lauantai 6. kesäkuuta 2009

Blogi täyttää tänään 2-vuotta


Meinasin ihan kokonaan unohtaa, että blogini täyttää 2-vuotta tänään. Tai siis aloittettiin vuodatuksen puolelta ja tammikuussa päätin siirtää blogini bloggerin puolelle. Silloin oli vuodatuksessa ongelmia, mutta suurin syy oli että sain kaikki blogini samalle puolelle. Nämä kaksi vuotta ovat olleet tosi antoisia. Olen saanut uusia ystäviä, joista olen osan oikeastikin tavannut. Blogistanian vertaistuki on kyllä vertaansa vailla. Kiitos teille immeiset että olette olemassa.

Tämän kahden vuoden aikana olen aika pahasti huivioitunut. Onneksi ette ole kyllästyneet yksitoikkoiseen tarjontaan. Toinen asia mikä on vienyt minut mennessään on pellava. On se vaan niin ihana materiaali.

Nyt laitetaan sitten arvonta pystyyn synttäreiden kunniaksi. Voisinkin kysyä teiltä jotakin.

1. Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mielee blogistani?

2. Jos muistat niin kerro missä olemme törmänneet ensi kerran.

3. Toivoisiteko palkinnoksi jotain itsetehtyä vai lankaa vai ihan täyden yllätyksen(se on sitten vielä yllätys minullekin)

ARVONTA ON SUORITETTU!

49 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Onnea kaksivuotiaalle! Ihanaa on ollut seurata kirjoituksiasi ja muitakin aikaansaanoksia, ihana töitä olet tehnyt ja meille näyttänyt :D
Vastauksia;
1. Intosi käsitöihin
2. Ristipistojen parissa täällä blogistaniassa :D
3. Yllätyksiä on aina kiva saada :D

Antoisia päiviä ja kovasti haleja!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Onnea kaksivuotiaalle!

1. Ilmavat pellavaiset huivisi
2. Ei olla vielä tavattu
3. yllätys tietty ;o)

Paula kirjoitti...

Hurjasti onnea 2-vuotiaalle! Ja pitkää ikää.
1. Huivit ny ensimmäisenä tulee mieleen, vaikka paljon muutaki oot tehny.
2. Täälä blogistaniasa tieten eka kerran, mutt samaan ristipistoyhteisöönki kuulutaan.
3. Yllätykset on aina kivoja ja niitä ei osaa edes odottaa.

Minna kirjoitti...

Hauskaa Syntymäpäivää=)
1. Hartiahuivit:)
2. Vuodatuksessa=)
3. Itsetehdy yllätyksen;)

Pike kirjoitti...

Onnea taaperolle :) Olet yksi ensimmäisiä, joita olen vuosi sitten alkanut lukea...
1. huivit, ja opiskelusi
2. SRPY - teeman kautta
3. itsetehdyn yllärin!

Kata kirjoitti...

Paljon onnea taaperoikäiselle blogillesi!
1. Kauniit huivisi joita ihailen
2. Vuodatuksen puolella, luulisin..:)
3. Yllätykset ovat aina ihania, olivat ne sitten itsetehtyjä asioita tai lankaa tai sitten aivan jotain muuta!

Aurinkoista kesää Sinulle!

Mammutti kirjoitti...

Paljon onnea 2-vuotiaalle!
1) Elämän makuiset huivit!
2) Varmaan alkuaikoina blogilistan kautta, tai jonkun blogin kautta.
3) Täysyllätys sopis mulle.
Voimia ja jaksamista eteenpäin!

Marjo kirjoitti...

Onnea blogille! Huivioitunut on hyvin kuvaava sana, positiivisessa mielessä tietenkin.
1. Huivit
2. Aina Oikeissa
3. Täysi yllätys

Outi kirjoitti...

Onnea blogillesi!
1. käyn täällä aina, koska haluan tietää mitä sinulle kuuluu =)
2. eka kerran taidettin nähdä meillä AinaOikeiden ekassa tapaamisessa
3. lahjus; no tietysti se on jotain sinun tekemääsi, kun aina tekee muille, olisi tosi ihanaa saada jotain muiden käsillä tekemää....

katja_helena kirjoitti...

PALJON ONNEA TAAPEROLLE!

1. Siun toinen toistaan kauniimmat huivit
2. Aina Oikeiden tapaamiset
3. Tyytyväinen kaikkeen :)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Monia tulevia vuosia blogillesi!

1. Kauniit pellavahuivit
2. En kyllä tähän hätään muista, mutta kauan olen seuraillut.
3. Langalle on aina käyttöä.

Tess kirjoitti...

Paljon onnea taaperoikäiselle :)

1. Huivit
2. Blogilistan tai jonkun blogin kautta. En kyllä muista enää.
3. Itsetehty olis mukava yllätys, mutta lankakin kelpaa :D

Eila kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle!
Mieleen tulee ensiksi minullekin itse suunnittelemasi huivit ja blogiisi törmäsin varmaankin blogilistan kautta.
Jos onni suosii, voisin haluta täyden yllätyksen!

Sinikka kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle!:)
1:Ihanat huivisi
2.varmaan blogilistan kautta tai sitten jokun blogin kautta.
Henkilöinä ei olla tavattu.
3.Joku itsetehty ylläri olisi kiva jos voitan:)

hanhan kirjoitti...

(Tänään valitettavasti) sateiset onnittelut!

1.tekemisen ilo
2.muistaakseni jinkin blogin kautta
3.mikä tahansa on kiva

Villanne kirjoitti...

Onnea kaksivuotiaalle!
Kyllä minulle (pellavaiset) huivisi tulevat heti mieleeni.
Vuodatuksen puolella ollaan varmaankin tavattu aikaa sitten.
Kyllä (pellavainen) lanka aina kelpaa. :)

Tupuna kirjoitti...

Onnittelut!

Linnea ja huivisi. :)

En muista kuinka eksyin blogiisi, mutta usein poikkean.

Kaikki käy. :)

Mammutin jälkeläinen kirjoitti...

Onnittelut!
1. Huivisi, vaikka en kauaa itse blogimaailmassa vielä ole ollutkaan, niin ensimmäisenä tuli huivit mieleen!
2. Blogissasi minä aina vierailen, mutta henk-koht.emme ole tavanneet.
3. Täysi yllätys

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut blogille :)
1. Toistan muiden vastauksia, mutta mieleen ovat jääneet ehdottomasti pellavaiset huivisi.
2. Olemme tavanneet ensimmäisen kerran Savonlinnan neuletapaamisessa n. puolitoista vuotta sitten. Blogiin eksyin kuta kuinkin sen jälkeen
3. Yllätykset on aina mukavia :)

Kiki,purkaja kirjoitti...

1. Vanhan blogin puolella on kauniit valkoiset pitsisukat.
2. en muista missä osuin blogiisi, mutta vakkarilukija olen ollut pitkään.
3. Enhän minä koskaan voita, joten voin toivoa mitä tahansa vaikkapa yllätystä.

Esikko kirjoitti...

Onnea! Perästä tullaan.
1. Kauniit huivit tietysti.
2. En muista, mutta pitkään olet ollut suosikeissani.
3. Täysi yllätys kelpaisi.

Monica kirjoitti...

Onnea!!
1. Upeat huivit ja pistelyt.
2. En kyllä yhtään muista.
3. Itse tehtyä

Satu U kirjoitti...

Onnittelut!!!
1. ihanat huivit
2. en muista
3. lanka on kivaa, samoin itsetehdyt jutut, ja yllätyksetkin kivoja....eli kaikki on kivoja!

Tarja kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle!
1.Ensimmäisenä tulee mieleen Ystävyys,toisena huivit
2.En muista,kuinka törmäsimme
3.Kaikki käy

Lennu kirjoitti...

Onnea onnea :) Minulle tulee tietty mieleen se ihana tyyny minkä teit minulle jouluvaihdossa, kun se on kirjaimellisesti tukena joka päivä tietokoneella, korvaamaton :) En yhtään muista missä ollaan treffattu ekan kerran, varmaan näiden vaihtojen tai blogien kautta...? Palkinnoksi toivoisin jotain itsetehtyä :)

Eija kirjoitti...

Onnea,

1. kaunista
2. liekkö missään muualla kuin täällä blogistaniassa.
3. kaikki kuulostaa tosi kivalta.

jaanaO kirjoitti...

1. huivit, huivit, huivit...
2. viime syksynä Joensuun "käsityö"messuilla
3. yllätykset on kivoja :-)

Pami kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle! :-)

1. Linnea-huivi ja ahkeruus

2. Ainaoikeiden tapaamisessa

3. Kaikki käy

MariL kirjoitti...

Onnea blogillesi! :)

1. Minulle tulee mieleen blogistasi sinä ja sinun käsityösi ja sinun järjestämäsi vaihdot (muistaakseni sen ensimmäisen järjestämäsi vaihdon myötä löysinkin blogisi, vaikken ole edelleenkään jaksanut yhteenkään vaihtoon osallistua).

2. Oulun Edenin aulassa silloin viime helmikuussa tavattiin livenä. :)

3. Minä en yleensä osallistu arvontoihin, mutta nyt kun saa toivoa palkintoa, ja jos sattuisin voittamaan, niin joku ihan pieni itsetehty juttu ilahduttaisi eniten. :)

mustikka kirjoitti...

1. Srpy muistaakseni
2. emme ole törmänneet livenä :)
3. Ylläripylläri

Onnea 2-vuotiaalle.

Kati kirjoitti...

"On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain. Ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait! Vienosti kukkii pellot, ja vaarat vihannoi, ja hartaat aamun kellot vain rauhaa, rauhaa soi..."

Oikein paljon onnea blogillesi! Tätä blogia on ollut mukava seurata siitä lähtien, kun tämän löysin.

Kysymyksiisi voin vastata näin, että ensimmäisenä blogistasi tulee mieleen toinen toistaan upeammat huivit ja omat taidokkaat neulemallisi. Minä en todellakaan ole kyllästynyt huiviaiheeseen, vaan olen itsekin alkanut malleja töherrellä paperin kulmiin. Törmäsin sinun blogiisi varmaankin heti oman blogistaniaan tuloni myötä. Minä toivoisin ihan täyttä yllätystä. On kutkuttavaa odottaa jotain malttamattomana, etenkin kun voi aavistaa sen olevan jotain kaunista!

Anonyymi kirjoitti...

1. Puikoilta tulleita huiveja, opiskelua ja sitä tavallista arkea.
2. Tavattu ei olla kasvotusten.
3. Kaikki käy :)
Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

Ailari kirjoitti...

-Ihania huiveja,kauniita kuvia.
-Kesähuivivaihdon kautta.
-Yllätystä ehdottomasti!

Onnea blogillesi ja aurinkoisia kesäpäiviä!

Kirsi kirjoitti...

Onnittelut kahden vuoden blogitaipaleesta! Vastaukset:
1) Täällä on aina niitä ihanuuksia, joita minä en ikinä koskaan osaisi tehdä!
2) Blogimaailmassa vain olemme tavanneet.
3) Rakastan yllätyksiä (ja neuloa en osaa, joten taitaisi langat jäädä käyttämättä :)

routa kirjoitti...

onnea 2-vuotiaalle!
-huivit ja allergialevontaohjeet
-herkku-pekassa
-its asiassa mie en toivo palkintoa, tai no, iloista mieltä siulle ja jaksamisia koko poppoolle.

Päivi kirjoitti...

Hurjan paljon onnea blogisynttäreiden johdosta :D
Minulle tulee blogistasi aina mieleen nuo iki-ihanat henkäyksen kevyet huivit! Jaksan myös ihmetellä kauniita ristipistojasi (kun oma kärsivällisyys ei niihin ikinä riittäisi!).
En kyllä muista millään mistä tänne alunperin löysin ja milloin, jonkun toisen blogin linkeistä tai kommenteista varmaan.
Jos jotain palkintoa arvot ja ihme kävis että voittaisin, niin kaikki käy ;)

Ihanaa kesänjatkoa sinulle!

Inkeri kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle blogille!
1. Taitaa kauniit huivit tulla ekaksi mieleen
2. Livenä emme ole tavanneet, vain näissä blogeissa
3. Ylläri voisi olla kiva, lankakin ok, jos onnetar suosii.

Matleena kirjoitti...

Onnea kaksivuotiaalle blogillesi! :)

1.Minulla tulee ensimmäisenä mieleen ihanat, kauniit !huivit

2. Sitä en muista, miten ja milloin Blogistaniassa tavattiin, mutta erään illan Edenissä muistan hyvin! ;)

3. Yllätykset ovat kivoja! ;)

Neili kirjoitti...

Huivit tietenkin!
Ja huvivaihdossa "törmäsin" tänne ja sen jälkeen olen käynyt säännöllisesti.
Yllätykset ovat mukavia.

Pirkko kirjoitti...

Onnittelut!
1. Nimi on jäänyt mieleen, koska se on sama kuin meidän neulojien ryhmällä eli kipakoita ollaan molemmat :)
2. Googlesin kai kipakkaa ja löysin blogisi - ja huivisi.
3. Ei ainakaan lankaa. Jokin ylimääräinen huivi kelpaisi :D (mulla on legendaarisen huono arpaonni, joten no worries)

hillanen kirjoitti...

Onnittelen :)

1. Se, ettei siellä anneta periksi. Kipakka-sanasta tulee minulle sellainen mielikuva. :)

2. Minä taisin kaivaa tän siun blogin muutama päivä sitten Blogilistan kätköistä..

3. Lanka on aikalailla ihana asia toivoa ;) Oon aikalailla hurahtanut siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea.
Ensiksi tulevat mieleen upeat huivisi.
Blogisi olen löytänyt muistaakseni blogilistan kautta.
Palkinnoksi toivoisin jotain yllätystä.
Pirjok

Ulla kirjoitti...

Onnittelut!

1. Mieleen tulee ensimmäisenä ihanat huivit. Itse en osaa sellaisia tehdä ja olen kovasti täällä tekemiäsi ihaillut.

2. Jostain blogimaailmasta löysin blogisi. Luultavasti ristipistoihin liittyneen sivun/blogin kautta.

3. Minä valitsen täydellisen yllätyksen :-)

PäiviP kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle!

1. Ensimmäisenä tulee mieleen kauniit työsi sekä neuleiden että ristipistojen osalta.

2. Olen seuraillut blogiasi melkein koko sen olemassolon ajan, muistaakseni löysin sinut jonkun toisen blogin kautta. Kasvotusten ei olla vielä tavattu, mutta toivottavasti sekin joku päivä toteutuu.

3. Yllätykset ovat kivoja:)

Megi kirjoitti...

Ensinnäkin blogisynttärionnittelut.
1. Huivit.
2. Emme onneksi ole törmäilleet, mutta useammankin kerran olen tänne päätynyt huivilinkkien perässä.
3. Jompi kumpi tai molempi parempi, ei osaa valita.

M kirjoitti...

1. Tulee mieleen pellavaiset huivit ja vaihtojen ideointi ja emännöinti.

2. Järjestämäsi huivivaihdon yhteydessä keväällä.

3. Minulle kelpaisi niin huivi kuin lankakin :) Yllätyskin on ihan passeli.

hanna kirjoitti...

1, käsityöt
2, emme ole törmänneet,kai
3, lankaa, saa olla yllätys

teisa kirjoitti...

1. Huivit

2. IRL ei ole törmätty, mutta varmaankin jätit kommentin blogiini ja kävin tutustumassa

3. Kaikki käy

Ja onnea 2-vuotiaalle blogille!

AnneM kirjoitti...

no mieleen tulee kaikki sun ihanat huivit tietysti.
En muista miten tänne tulin, olitko jättänyt kommentin tai sitten löysin sinut blogilistalta. Kauan olen kuitenkin lukenut blogiasi :)
Yllärit on kivoja.

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...