tiistai 27. syyskuuta 2016

Minä tunnen sairauteni sanoi muut mitä tahansa

Päivän puheenaihe .. uudet käypähoitosuositukset. Jaksanko lukea ne vain en ... Luultavasti en edes lue niitä. Minä tunnen oman sairauteni(ABPA) ja suurin osa lääkäreistä ei edes tiedä tällaista sairautta olevankaan. 

Ja kyllä - olen saanut ABPA:n kosteusvaurioituneessa kodissa ja sen yhteyttä sairastumiseen ei voi kiistää. 

Voin kertoa että ongelmakiinteistäjen välttäminen Suomessa on mahdotonta joten sitä kuuluisaa siedätystä tulee koko ajan. Miksi minä en sitten parane??? Ehkä siksi että sisäilmassa on sellainen sekoitus homeita, toksiineja ja kemikaaleja. Sitä en edes tiedä suositellaanko sitä suoraan tässä uudessa käypä hoito suosituksessa. 

Minä kuitenkin tunnen sairauteni ja tiedän millä hoidolla pysyn paremmassa kunnossa. Minulle se riittää mutta se ei tietenkään riitä yhteiskunnalle. Olisi ollut varmaan helpompi tie ottaa jossain vaiheessa masentuneen papert, mutta kun miusta ei saa tekemälläkään masentunutta. Psykiatrikin totesi ettei miun nupissa ole vikaa. On normaalia olla huolissaan terveydestä kun terveys alkaa pettämään.

Saan edelleen oireita laidasta laitaan sisäilman myrkkysekoituksesta riippuen. On paikkoja joihin on pakko mennä jotta saa asiat hoidettua.  En todellakaan pelkää virkailijaa tai kaupan kassaa mutta heidän "tärpättinsä" laittavat minut oireilemaan. Paremminkin ihmisen pelkäävät minua ja hengityssuojaani.

Mikä sitten olisi parasta näin sisäilmasairaan silmin katsottuna???

Rakennuskanta kuntoon
Uutta rakentaessa annetaan rakenteiden kuivaa, sääsuojaus sekä ulkopuolinen kosteusvalvonta
Lääkäri joka uskoo potilasta ja käyttää omia aivojaan sairauden diagnosointiin
Kela ja vakuutusyhtiöt vihdoin tunnustaisivat että sisäima voi tehdä ihmisn työkyvyttömäksi
Toipumisasuntoja 
Koulut ja päiväkodit täyttävät lainvaatiman terveellisen oppimisympäristön

Listaa voisi jatkaa vielä mutta ehkä tässä tärkeimmät. Mutta sitä ei voi muuttaa että minä tiedän mistä olen sairastunut. Tiedän sairaudestani enemmän kuin suurin osa lääkäreistä. Tiedän kuinka sitä hoidetaan ja tiedän millä se todennetaan sekä kuinka seurataan. 

Tämä käypä hoito suositus yhdisti tiukemmin sairastuneet ja aiheuttaa taatusti yhtenäisempää taistelurintamaan. Peli ei ole vielä menetetty vaan taistelu jatkuu ja panokset kovenee.


Ei kommentteja:

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...