Siirry pääsisältöön

Kipakan Joulun odotus 9



Tonttulan Sanomissa oli juttu minusta. Jaan sen teillekin


Partiotonttu saisastui homenokkatautiin

Tonttu Hajuherkkä on retkillään sairastunut homenokkatautiin. Tähän tautiin ei tunnu edes Joulumuorin mikstuurat tai tonttutohtorin dropit auttavan. Korvatunturin lääkäritonttu on ymmällään kun saa niin ihmeellistä tietoa Tehokkaan Tyhmyyden Lähteesta.  Siellä YliPää Tosentti on jotenkin sekoittanut puurot ja vellit. Muorinkin mielestä puuron pitää olla puuroa ja vellin velliä.


Lääkäritonttu määräsikin tonttu Hajuherkälle hoidoksi raikasta talvi-ilmaa tonttulan maastoissa, jotta saadaan takaisin tontun punaiset posket sekä pilkettä silmäkulmaan. Talojen nurkilla ei saa enää hiipiä ja ikkuinoista kurkkia. Etenkin koulut ja päiväkodit täytyy jättää rauhaan. Mitäs tonttu Hajuherkkä sitten tekee kun ei enää saa kurkkia onko lapset kilttejä? Partiotonttu kun on nyt työpaikkarajoitteinen. 


Joulupukki viisaudessaan määräsi tonttu Hajunokan pitkälle sairaslomalle parantelemaan itseään. Toivottavasti jo ensi jouluna tonttu Hajunokka pääsee ikkunoista kurkkimaan. Haaveena on ettei vielä tarvitse tonttueläkkeelle siirtyä peukaloita pyörittelemään.

Joten nyt vanhemmat, koulujen rehtorit ja muut lasten terveyteen vaikkuttavat ihmiset Tonttulan Tiedoitusosastolla on ilmoitus. Pitäkää kodeista ja kouluista huolta. Meidän tonttujenkin pitää päästä tekemään työtämme. Lapset vielä villiintyy ihan mahdottomiksi jos kaikki tontut sairastuu homenokkatautiin. 


Tonttu Homenokka lähettää lapsille sekä aikuisille terveisiä: Olkaahan kiltisti vaikka minä en pääse partioimaan. Tuuraajani on onneksi todella pätevä partiotonttu. Vikkeläkintulla on hyvin tarkka kitinäkorva ja kiusauksen tunnistamiseen erikoistuneet silmät. Hauskaa Joulun odotusta.



Meillä olikin mukava rupatteluhetki toimittaja tontun kanssa, Tonttulassakin on herätty näihin asioihin. Onneksi tonttula on hyvin rakennettu mutta joskus kiireessä tulee unohduksia.

Nyt tontun nenä sanoo että Joulupukin Muori on keittänyt tonttupuuroa ja rusinasoppaa ... Joten taidanpa poiketa vähän maistelemassa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sisäilmasairas tarvitsee:

Sisäilmasta sairastunut jätetään tarpeidensa kanssa monesti yksin. Nämä tarpeet ovat sellaisia, jotka muissa sairauksissa ovat itsestään selviä. Näiden toteutuminen on kiinni rahasta, poliittisesta tahdosta sekä arvoista. Arvoista, jotka määrittelevät mihin rahaa käytetään. Eihän tämän asian kuntoon laittaminen ole enää halpaa. Liian kauan on tämän asian laajuutta koetettu vähättelyllä peitellä sekä ihmisen huolilla ja peloilla diagnosoida.

Sisäilmasairas tarvitsee:
1. Kaikki apu on sitoutettu diagnoosinumeroon. Tällä hetkellä on käytössä pelkkä oirekoodi joka ei auta millään tavalla sairastunutta. Tämä koodi vain leimaa sekä tilastoi tällä hetkellä sairautuneet ja jättää turvaverkkojen ulkopuolelle.
2. Sosiaaliturva - Mikä sosiaaliturva??? Sisäilmasairas on kaikkien tukien ulkopuolella. Taas pääsemme siihen diagnoosinumeroon. Oirekoodi ei oikeuta sairaspäivärahaan, kuntoutustukeen tai saatikka eläkkeeseen. Millä sairastuneen pitäisi elää? Toimeentulotuen varassa, roikkkua työttömien…

Kirje Kansanedustajille

Lähetin oheisen kirjeen kansanedustajille eduskunnan kirjaamon kautta. Kirjettä voi jakaa myös muita reittejä myöten. Omat voimani riittivät tähän asti.


Arvoisa Kansanedustaja
Olen kirjoittanut teille aikaisemminkin. En ole varma onko viestini tavoittanut teidät sillä vastausta sähköposteihini en ole saanut. Tiedän että kun sisäilmasta ja siitä sairastumisesta puhutaan niin rivit jakautuvat uskoviin ja ei uskoviin. Nykytiedon valossa ei pitäisi kyllä enää olla epäilijöitä tämän asian suhteen. Kyse taitaa olla vain siitä kuinka kallista tämä on laittaa kuntoon.Sekä huolehtia siitä että sairastuneet saavat kohtelun joka kuuluu jokaiselle hyvinvointivaltion jäsenelle.
Kuuntelin omasta sängystä käsin 29.9 järjestetyn Rakennetun ympäristön aiheuttamat sairaudet ja sosiaaliturvapuute seminaarin. Vaikka tiedän että olette hyvin omaan puolueeseen sitoutuneita ja työhönne kuuluu kritisoida toisten aikaansaamisia. Itse olen täysin sitoutumaton tällä hetkellä sillä usko puoluepolitiikkaan on me…

VIERASTEKSTI/ HENGITYSLIITTO HYLKÄSI SISÄILMASAIRAAT

Olemme olleet Hengitysyhdistysten jäseninä 17-30 vuotta ja saaneet vuosien mittaan vertaistukea, apua ja neuvoja Hengitysliitolta ja paikallisyhdistykseltä itsellemme sekä perheillemme. Olemme sairastuneet huonosta sisäilmasta altistuttuamme kodissa, työpaikalla sekä lapsemme sairastuttua kouluissa sädesienistä ja mikrobeista oireillessaan. Olemme käyttäneet päivittäin aikaamme vertaisten tukemiseksi, paikallisyhdistyksessä vetäneet viikottain sisäilmasta sairastuneiden aikuisten ja lasten ryhmiä. Olemme toimineet Hengitysliiton liittovaltuutettuna, sisäilmavertaispuhelinpäivystyksessä, kokemustoimijaluennoitsijana, tukihenkilöinä sekä vertaisina sisäilmasta sairastuneille perheille ja henkilöille. Terveet tilat 2028 ohjelmassa hoidetaan diagnoosin omaavat astmaatikot, muille tarjotaan käyttäytymisterapiaa, nettiterapiaa, psykiatrin palveluja ja toiminnallisten häiriöiden poliklinikan hoitoa. Aivojen uudelleenohjelmointi myönteisesti suhtautumaan homerakennuksiin ja omiin korvien v…