sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Fanisukat nro 2

Fanisukat nro 2. Lankana on käytetty Novitan ipanaa että Red heard babya. Puikot kolomosen bambut. Lankaa meni noin 200g. Kuvat kertokoon. Valokuvaajana herra 12-v.









maanantai 25. tammikuuta 2016

Muurin suojassa

Muurin suojassa ja vallihaudan ympäröimänä on turvallinen olla. Vastoinkäymisiä tulee siltikin ja ne kasvattavat muuria lisää. Tiedän sulkevani ihmisiä pois elämästäni, mutta en kestä tällä hetkellä mitään ylimääräistä. Positiivisia asioita koetan repiä pienistä asioista, mutta silti jokainen päivä on taistelua kipujen ja jaksamisen kanssa. Sitä ei todellakaan auta se ettei kukaan uskalla sanoa mitään tai minun ratkaisujani arvostellaan. Tiedän että joudun itse elämään ratkaisujeni kanssa, mutta minun täytyy myös jaksaa huolehtia lapsista.

Sairastaminen vie voimat täysi. Kerran kuussa voi yrittää käydä ihmisten ilmoilla. Seurauksena on muutaman päivän sairasolo aivosumuineen, kolotuksineen ja "flunssa" oireineen. Silti minusta ei ole aina seurustelemaan ihmisten kanssa. Hoidan vain pakolliset asiat ja äkkiä kotiin toipumaan. Miten kaipaan sitä aikaa entistä maailmanparannusta kahvitteluineen.

Minun muurini on kerran murentunut, mutta se kasvoin takaisin entistä vahvempana. Se on kuin elämänlanko jota koetan hävittää ja hävitttää. Aina se yhtä sitkeästi kasvaa takaisin. Ehkä minun täytyy vain parennella itseni muurien suojassa ja koettaa vähitellen päästää ihmisiä lähelleni. Miten? Milloin? Sitä en vielä tiedä, mutta en ole vielä tarpeeksi vahva pahaan maailmaan.



torstai 21. tammikuuta 2016

Fanisukat

Tyttärelle Red Heard Baby langasta tehdyt "keikkasukat". On muuten lämpöset. Kuvat kertokoon puolestaan ja toiset samanmoiset vielä työn alla. Nekään ei jää miun jalkaan sillä miusta ei taida saada ns teinipoppia fanittavaa mammaa.













Tyytyminen korvikkeisiin loppu iäksi vai ...

Oikean kirjan lukeminen. Ääni joka pääsee kirjan lehtiä kääntäessä. Niskat jumissa lukien viltin alla. Suklaalevyä samalla tuhoten. Sitä samaa tunnetta ei tule e-kirjaa lukiessa vaikka miten olisi viltti ja suklaatakin. Suklaa ei ole enää sitä Fazerin sinistä vaan ainutta sopivaa tummaa suklaata. Tämä tumma suklaa on aika loistava korvike, mutta e-kirja ei korvaa oikeaa kirjaa. Ehkä tämä on vielä vaikeampaa kun on entinen kirjastoautotäti ja kirjojen suurkuluttaja.

Korvapuusti tuoksuineen ja leipomisineen. Gluteenitonta taikinaa ei tehdä samalla tavalla ja hiivakin että kaneli on nykyisin kielletty. Vaikka aika hyvää saan nykyisin leivottua niin ei se perinteistä korvapuustia voita.

Käsityöt - hirveä tuska ja stressi sopivien lankojen etsimisessä. Sopivan ostopaikan löytäminen ja sittenkään ei kaikki langat sovi. Kunnon villalangan neulomisen ikävä pellavaa nyt unohtamatta. 

Kaikkeen tietysti tottuu ja oppii, mutta kun joskun on päässyt hyvän makuun ja tietää miltä joku oikeasti tuntuu tai tuoksuu. Yksi mitä kaipaan kovasti on savustettu kala. Kalaa ei ole voinut sisuksiin laittaa yli 15 vuoteen vai jopa 20. Muistan edelleen miltä kummin savustama savulahna maistui mummolassa. Kaikkea ei enää osaa kaivata, mutta onko tästä kaikesta luovuttava vain siksi että home on sairastuttanut pahasti. Katkeruus taitaa taas nostaa päätään ja luopumisentuska. Luopuminen on syvältä ja en enää halua luopua mistään. Liiasta on jo luovuttu pakon edessä. Onko enää paluuta entiseen ... 


torstai 14. tammikuuta 2016

Tänään mietittyä

Tänään oli aika pääntyhjennykseen eli mielenterveyshoitajalle. Taas tuli puhuttua noista normiongelmista ja painimisesta tämä hometaudin kanssa. Lisäksi otettiin käsittelyyn Inhimillisen tekijän Kosteikon kasvatit-jakson aiheuttamat ajatukset.
Miksi en muista lapsuudesta oikeastaan mitään. Omat muistikuvat alkavat vasta vanhempien eron aikaisesta ajasta. Olin tuolloin 11-12-vuotias. Aikaisemmista tapahtumista muistan muutamia juttuja esim mummolassa yökyläilyn torireissuineen. Valokuvia kuitenkin olen nähnyt lapsuudesta, mutta niistä en saa mitään irti. Niihin kuviin ei ole mitään muistikuvaa.
Tänään pohdittiin sitä että mikä on tämän aiheuttanut. Haluanko haudata muistini sopukoihin jotakin sellaista mikä on traumatisoinut jotenkin. Muistan että kärsin pahoista päänsäryistä vähän ennen vanhempien eroa. Oliko se oire jostakin? Muistan kyllä kun lääkäri totesi että millä äkäpussi kesytetään ja muistan sen kun otettiin aivosähkökäyrä ja kuinka aamulla piti tosi ajoissa herätä sinä päivänä. Mutta normaalista elämästä tai juhlapyhistä ei ole mitään muistikuvaa.
Onko lapsuudessani ollut traumaattinen kokemus, turvattomuutta ...
Murrosiässä olin katkera tai surullinen siitä ettei meillä ollut normaalia elämää. Paikalliset baarit kylläkin rikastuivat. Olimme paitsi siitä mitä toiset ikäisemme saivat - turvallinen lapsuus. Vaatteetkaan eivät välttämättä aina olleet ehjät ja ruokakin oli välillä aikas vähissä. Murrosikäisenä tein ruokaa nuoremmille sisaruksille ja kävin ruokakaupassa ostamassa ruokatilille. Välillä sain huomautuksia että ruokatili on maksamatta. Koskaan emme olleen niin köyhiä ettei varaa olisi ollut paikalliseen baariin mennä oluelle tai oikeastaan usealle. 
Onko minulla halua muistaa mitä lapsuudessa on tapahtunut? Onko se minulle "terveellistä"? Tiedän että pelkkä ajatus asioiden selviämisestä pelottaa. Olenko valmis ottamaan sen vastaan mitä tapahtuu???

maanantai 11. tammikuuta 2016

Elämä on suorittamista ja pakkoselviämistä


Luin tekstin Alkoholistin aikuinen lapsi suorittaa elämää Kokovartolofiilis-Blogista. Minustakin on tullut suorittaja ja selviytyjä. Elämä on enempi suoritusta eikä nautintoa. Elämä on selviytymistä ja seuraavan vastoinkäymisen odottamista varasuunnitelmineen. Blogissa kirjoitetaan että tämä johtuu liian isosta vastuun kannosta lapsuudessa. Vastuunkannosta asioissa joista ei olisi tarvinnut lapsena kantaa vastuuta. 

Suorittaja palaa helposti loppuun. Tämäkin on tullut koettua. Taakka painaa liikaa harteilla kun kaikesta täytyy selvitä täydellisesti, kiitettävää palautetta saaden tai vähintään mallikelpoisesti yhteiskunnan ja ystävien silmissä. 

Positiivista on se että on oppinut selviämään pulmatilanteista. Minä selviän itse sillä en osaa apua pyytää. Näinhän olen oppinut jo lapsuudessa. Lapsuudessa tai oikeastaan nuoruudessa kerran pyysin apua, mutta sitä emme saaneet. Siinä vaiheessa olisi elämän suunta muuttunut täydellisesti jos minua olisi uskottu. Mutta tiedätte että alkoholisti osaa puhua asiat itselleen suotuisasti.  Sen jälkeen olenkin selvinnyt ihan itse.

Raskasta on olla kokoajan valmiustilassa, jos jotakin sattuu .... Ihan vain varmuuden vuoksi. Tästä pitäisi jotenkin päästä irti. Mutta miten ??? Tätä koetan tänään sitten pohtia. Osaisinko vain olla enkä pelkää jokaista puhelinsoittoa tuntemattomasta numerosta. Silllä olen oppinut ettei niistä yleensä hyviä uutisia tule.


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Inhimillinen tekijä: kosteikon kasvatit

Tämä piti katsoa tänään vielä uudestaan - ajatuksen kera. Mietin että onko lupa puhua rankasta lapsuudesta vaikka vanhemmat on vielä elossa. Itsellä ei ole mitään kunnioitusta enää omia vanhempia kohtaan. Onko lapsella oikeus puhua näistä, sillä eihän lapsi ole syyllinen vanhempien juomiseen.
En varmaan pysty koskaan antamaan asioita anteeksi. Se miksi minusta on tällainen tullut on lapsuuden/nuoruuden kasvuympäristöstä kiinni. Minä selviän yksin ja en osaa pyytää apua. Minä pidän kaikki piuhat käsissä ja minun täytyy tietää mitä tapahtuu missä ja milloin. Vastuu painaa enemmän kuin normaalin lapsuuden kokeneella. Pelko siitä että itsekin voisi alkoholisoitua. e etten osaa rentoutua vaan stressaan kaikesta. Pelkään tilanteita jossa toinen ihminen on päihtynyt ja vihainen.
Arvottomuudentunto on edelleen osa minua. En osaa arvostaa itseäni tarpeeksi enkä olla itselleni armollinen.
Miksi en muista lapsuudesta oikeastaan mitään? Olenko tietoisesti sulkenut asioita muistini syvimpiin kanjoneihin. 
Tästä aiheesta pitäisi kirjoittaa enemmän. Koetan itsekin vähän skarpata tämän aiheen kanssa.





lauantai 9. tammikuuta 2016

Keskeneräisiä

Ei paljoa ole voinut keskeneräisistä puhua, kun puikkoja on rajoitetusti. Nyt jopa kahdet sukat tekeillä. Lisäksi lopussa päivän lankaostokset.

2 ensimmäistä kuvaa on pieni maistiainen teinitytöille tulevista fanisukista.



Ystävän yritykselle tulossa sukkaa.


En ihan kiloa saanut ostettua ;)



torstai 7. tammikuuta 2016

Vaahtokarkkisukat

Vaahtokarkkisukat Pirta-langasta 3,5 puikoilla. Malli omasta päästä. Reunassa palmikkopanta josta poimittiin silmukat. Sukista puuttuu vielä nauha nauhakujassa. Pakkasista johtuen en ole päässyt kangaskauppaan. Sukkien koko on 37. Ensimmäinen tekemäni tiimalasikantapää ja olen oikein tyytyväinen tulokseen.










keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pipolle lapaset kaveriksi

Lankana Helen eli samaa kuin pipossa. Lapset on tikutettu nelosen puoikoilla. Ihan peruslapasta peukalokiilalla. Lankaa kului vähän yli kerällinen. Lopussa vielä yksi kunnollinen kuva hiippapiposta.






tiistai 5. tammikuuta 2016

Piänlämmittäjä


Pakkasen iski ja itselle piti saada lämmin pipo. Lankana Novitan Heleniä 150 g. Pantana neulotussa reunuksessa puikot 3,5 ja pipo osassa nro 4. Sisällle vielä laitettu trikoovuori jotten kutittelen piätä. Väri on joulunpunainen mutta en nyt jaksanut käydä kameran kanssa leikkimään. Valo ei oikein meinannut riittää.







Ja nyt voi jatkaa vaahtokarkkisukkien tekoa. Ihan eka tekemäni tiimalasikantapää sekä malli muuten omasta päästä.