sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Oikeus onneen ja rakkauteen

Onko hometautisella oikeus olla onnellinen?

Onko lupa rakastua?

Entä sosiaaliseen elämään tai ystäviin?

Miksi ihminen joka sairastuu yleensä muiden välinpitämättömyyden takia on eri asemassa kuin vielä terve homeesta sairastumaton. Miksi meidän täytyisi olla hiljaa ja sairastaa kiltisti neljän seinän sisällä. Miksi meidän täytyy tyytyä tähän ja olla yhteiskunnan hylkäämä ja eristämä.

Missä on se kuuluisa ymmärrys, empatia tai auttamisenhalu? Miksi ihmiset ympäriltä kaikkoaa kun puhut asioista ääneen ja oikeilla nimillä. Eikä kaikkia "kissoja" saakaan nostaa pöydälle?

Paljon kysymyksiä vailla vastausta. Kenen olisi aika katsoa peiliin? Kuka on valmis luopumaan esim hajusteista, jotta voisi viettää sairastuneen kanssa aikaa? Ajan antaminen on ilmaista mutta se auttaa sairastunutta jaksamaan.

Onko sairastuneella oikeus vielä rakastua? Onko hänet tuomittu loppuiäksi yksin elämään. Yhteiselo sairastuneen kanssa ei onnistu ilman luopumista. Mistä olisit valmis luopumaan ihastumisen tai rakkauden takia? 

Sairaus muuttaa ihmistä ulkoisesti ja sisäisesti. Kortisoni tekee pienestä ja sirosta naisesta turvonneen. Enää ei ole killti kaikkeen tyytyvä vaan omista oikeuksista taisteleva. Kumpi on vaikeampi hyväksyä taistelutahto vai luopuminen ? 

"Maski on tehokas mieskarkoitin". Voinko vaatia toista luopumaan asioista joista itse tulen sairaaksi? Onko helpompaa olla loppuelämä yksin, kiikkustuolissa istuen ja sukkaa neuloen.


Kuva: Kauneus & Terveys nro 2/2016

1 kommentti:

Riina kirjoitti...

Hyviä kysymyksiä. Olen saanut kyllä hyvin usein vastauksia esim. facebookissa siihen tyyliin, että hajustettujen tuotteiden käyttäminen on henkilökohtaista ja jokaisella on oikeus tehdä kuten haluaa. Esitin eräässä matkailuaiheisessa ryhmässä toiveen, että kaikki alkaisi miettiä hieman sitä hajustekuormaa, jota päällään kantaa esim. lentokoneessa ollessaan. Osa oli sitä mieltä, että EVVK ja osa ilokseni kertoi,että kärsii itsekin hajusteista. Erityisesti ilahduin kun eräs henkilö sanoi, että kiitos tästä näkökulmasta, ei ole tullut ajatelleeksikaan ja aikoo seuraavan kerran miettiä asiaa ja jättää edes hajuveden pois.

Ihmettelen minäkin,e ttä missä on ymmärrys ja auttamisenhalu. Mulla on mennyt usko ihmisiin ja tuntuu, etten luota enää kehenkään. Välillä tuntuu,e ttä koko maailma on miinua vastaan. Niin paljon olen huijareita tavannut :). Menee usko kaikkiin. HUomaan oelvani todella negatiivinen ajattelultani nykyään, ihan juuri siksi, mitä olen kokenut.

Minä kestän vielä vähän hajusteita, mutta kyllähän minä eniten tykkään täysin hajustettoomasta maailmasta :). Sitä on kuitenkin vaikea saada.

Tuo rakastuminen...olen itse joskus pohtinut,että mikäli olisin sinkku niin miten minun kävisi. Jaksaisinko edes ottaa ketään enää vierelleni ? Tosi hankalaahan se olisi, miten muutat ihmisen heti ensi alkuun sinun aisteillesi sopivaksi :). Ihan hullua ajatellakin asiaa. Mutta eikös facebookissa olekin se sisäilmasairaiden "treffipalsta" ? Onnekseni mieheni on vielä pysynyt vierelläni, mutta en minä voisi häntä syyttääkään siitä jos ei enää jaksaisi käyskennellä tuossa samaa polkua. Onhan tämmösen kanssa eläminen aika haasteellista, mutta voi sanoa, että joustan minäkin aika paljon. En ole ihan ehdoton kaikessa. Juuri sen takia kun vähän kestän hajusteita. Ja kuten aiemmin jo kirjoitin, on vaan kestettävä, koska maailmaa ei vaan saa hajuttomaksi :(.

Muttajoo, nyt katkesi ajatus... :)