torstai 8. syyskuuta 2016

Siedätetty sairaaksi

On päästy aikaan jälkeen vihaisten äitien. Kiitos median on nostettu isosti esille sisäilmasairaiden lasten kohtalo sekä koulujen että päiväkotien surkea kunto. Isoa ASENNE-muutosta kaivataan tälle rintamalle sekä muutosta rahan ja terveyden marssijärjestykseen.

Miksi edelleen 2010-luvulla psykologisoidaan sisäilmasairastunut kuten vatsahaavapotilas 70-luvulla. Eikä ole opittu mitään noista ajoista vai onko rahan mahti niin suuri että ihmisen terveyttä ei arvosteta.

Muualla maailmalla on jo tutkittu terapian voimaa parantaa sisäilmasairas ja parantumista ei tapahtunut. Täytyykö Suomessa toistaa nämä samat tutkimukset ja senkin jälkeen ei uskota tulosta. Onko lääkärien ja tutkijoidenkin arvomaailmassa raha mennyt jo terveyden edelle. Kai nuppisairasta on edullisempi hoitaa kuin fyysisesti sairasta. Sairautta johon ei ole vielä muuta hoitomuotoa kuin epäterveen sisäilman välttäminen.

Kaiken takana on RAHA!!! Jos sisäilmasairas todetaan oikeasti fyysisesti sairastavaksi ihmiseksi, on näille sairaille rakennuksillekin tehtävä jotain. 

Omakohtaisesti voin kertoa että olen käynyt tämän sairastumisen takia ammattiihmisellä puhumassa. Puhuminen on auttanut kestämään paremmin yhteiskunnan välinpitämättömyyttä ja antamaan voimia taistella oikeuksiensa puolesta. Mutta puhuminen ja tereapiointi ei ole minua parantanut tai saatikka auttanut kestämään paremmin epäterveellistä sisäilmaa. Edellen tulen sairaaksi sairaissa rakennuksissa. 

Toivon hartaasti että tutkija, lääkärit sekä päättäjät heräävät ja tulevat tälle vuosikymmenelle. Suomella ei ole varaa kasvattaa uutta homesukupolvea. Kaikista pahinta on se että tämä sairaus voi iskeä kehen tahansa sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta.

Linkistä löytyy monta asiantuntija puheenvuoroa sekä monen muun asiasta huolestuneen tahon puheenvuorot. Onneksi sentään pari kansanedustajaakin on asiasta tietoinen.






Ei kommentteja:

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...