perjantai 12. lokakuuta 2018

Haaste #hengityssuojain

Olin jo päättänyt lopettaa sisäilmaposmotuksen. Mutta kun pienellä kylällä tulee tilaisuus vaikuttaa asioihin, ei tilaisuutta voi jättää käyttämättä. 

Keskustan keskustellaan suomalaiset-kiertueella keskustan puolue- ja eduskuntaryhmän johtoa, ministereitä ja kansanedustajia jalkautuu ns kansan pariin. Ministeri Anu Vehviläinen jalkautui meidän kuntaamme. Tämä asia ei suoranaisesti ole hänen hallinnon alaansa, mutta luotan että hän vie terveiseni eteenpäin.


Haastoin hänet #hengityssuojain - haasteeseen alla olevalla tekstillä. Paras keino asettua sisäilmasta sairastuneen asemaan on kokeilla miltä tuntuu kun hengityssuojain laitetaan kasvoille. Yrittää sen kautta hengittäää ja olla välittämättä katseista joita saa osaksi.

-------------------------------------------------------------------------------------------
Haaste

Haastan teidän kokeilemaan miltä tuntuu katsoa maailmaa hengityssuojaimen takaa.

Haastan teidät kokeilemaan hengityssuojainta julkisella paikalla. Miltä tuntuu, kun ihmiset tuijottavat miettien mitä tarttuvaa tautia hengityssuojaimen taakse kätkeytynyt ihminen kantaa. Miltä tuntuu, kun katsotaan pitkään ja joskus jopa huudellaan esim. oletko menossa pankkia ryöstämään.

Tämä hengityssuojain on ainut ”lääkkeemme” ja keinomme elää sisäilmasairaana terveiden ihmisten keskellä. Altisteiden välttämisen olisi paras keino, mutta sairastuneenkin pitää jotenkin asiansa pystyä hoitamaan sekä perheestään huolehtimaan. Vakavasti sairastunut toipuu altistustilanteista hitaasti ja joskus terveys myös romahtaa. 

Yhteiskunta ei tue tällä hetkellä tutkimusta joka etsisi keinoja jolla edes pystyttäisiin todentamaan tähän sairauteen sairastuminen. Meidät jätetään tällä hetkellä kaikkien tukitoimien ulkopuolella vähättelemällä sairauttamme ja ongelmiamme. Puhumalla pelosta ja huolesta ei rakenneta valoisaa tulevaisuutta sisäilmasta sairastuneille.

Puhun monen sairastuneen äänellä ja toivon etten petä heidän luottamustaan tässä asiassa. Monet meistä eivät enää jaksa taistella oikeuksistaan. Olen jo ajanut loppuun itseni taistellessani terveen sisäilman puolesta sekä sairastuneiden oikeuksista. En ole tottunut luovuttamaan mutta joskus on ajateltava itseänikin.

Tämä haaste on viimeinen sisäilmaposmotustekoni. Joten toivon että otatte haasteen vastaan. Toivon myös, että viette terveiseni myös hallitukselle sekä eduskuntaan.

Sisäilma-aktivisti ja vakavasti sisäilmasta sairastunut


Kirsi Nousiainen, Kipakka Kipinöi -blogista

-------------------------------------------------------------------------------------------

Tilaisuus oli tuoksuja täynnä kuten yleensä nämä tilaisuudet. Hengityssuojaimesta huolimatta osumaa otettiin kunnolla. Toivon ettei tämä altistumiseni ollut turha sillä altisteista toipuminen kestää muutaman päivän. 

Sain esitää kysymyksen ja kysyinkin että onko hallituksessa tahtotilaa saada tämä asia kuntoon? Lisäksi minun kysymykseni liittyivät sisäilmasairaan asemaan. Viestini luvatiin toimittaa perille eli Ministeri Saarikolle.

Toivon etten ole se unohdettu kansalainen/äänestäjä tämän tilaisuuden jälkeen.



1 kommentti:

Hilkka Oulusta kirjoitti...

Terveisiä täältä Oulusta. Tutulta tuntuu tuo sinun tekstisi. Altistuin viisi ja puoli tuntia lentokoneessa hometalon hajuisille ihmisille ja sain keuhkokuumeen syyskuussa 2018. Hyvää Joulua kaikesta huolimatta. Oikeaa joulukuusta en voi tuoda kotiin, kun saan siitä astmakohtauksen. Hyasinttikin on minulle kauhistus, koska sekin aiheuttaa astmakohtauksen. Niitä kun välttää, niin Joulun vietto onnistuu hyvin.

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...