keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kipakan Joulun odotus 7



Tonttulaan tuli tällainen kirje ja päätin jakaa sen teille. On se ihme homma kun ihmiset eivät saa tätä sisäilma-asiaa kuntoon. 



Rakas Joulupukki

Viime vuonna toivoin vain meille oikeaa joulua sekä valkoista maata. Oikea joulu meille saatiin sillä laitoit aputontut asialle - Kiitos. Valkea joulu olikin vaikea tehtävä ja lunta tuli sitten myöhemmin. Tänä vuonna onneksi lumi on aikataulussa ja maa on jo valkea. Meidän sisäilmasairaiden on nyt paljon helpompi liikkua ulkona.

Tänä vuonna toiveeni on toisenlainen sillä joulun rakentamisesta selviän jo ihan itse. Haluaisin että muistaisit päättäjäjiämme kunta että valtiotasolla. Veisit jokaiselle ison säkillisen maalaisjärkeä sekä uskomisen lahjan. Taidon uskoa ihmisiä sekä uskoa siihen että päätöksiä voi joskus tehdä rahaan tuijottamatta.

Lisäksi toivon meille kaikille sairastuneille voimaa ja uskoa tulevaan. Ehkä meilläkin on joskus arvostusta tässsä yhteiskunnassa. Mutta Sinä Rakas Joulupukki voisit huolehtia siitä että jokaisella sairastuneella on joulumieltä ja oikea joulu. Sillä tiedän että vaikeassa tilanteessa on kaikki apu tarpeen. Voisit vaikka ruokakauppojen aputontuille vinkata avuntarvitsijoista sillä jokaisella on oikeus oikeaan jouluun.

Kiitos Sinulle että olet taas kuunnellut murheeni. Toivoton Sinulle, Muorille sekä tontuille oikein työntäyteistä joulun odotusta.


Tervesisin Sisäilmasairas Kirsi


ps. olen ollut aika kiltti vaikka välillä olen kyllä murissut noille päättäjille. Yksi toive olisi itselle jos sen voisit toteuttaa. Uudet villasukat olisivat aikas mukavat ja lämmittäisivät viluisia varpaita.




Pitääpä tästä heti miten kipasta neulomon tonttujen luo ... jos niitä villasukkia ...



1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Kiitos
Minäkin toivon meille kaikille sairrastuneille voimaa jaksaa taistella ja uusia lääkeihmeitä...Päättäjiin nyt ei taida saada mitenkään otetta .)

Muksaa joulukuuta sinne!

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...