perjantai 27. helmikuuta 2015

Kirje päättäjille



Hei Sinä siellä, joka olet päättämässä meidän kuntalaisten asioista

Laittaisitko Sinä oman lapsesi kouluun tai päivähoitoon, jossa tiedät olevan sisäilmanongelman. 
Monet sisäilman epäpuhtaudet sairastuttavat. On flunssakierrettä, iho-oireita, selittämätöntä väsymystä, keskittymisvaikeuksia … Kaikkein pahinta on, että puolet altistuneista saa kemikaaliyliherkkyyden(MCS). Minä sain kemikaaliyliherkkyyden ja nyt häiritsen ihmisten elämään kulkemalla maski naamalla. Haluatko lapsesi tai läheisesi joutuvan tekemään samoin?

Miksi joka asiassa raha on tärkein kriteeri päätöksiä tehdessä. Hän, joka menettää terveytensä sinun päätöksesi takia, ei ajattele rahaa. Hän miettii kuinka selviytyy arjesta ja loppu elämästä. Sillä sinun päätökselläsi voi olla pitkäkantoisia seurauksia.

Oletko huomannut miten kuntalaiset reagoivat, kun asioita yritetään salailla ja kaunistella. Entä oletko huomannut kuinka vaikeaa luottamuksen takaisin saaminen on. Luottamus on kuitenkin tärkeää kuntapäättäjällekin. 

Lehdestä saamme lukea kunnan kannalta oikea-aikaisesta lasten vanhempien informoinnista ja tilaisuuksien järjestämisestä. Miten luulet että vanhemmat tähän suhtautuvat? Vanhemmat joille se oma lapsi on kaikkein tärkein. 

Haluaisin jatkossa lukea toisenlaisia uutisia.
  • Rakenteilla terveen sisäilman koulu
  • Kunta informoi vanhempia mahdollisista ongelmista ja ryhtyi HETI toimeen
  • Teemme oirekartoituksen alueemme kouluissa ja päiväkodeissa.

Oletko valmis lähtemään mukaan näihin uutisiin?

Otatko vastuun tekemistäsi päätöksistä?

Oletko ylpeä päätöksistäsi?

Nukutko yösi hyvin päätösten teon jälkeen?


Ystävällisin terveisin ja levollisia unia toivottaen
Kirsi – homealtistunut ja kemikaaliyliherkkä




Osallistu sinäkin #oikeestisairas -kampanjaa ja tue parempaa tulevaisuutta Meille ja muille lapsille.


Terve Sisäilma Ry #oikeesti sairas-kampanja


Facebooktapahtuma #oikeestisairas



tiistai 24. helmikuuta 2015

Toivotonta siivoomista



Siivoo ja siivoo .... Tavara vähenee, mutta kaapit ei täyty. Mappi Ö-osastoa kuormitan. Ei näitä voi eteenpäinkään antaa. Tiedän ettei sisäilmamittauksista tule puhtaita papereita. Ehkä ennakoi pahempaa kuin mitä luvassa on ... Kroppa kyllä kertoo sekä tuo kylppäri ettei kaikki todellakaan ole KUNNOSSA. 

Omat tavarat on kohta käyty läpi ja tarpeellinen vain jäänyt. Käsityötarvikkeista en luovu ennenkuin tulee tulokset. Luultavasti lehdet ja kirjat lähtee paperinkeräykseen :( 

Kuten huomaatte makkari alkaa olemaan ankea :( Paksuimmat/tiheimmät lakanat tiukasti petivaatteiden päällä. Ei mattoja lattialla. Ilmanpuhdistin katossa lampun tilalla. Lääkkeet ja kaikki pieni tarpeellinen hilpetööri laatikoissa.



Eteisen kokoelma kasseja vaihtuu päivittäin.



Matot on pesty ja pakataan huomenna jätesäkkiin varastoon odottamaan tuomiota. Yksi matto lähti roskiin. Sitä en edes yritä pestä. Mutta kaikki tämähän on maallista. Mutta jos se TERVE asunto löytyy jostain on muutto nopea. 

Tällaisissa tunnelmissa tänään ... 

maanantai 23. helmikuuta 2015

Väsymys



Joskus sitä väsyy, kun vastassa on asioita joihin ei näy ratkaisua. Tiedän mikä olisi oikea ratkaisu, mutta keinot alkaa olemaan jo vähissä sen toteuttamisesksi. TARVITSEMME TERVEEN ASUNNON. Ei viimosen päälle laitettua vaan TERVEEN. Onko se liikaa vaadittu ???




Miksi ihmiset päästävät omaisuutensa rapistumaan ja sitä vielä iletään vuokrata eteenpäin?

Miksi ei ymmärretä sitä että vesi löytää tiensä sinne naapurikoppiinkin (kerrostalossa), jos sille on vain mahdollisuus?

Miksi näihin ei puututa ajoissa?

Miksi puututaan vasta sitten kun ongelmat on jo isoja?

Missä on ihmisten vastuu kanssa ihmisistä?

Missä on päättäjien vastuu vai onko heidät vain opetettu kohauttamaan olkapäitä ja sanomaan "olen pahoillani tilanteestanne" ?

Miksi ykskään puolea ei halua tätä soppaa vaaliteemoissaan ottaa käsittelyy?

Miksi kaikkea täytyy ajatella rahan kautta ? Terveys on vielä kuitenkin kalliimpi ja sen arvoa ei mitata rahassa.

Miksi kukaan ei auta taloudellisesti kun HOME vie kaiken ?

Miksi terveytensä HOMEEN takia menettänyt ei saa lupaa olla OIKEASTI SAIRAS ?





MIKSI KUKAAN EI NOSTA KISSAA PÖYDÄLLE JA SANO ETTÄ TÄLLE TEHDÄÄN NYT JOTAIN ???


lauantai 21. helmikuuta 2015

Kaiken takana on RAHA ???


HOMELAKI … pelkkä sanakin puistattaa. Tätä homelaki ajatusta käsiteltiin työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännön uudistuksen yhteydessä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Tämä olisi helpottanut taloudellisesti 6kk:n ajan homeen takia työpaikan jättänyttä. Aikaa etsiä terveellä sisäilmalla varustettu työpaikka. Työpaikan, jossa ei oireile ja eikä tule sairaaksi.
Miksi meitä homealtistuneita ja kemikaaliyliherkkiä ei oteta oikeasti sairaina ihmisinä ja normaalissa terveydenhuoltolaissa/säädöksissä tai tautiluokituksessa huomioon. Meidät koetetaan tunkea jonnekin erilliseen lakiin ja korvamerkitä. Onhan se tietty hyvä, että yritetään saada edes jonkinlaista sosiaaliturvaa täysin sosiaaliturvattomille ihmisille. RAHAHAN se varmaan ratkaisi tämänkin lain kohtalon. Asiasta ei päästy yksimielisyyteen. Olisimmehan me sairastuneet heti olleet lisää vaatimassa oikeuksia/etuuksia, joten ei kannata antaa sitä vähäänkään tukea meille.
Siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on kyllä meidät jo huomattu. Syynä ehkä suuri suumme, sillä emme tyydy tähän väliinputoajan rooliin. Heidän mielestään asemamme on kyllä hankala ja työtä sen parantamiseksi on jatkettava. Ihan oikea ajatus – tälle pitää tehdä jotain. Olisikohan näillekin tyypeille laitettava se kuuluisa ”pakkoollavalmiina” – päivä. Tässähän voi vielä vierähtää vuosia …
Kuka oikein pitää sitten meidän puolta. Äänestämämme poliitikot vain kinastelevat asioista ja päivittelevät tilanteen vaikeutta. Tapahtuisiko jotain, jos joku heppu siellä eduskunnassa sairastuisi homeesta ja saisi jälkitautina kemikaaliyliherkkyyden. Joutuisi käyttämään maskia istuntosalissa. Miettiä koko arjen uusiksi … hajusteettomaksi ja mahdollisimman vähän kemikaaleja sisältäväksi. Työpaikalla kansanedustaja kolleegat joutuisivat tämän myös  huomioimaan omissa toimissaan. Ei enää leijuisi isot parfyymipilvet ja raikkaat kukkaistuoksut.
Onneksi on olemassa ihanat vertaistukiryhmät, joissa ihmiset eivät ajattele ensimmäisenä rahaa. Nämä ihanat ihmiset auttavat jaksamaan huonoinakin päivinä. Aina ei kuitenkaan jaksa olla positiivinen. Jatkamme siitä huolimatta taistelua yhdessä oikeuksiemme ja terveen sisäilman puolesta.
-Kirsi-
ps. Tällä kertaa en mainitse nimentä sitä ”jonka-nimeä-ei-ääneen-saa-sanoa”. Olen hänen sanoistaan huolimatta sairas – oikeasti sairas. Mutta hän jääköön ilman palstatilaa tällä kertaa.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Home vaikuttaa hermostoon


Kemia-lehti 1/2015 otsikoi jutun yllä olevalla tekstillä. 
Ulkomailla tutkitaan ja kotimaassa(hutkitaan) laitetaan tauti korvien väliin. Olisiko aika suomalaisten tutkijoiden käydä kunnolla asian kimppuun?

Työterveyslaitoksella tutkitaan psykoterapian vaikutusta sisäilmasairaisiin. Ehkä olen vain nainen mutta minun järkeni ei tuota ymmärrä. Pääni on magneettikuvattu ja sieltä ei löytynyt mitään konkreettista vikaa. Psykiatrikin totesi että on tervettä olla huolissaan omasta terveydestä. Lisäksi hän mainitsi, ettei keskusteluavun hakeminen vaikeassa tilanteessa teen ihmisestä psyykkisesti sairasta. Ehkä siis maalaisjärkeni on vielä myös kunnosssa.

Useissa tutkimissa ulkomailla on havaittu että huono sisäilma vaikuttaa aivoihin. Homeet tuottavat toksiineja, jotka vaikuttavat keskushermostoon. Sisäilmasairaat ja homealtistuneet saavat näistä esimerkiksi muistihäiriöitä, lähimuistin menetystä ja aivosumun. Uusissa tutkimuksissa on saatu viitteitä että home voi VAHINGOITTAA aivojen hermosoluja. Lapset, jotka altistuivat sisäilman haitallisille mikrobeille, saivat matalampia tuloksia älykkyysosamäärätesteissä kuin verrokkilapset.

Kroonista väsymysoireyhtymää on myös tutkittu. Toksiineja löytyi melkein jokaiselta tutkimuksessa olleelta. 90% tutkituista oli jossain elämänvaiheessa homealtistunut. Molemmissa sairauksissa on yhteneväisiä oireita. Eli maallikkokin näkee selvän yhteyden.

Käypähoitosuositukset ovat tulossa vuonna 2016. Jos nämä menevät samalla kaavalla kuin TTL:n muukin sisäilmaan liittyvät kuviot, sisäilmasairaat löytyvät varmaan suljetulta osastolta. Tällä hetkellä käsitellään vain homeen aiheuttamia sairauksia eli sähkö- ja kemikaaliyliherkkyys jää vielä ilman oikeaa diagnoosia. Samoin monta muutakin ns ympäristösairautta. Jo olevassa olevalla tautikoodilla eli tilastointidiagnoosinumerolla on ”korvienvälileima”.

Pulkkisen Katjaa (jutun tehnyt toimittaja) lainatakseni:
”Sen sijaan, että yhteiskunnan varoja Suomessa ohjataan psykoterapioiden tutkimiseen, tulisi tutkia sisäilmasta sairastuneilta erilaisia elimistön häiriötilojen merkkiaineita sekä selvittää nykyistä tehokkaammin, millaisia mikrobeja ja kemikaaleja heidän elimistössään ja käyttämissään sisätiloissa on. Vain asianmukaisen diagnoosin pohjalta päästään menestyksekkäästi ratkomaan niin ihmisen kuin rakennuksenkin terveysongelmia. Allekirjoitan täysin Katjan kirjoittaman tekstin. Nyt olisi aika herätä näkemään tosi asiat eikä tehdä huuhaa-tutkimuksia. Itse jatkan edelleen taistelua oman terveyteni puolesta.


http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2015/02/Home_vaikuttaa_hermostoon_Kemia-lehti_4_2_2015.pdf 

Juttu löytyy myös facebookista

https://www.facebook.com/notes/terve-sis%C3%A4ilma-ry-frisk-inomhusluft-rf/home-vaikuttaa-hermostoon/651105768327566?fref=nf

Arvoisa kansan äänitorvi

Olen yrittänyt pitää sisäilmasta sairastuneiden asiaa esillä somessa sekä muissakin kanavissa esillä . Teidänkin somessa tai ihan livenä ko...