellilla, kun unohdin kuvata kotona. Saksikoristeessa lukee Mari.

Seija-Siskolle järjestin pienen yllätyksen.

Omat ostokseni Oulusta rajoittuivat piparimuotteihin. Kävin kyllä lankakaupassakin, mutta kuvitelkaa tulin ihan tyhjin käsin ulos.

Pojat pelasivat tosi hyvin. Ainakin eka pelin. Peli päättyi tasan. Toisessa pelissä rupesi maitohapot painamaan jaloissa. Ja johtoasema menettiin ja hävittiin peli. Mutta onneksi yksi piste tuli reissusta. ja tämä piste maistui makealta, koska se otettiin ennakkoon paljon paremmalta joukkueelta.

Mutta nyt takaisin kirjanpidon pariin varauksia tekemään.

Hyviä juttuja Positiivareilta

Tämä kun onnistuu kopioimalla. Niin käsi ei rasitu.
_____________________________________
NAATISKELE
Onko joku joskus epäillyt sinun mahdollisuuksiasi suoriutua ottamastasi tehtävästä? Kuulostavatko nämä sanat tutuilta: ”Ei siitä mitään tule, sinun on turha edes yrittää”? Moinen tyrmäys voi saada ihmisen tyystin masentumaan, mutta minusta on suuri nautinto tehdä jotain sellaista, mihin muut eivät usko minun kykenevän.
Mikäs sen hauskempaa! Ota haaste vastaan. Pane toimeksi, päätä suoriutua tehtävästä ja onnistu. Suunnitteletko jotakin, mihin muut eivät usko sinun pystyvän?
Ajattele, millainen nautinto on tehdä se.
_________________________________
Millainen on hyvä valmentaja ja pomo?

* Haastaa minut yrittämään parastani
* On hyvänä esimerkkinä
* Ei koskaan levitä luottamuksellisena annettua tietoa
* Selittää ohjeiden ja menettelytapojen syyt
* Suhtautuu asioihin objektiivisesti
* Antaa minun tehdä omat päätökseni
* Välittää minusta ja siitä miten menestyn
* Ei pyri parrasvaloihin
* Ei salli minun antaa periksi
* Antaa henkilökohtaista ohjausta ja neuvoja
* On empaattinen ja ymmärtäväinen
* On luja, mutta reilu
* Valitsee tuloksiin vievän suuntauksen
* Panee selviämään yksin, mutta tukee
* Antaa minun tietää, missä ollaan menossa
* Kuuntelee, ei ole pelkästään kuulolla
* Ei pane sanoja suuhuni
* Hänelle on helppo puhua
* Pitää antamansa lupaukset
* Saa minut keskittymään edessä oleviin tavoitteisiin
* On ylpeä tekemästään työstä
* Antaa tunnustusta aina kun se on paikallaan
* Ei sano milloinkaan: ?minähän sanoin sinulle?.
* Oikaisee minua kahden kesken
* Ei milloinkaan kerskaile tiedollaan ja kokemuksellaan
* On aina vilpitön
* Antaa yrittää ainakin kaksi kertaa
* Käyttää kieltä, jota on helppo ymmärtää
* Antaa menneiden olla menneitä
* Kannustaa lojaalisuutta
* Juhlii menestystä
* On avoin ja rehellinen
* Ei salaa huonoja uutisia
* On innostunut
* On kärsivällinen
* On huumorintajuinen
* Saa minut luottamaan enemmän itseeni
* Sanoo ?me? eikä ?minä?
* Saa kovan työnteon kannattamaan
* On rohkea
* Vaatii jatkuvaa kehittymistä myös ihmisenä
* On optimistinen
* Haluaa minun onnistuvan
* Uskoo siihen, että me selviämme
* Luo saavutettavissa olevia tavoitteita
* Ajattelee ja toimii oletettua korkeammalla tasolla
* On valmis toimimaan vaistonvaraisesti
* Uskoo siihen, että tunteet ovat tosiasioita
* Nauttii työstään
* Käyttää mielellään aikaa kanssamme
____________________________________
ASIAKAS


Asiakas on kaikkein tärkein ihminen missä tahansa yrityksessä. Hän ei ole riippuvainen meistä,
vaan me olemme riippuvaisia hänestä.

Asiakas ei keskeytä työtämme, vaan on sen tarkoitus.
Me emme palvellessamme tee hänelle palvelusta,
vaan työtämme. Asiakas on osa yritystämme,
ei ulkopuolinen työn häiritsijä..

Asiakas ei ole tilastojen yksikkö, vaan lihaa ja verta
oleva ihminen, jolla on samanlaiset tunteet kuin
meillä itsellämmekin on.

Asiakkaan kanssa ei tule ryhtyä viisastelemaan.
Hän tulee meille tarpeineen - meidän tehtävämme
on tyydyttää nuo tarpeet.

Asiakas ansaitsee meidän kaikkein kohteliaimman
ja huomaavaisimman käytöksemme, sillä hän on
tämän ja jokaisen muun yrityksen elämänneste.

Jos haluamme menestyä, on tuo menestys
mahdollista vain, jos myös asiakkaamme
haluaa meidän menestyvän.

Tunnustuksia

Sain Eikulta tällaisen. Lämmin kiitos! Yksikätinen bloggaaja ei jaa nyt eteenpäin, koska kirjoittaminen on aika hidasta.


Tunnustus kuuluu jakaa eteenpäin henkilöille, joita pitää tärkeinä, inspiroivina ja kannustavina itselleen.
Tällaisen tunustuksen sain sitten Sirulta.



Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin
Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.
Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.
Kuten äskeisenkin pytyn kohdalla, en jaa eteenpäin. Mahdollisimman vähän kirjoittamista.
Lääkäristä yritin saada aikaa. Sairaanhoitaja teki diagnoosin, että vähän revähtynyt. Joten opiskelija ei rasita itseäään paljoa. Jos kipu ei lakkaa viikossa tai pahentuu niin sitten lääkäriin. Buranaa ja kylmää ja lepoa. Joten nyt ei sitten neulota. Takaisin sitten opiskelun pariin.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

kotona

Kotona ollaan. Oulussa oli hauskaa. Palailen linjoille huomenne kertomaan enemmän. Nyt on vähän väsy olo. Neulontakieltoonikin jouduin. Olkapää vihoittelee niin paljon, että huomenna on lekuriin lähtö edessä. Kiitoksi Oululaisille neulojille. Oli kiva tavata näin "tumppukerhon" merkeissä. Seuraava postaus saattaa olla vähän pitempi. Asiaan on kertynyt niin paljon. Olkapää vain hieman rajoittaa koneella oloakin.

Mutta nyt lähden kahveen keittoon.

torstai 5. helmikuuta 2009

Huivi kuvaa


Neljäs vihje aloitettu. Mutta onpa bussimatkalle neulottavaa. Molemmat huivit meinasin ottaa mukaan ja yhden tai kaksi pisteltävää juttua. Eilen tapaamisessa sain ABC-vaihtoakin pisteltyä, mutta kuvaa siitä tulee sitten vasta kun vaihto on perillä.
Illalla en enää kerkeä varmaan bloggailemaan. Pakattava ja eväitä tehtävä ja pyykkiä pestävä.....
Mutta kaikesta huolimatta odotan uusien ihmisten tapaamista innolla.
Eli nähdään Edenissä perjantaina klo 18.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Arvonnan tulos ja neuletapaaminen

Tänään siis naisten kanssa treffattiin neuletapaamisen merkeissä. Kivaa oli. Vatsalihaksia jumpattiin.

Arvoin tuossa äsken extra ylimääräisen voittajan. Piposta nousi Routa. Palkintona on .... No ehkä se selviää minullekin, kunhan saan tuon Oulun keikan heitettyä. Kaimalle laittelen sähköpostia, jotta tieto voitosta menee perille.

Nyt koetan vielä pikana laittaa neuleblogiinkin kuvat ja tekstin.

Kaikkea kivaa on valmistunut, mutta kuvia en teille nyt voi vielä näytellä. Mutta kyllä niitä tässä viimeistään ystävänpäivän jälkeen ilmestyy.

Arvonta seis

Tasaluku on bongattu. Tasaluvun bongasi Matleena Lankapirtistä. Laita minulle osoitetta tulemaan, jotta voin lahjoa sinut. Loppujen arvontaan osallistujien kesken arvon jotakin myös. Arvonta jää varmaan torstai-illalle. Sillä tänään neulotaan naisten kanssa. Torstai-ilta menee kyllä pakatessa Oulun reissua varten. Mutta koetan keretä jossain välissä arvonnan suorittaa.
Eilen tulostelin yllätyshuivin neljännen vihjeen, mutta kiitos pääntaudin ei puikkoja eilen käteen otettu. Tänä aamuna bussissa pääsin aloittelemaan. Joten neulottavaa riittää bussimatkoja varten. Eilen kyllä viimeistelin erään pienen neidin synttärilahjan. Siitä kuvia sitten synttäreiden jälkeen.
Mutta nyt takaisin tilinpäätöksen pariin.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Koulusta päivää

Onpas ollut kiva päivä. Aamulla tuli shokkihoitoa ihanan tehtävän muodossa. Uhkasin että taisi tulla pannahuoneen uuniin sytykettä. No tästä selvittiin kuitenkin rämpimällä. Viime viikko pois koulusta ja pihalla kuin lumiukko.
NO kohta meinasin kysellä lääkäriaikaa illaksi. Alkaa vasen kylki olla niin kipeä, että suorassa istuminen tuottaa tuskaa. Katotaan tuikaavatko piikillä vai mitä meinaavat tehdä. Tulehduskipulääkkeitä en voi syödä, joten kortisoonia varmaankin laitetaan lihakseen.
Nyt takaisin opiskelun ihmeelliseen maailmaan!

maanantai 2. helmikuuta 2009

ostoksia

No nyt sitten kerkesin postissa käymään. Ruokatunnilla pinkasin. Kaikkea ei sitten ole kuvassa, koska paketissa oli myös lahjuksia. Pakettihan tuli siis Tinttamarellista.


Pellavalankaa. Tämä on väriltään paljon pinkimpää. Katja, luit ihan oikein. Ja puikoillakin on tällä hetkellä vaaleanpunaista Jiveä. Koulun jälkeen pinkaisin nimittäin hakemaan yhden vaaleanpunaisen kerän Tokmannilta. Tekeillä jotakin pienelle neidille tai pitäisiköhän sanoa isolle. Aapo puhuu vain aina pikkuisesta.


Puikkoja tuli lisää. Noita pitkiä puikkoja kun ei täältä saa. Toiset täytyskin laittaa heti työhön kiinni. Kevätpäiväntasausyllätyshuiviin aion vaihtaa puikot. perinteiset ei oikein pelitä ohuen bambun kanssa.


Tässä kuvaa valmistuneesta. pitäisi vielä viimeistellä. Mutta nyt pikakierrokselle ja kotihommiin.

Takaisin koulunpenkille


Katotaan kuinka kunto kestää! Allergeenit aiheuttaa minulle ongelmia. Hirveesti oli taas unohtanut juttuja. Kunnon shokkihoitoa.

Tavallaan kiva tehdä kaikkia salaisia hommia, mutta kuvattomuus ei ole sitten kivaa. Jivestä aloittelin neulomaan ihan peruskaulaliinaa. Mielikuvitus oli oikein valloillaan.
Nyt sitten pukkaa kahvitauko. palailen illalla linjoille jos on jotain kuvia näytettävänä.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Aika lähellä jo häämötää 66 666

Joten muistakaa käydä jättämässä puumerkkinne tähän postaukseen.

Enää puuttuu vähän yli 400 käyntiä.

Jotain pientä tekeillä

Eilen sitten piti aloitella jotain uutta työtä ja nopeasti valmistuvaa. Ristipistoja tuli siis illalla pisteltyä. Tänään pitää vielä tehdä viimeistely loppuun. kuvaa näette sitten kun juttu on perillä. Mutta nuo nopeasti valmistuvat jutut on kivoja.

Koska eilen oli ruualla muussia ja sitä jäi sitten jäljelle. Tai siis sitä tehtiin tarkoituksella reilusti. Joten lopusta tehtiin vatruskoita.

Meinasin unohtaa kuvata. Suurin osa on tässä vaiheessa jo syöty. Laitan ohjeen tuonne Allergialeivontaa-blogiin.

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...