Miettii miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa???
Tiedän etten itse pyydä apua kuin viimeisimmässä hädässä. Ja silloinkin koetan selvitä hammasta purren. Onko tämä itsepäisen naisen merkki vai suomalainen luonteenpiirre?
Onko avunpyyntö heikkouden merkki?
Vai onko minut kasvatettu selviämään itse vaikka mitä tapahtuisi?
Jos pyydän apua niin olenko huonompi ihminen tai äiti, kun en pysty lapsilleni antamaan sitä mitä pitäisi ja he tarvitsevat.
Tällä hetkellä taloudessa on sellainen kinkun mentävä aukko tai oikeastaan vähän enemmänkin. Mutta enkä kovalla sentin venytyksellä siitä selviää??? Joulutunnelma tulee osaksi niistä jouluruokien tuoksuista ja stressittömästä olotilasta. Sitä stressitöntä olotilaa täytyy vielä etsiskellä.
Joululauluja onneksi saa kuunneltua netistä tai Jouluradiosta. Lumi auttaisi paljon tähän edulliseen/ilmaiseen tunnelman luomiseen että joulumielen löytymiseen.
Mielikuvitus ja luovuus ovat olleet kovilla kun yrittää keksiä joulukoristeita yms tunnelman luojia pienellä/olemattomalla budjetilla. Ennen sentään oli jemma-varasto, joka oli täynnä askartelutarvikkeita, kankaita että lankoja. Nyt kaikki on siellä kaatopaikalla.
Katkeruus - kyllä se taas nostaa päätään !!!
3 kommenttia:
Ymmärrän... Itsekin olen taistellut tuon avunpyytämisasian kanssa ja ajatellut, että mun kohdalla se johtuu siitä, että on aina ollut pakko pärjätä ja olenkin pärjännyt. Nyt kun mulla on pieni vauva ja olen apua pyytänyt, niin avuntarvettani on vähätelty ja se todella loukkaa enkä sitten enää edes halua pyytää apua.
Mun mielestä apua pitäisi pyytää rohkeasti, vaikka helppoa se ei ole, ja mulla on kokemus, että joskus avuntarpeeseen on vastattu ihanalla tavalla :). Olen myös ajatellut, että se ei ole hölmö, joka pyytää... Se pyytäminen kun ei maksa mitään :).
Jotenkin on iso kynnys pyytää apua. Sitä vaan sinnittelee ja koettaa selviytyä. Mikä ei tapa - se vahvistaa. Ehkä pitäs mottoa vaihtaa. Sitä ajattelee että toisilla on omat ristinsä ja koettaa itse selvitä omista taakoista.
Hmm... kinkkinen juttu. Itelle oli varsinkin nuorempana, ensimmäisen lapsen synnyttyä korkea kynnys pyytää apua ja ehkä liiaksikin sinnitteli yksin. Koin että olen nuorena äitinä helppo arvostelun kohde.
Nyt elän yksin kahden lapsen kanssa, mutta arki sujuu ihan mukavasti. Yllättävästi sitä keksii kaikenlaisia selviytymiskeinoja arkea helpottamaan ja ylipäätään siitä suoriutumiseen. Apua on helpompi pyytää, kun on itsekin tarjoutunut auttamaan esim. naapuria jossain pikkujutussa/lastenhoidossa. Vastavuoroisuus on tärkeää.
Kova kohtalo sinulla. Perusterveenä voin vain kuvitella mitä arkesi ja elämäsi on. :( Voimia sinulle ja mukavaa joulua!
T.Maiju
Lähetä kommentti