lauantai 2. tammikuuta 2016

Eriarvoinen Suomi

Hyvinvointivaltiossa pitäisi olla tasa-arvoiset ja yhtenäiset palvelut, käytännöt ja kohtelut sairaiden ihmisten kohtelussa heidän hakiessa apua, tukea ja tukija. Tietysti olen iloinen heidän puolesta jotka löytävät oikean lääkärin ja saavat tarvitsemansa avun. Mutta meitä, jotka jäävät ilman apua, on paljon.

Valitettavasti sillä on merkitystä, että kenelle PÄÄSET lääkäriin tai mistä haet tukea ja tukia.

Itse onneksi olen saanut henkistä tukea, sillä sitä tämän sairauden kanssa tarvitsee. Huonompi onni on ollut lääkärien, vakuutusyhtiöiden ja kelan kanssa. En ole heidän mielestä oikeasti sairas ja tautini on lievää että lääkkeillä hoidettavissa.

MISSÄ MÄTTÄÄ?

MIKSI HOMESAIRAITA EI HALUTA PARANTAA?

ONKO EDULLISEMPAA LAITTAA MEIDÄT MIELENVIKAISIKSI KUIN FYYSISESTI SAIRAIKSI?

Olisiko aika herätä todellisuuteen? Olisiko aika päästä tästä systeemistä eroon missä toinen lääkäri kumoaa toisen lääkärin lausunnon näkemättä potilasta? Onko aika alkaa miettiä asiota terveyden kannalta eikä rahan? 

Sinä joka päätät näistä asioista. Toivottavasti nukut yösi hyvin. Sillä sinun päätöksesi ja arvovalintasi vaikuttavat monen elämään. Kuinka monen täytyy vielä vakavasti masentua ennenkuin meidät otetaan OIKEASTI SAIRAINA. 

 

4 kommenttia:

Saga kirjoitti...

Moi tulin kurkkimaan tänne tuolta instan puolelta.... Yritän lueskella tätä sun blogia,(hitaasti edeten, mun silmille kun tekee pahaa tuo mustalla pohjalla valkoinen teksti.Pystyn hetken lukemaan ja sitten alkaa silmissä "vilistä") kun oon itsekin asunut kahdessa homekodissa. Toisessa sitä oli ihan todetusti. Ja nyt keväällä muutin pois toisesta jota ei koskaan "tutkittu"... ainoastaan vaan hutaistiin kosteusmittarilla kun patteriverkoston vedet olivat valuneet laminaatin alle.... Samoja tavaroita olen mukanani kuljettanut...Toisesta asunnosta käräjöinyt ja hävinnyt.... 2010 kun kukaan ei neuvonut ja itse niin tyhmä, asuttiin vielä homeremontin keskellä.. Viikon poltti suuta, kurkkua, kieli tulessa..... Vuosi sitten allergiatesteissä reagoin homeille, mutta olivat kuuleman homeita joita esiintyy ulkona.....

Kirsi Nousiainen kirjoitti...

Vaihdoin vähän blogin värimaailmaa ja toivottavasti nyt on helompi lukea :)

Saga kirjoitti...

Oi... ootpas huomaavainen...Ihana....
Jatkan lukemista vielä tänään.
Mulla on tälläset omituiset silmät....Alkaa aina rivit vilkkua ja silmissä säkenöidä kun hetken lukee ..tosiaan kun valkoinen teksti on mustalla pohjalla...
En tiedä, tekeekö muille sitä...
VAlkoisella pohjalla musta teksti on sitten taas ihan normaalilukuista.

Kirsi Nousiainen kirjoitti...

Ei mitään :) Blogi kaipasikin piristystä ja moni muukin varmaan reagoi tuohon mustapohjaiseen tekstiin,