torstai 8. joulukuuta 2016

Kipakan Joulun odotus 8



Homenokkahan se taas täällä höpöttelee. Taisin teille lupailla sitä uuden kakun ohjetta. Oli vaan sellaista aikataulujen sumplimista tuon koemaistajatontun kanssa. Sillä kun tuppaa olemaan kiire näin joulun alla.

Minun jouluherkkuni on After Eight-suklaa siis Joulumuorin herkkujen lisäksi. Tietysti nämä ei Joulumuorin herkkuja voita mutta vie ne silti kielen mennessää. 

Tänä vuonna ajattelin kokeilla tätä herkkua myös leivontaan. Korvatunturin virallinen maistelijatonttu antoi luvan ohjeen julkaisuum maisteltuaan näitä. Tämä kuulemma täytti Jouluherkuille asetetut kriteerit.



Tässä teille myös ohje:

Vasta kahdeksan jälkeen-kakku

0,5 dl perunajauhoja
3,5 dl semperin hienoa jauhoa
3 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta

2 dl vahvaa kahvia
0,5 dl öljyä, voita tai margariinia

Sekoita ensin kuivat aineet. Lisään joukkoon nesteet ja sekoita hyvin. Annostele taikina vuokiin ja pilko yksi after eight-suklaa/vuoka. Painele suklaapalat piiloon. Paistetaan 200 asteessa noin 20 minuuttia. Minä tein nämä siis 6 pikkukakun vuokaan. Tällainen on ainakin Iloleipureilla olemassa.

Päälle voi sulattaa suklaata tai tehdä tomusokeri/kaakaojauhe/kahvi-seoksen





Vieläköhän sitä kakkua jäi sinne tonttulan pöydälle ...


1 kommentti:

Miia kirjoitti...

Nam! Kylläpä vaikuttaa herkullisilta kakkusilta :) Meidän perheessä kaikki rakastavat noita After Eightejä, joten pitänee tätä ohjetta kokeilla joskus!

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...