keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tohtorilla tuas

Vaihtelu virkistää ja minä vaihdoin tällä kertaa lääkärin erikoisosaamista. Vierailin nuppitohtorin epämukavassa penkissä. Siis se penkki on siksi epämukava, kun siitä ei meinaa päästä ylös.

Ihana tohtorisetä joka oikeasti ymmärsi tämän taudin päälle ja kuinka kokonaisvaltaisesti tämä sairastuttaa. Aina ei tiedä millä tuulella itse poistuu tohtorista, mutta tällä kertaa olo oli luottavainen tulevaan. Uutta lausuntoa pukkaa kelan suuntaan. Muutenkin tämä tohtorisetä oli mukavan lupsakka. Tälläisia lääkäreitä voisi olla enempi.

Onneksi tämä miun pää kuitenkin toimi vielä jotenkin tuon lääkärissä käynnin ajan. Ihana flunssapöpö kun on kotiutunut meille. Tänään alkoi tauti pientä lämpöä nostattamaan. Räkä valtasi jo eilen osan aivoille kuuluvasta tilasta sekä lima tykkää majoittua keuhkoihin. No piipusta henkoset ja pikkasen paremmin happi kulkee. Tään taudin kanssa vaan nuo flunssat iskee tiukemmin ja taatusti jälkitautia pukkaa. 

Mutta jos laittas omalääkityksen kuntoon. Litra tolkulla teetä että ananasmehua, mynthoneita muutama rasiallinen ja villasukat jalkaan. Koko nainen paketoidaan vielä viltin sisään. Ipanaario saakin sitten passata mammaan tämän päivän. Kotityöt saa jäädä tekemättä ellei jonpi kumpi lapsosista kunnostaudu. 


Ei kommentteja:

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...