lauantai 2. joulukuuta 2017

Rakas Joulupukki

Tässä tämä kirje sitten kuitenkin tulee vaikka tänä vuonna meinasin jättää sinulle kirjoittamatta. Lunta on onneksi maassa mutta pakkasen puolelle keli saisi pysyvästi mennä. Tämän homenokkatautisen keuhkot tykkäisivät siitä kuivasta pakkasilmasta paljon enemmän kuin kosteanmärästä.

Toiveitahan on tarkoitus sinulle kertoa mutta luulen että sinäkään et ihmeisiin pysty. Toivoisin että vihdoin löytyisi perheellemme terveempi koti. Lapsia saat paketein muistaa sillä tämä mamma ei pysty ihan kaikkeen. Koetan saada kuitenkin herkut pöytään mutta sekin voi viedä voimat tästä naisesta. Meille kun ei kaupan valmiit tai äitien paistamat käy. 


Koetan kuitenkin sitä joulumieltä etsiskellä ja teen tänäkin vuonna joulukalenterin. Toivon että kerkeät kiireiltäsi siellä käydä kurkkimassa.  

Yksi erityinen pyyntö olisi. Olisiko tonttulassa mahdollista tehdä väljempiä pipoja? Minulla olisi muutamalle käyttöä ja voisin ne ihan itse sitten toimitella. Olisihan se kiva ettei korvat palennu ja aivot entisestään kutistu. #väljempipipo #pipotalkoot.

Toivottelen sinulle ja koko tonttulan väelle mukavaa joulun alusaikaa.

Ystävällisin terveisin Kirsi Kipakka

Ei kommentteja:

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...