sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Hihatin kuvia





Nyt vain näin pikana kuvia tyttären hihattimesta. Lanka Novitan pehmovauva-lankaa. Salomoninsolmuilla. Ensimmäisessä kuvassa neiti melkein yläasteella kevätkirkon jälkeen pikkukirkon portailla.

Palailen huomenna enemmällä tekstillä jos kerkeän.

Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Viipsinpuut käytössä

Kuvassa oli siis viipsinpuu eli vyydinpuu. Eli tällä saadaan lanka vyyhdille.


Ylemmässä kuvassa saan oppia ja alemmassa teen jo itse. Ei vaikeeta.



Sain ystävältä Venäjän tuliaisena lankaa ja varulta vielä halusin pesaista ne. Ja etenkin kastella, kun kyseessä on pellava. Kuvaa vyyhdeistä sitten kun olen kaikki saanut käsiteltyä.

aarre


Tällaista on nyt puikoilla. Pellavasta tietenkin.
Sitten itse asiaan. Hain tällaisen aarteen anopilta. Ja käytettykin tätä on. Mutta tiedättekö te mikä tämä on tai mitä tällä tehdään. Laittelen huomenna kuvaa kun tätä käytetään.


Lankaa ostin maanantaina. Tyttö ilmoitti sunnuntaina että hän tarvitsee jonkunlaisen boleron. No maanantaina lankakauppaan siis Tokmannille. Tällaisia tuli kumpaakin 6 kerää. Valkoista meni vähän yli 2 kerää salomoninsolmuilla tehtyyn boleroon. Siitä kuvaa sitten kun neiti pukee juhlavaatteet ylleen.

Mukavaa päivän jatkoa kaikille. ihanaa kun sataa vettä. Ilma raikastuu!!!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Sunnuntaita



Piti tulla heti hehkuttamaan. Sain kuin sainkin yksivärisen vaihdon pistellyn jutun valmiiksi ennenkuin postitus alkaa. Näytti vielä pari iltaa sitten toivottamalta. Mutta neuleiden kustannuksella tein valmiiksi. Nyt täytyy vielä keksiä mukaan joku kiva samanvärinen juttu. Kerkeisköhän vielä tekemään jotakin itse. Se vaatii kyllä piipahtamaan Tokmannilla lankaostoksilla.

Lankaostoksista puheen ollen. Joku "piipahti" eilen Tapsalla ja tuli tilattua lilaa lankaa pellavaisena sekä puuvillaisena. Nyt pitää vielä miettiä mikä olisi paras väri niistä.

Meidän vanhimmainen kolaroi tänään skootterilla. Olivat kaverin kanssa ajelulla ja ei kerennyt reakoimaan kaverin kääntymiseen ja ajoi sitten perään. Onneksi selvittiin pintavaurioilla ja ehkä lievä aivotärähdys. Skootterin katteet taisi kokea enemmän kolhuja. Ja siitä pojalla itsellään oli suurin suru. Siinä vaiheessa ilmoitin, että taitaa tuo oma henkikultas olla kuitenkin vielä kalliimpi kuin skootteri.

Mutta nyt lähden tästä pikaiselle blogikierrokselle ja jos sitten laittas vaikka uutta huivia puikoille.


lauantai 23. toukokuuta 2009

Kassi pienelle neidille




Tämmöinen paketti lähti miehen kummitytölle. Tupperin mini astiat kesäkassin kera. Kassiin käytin Katjalta ystävän yllätyksessä saamani langan.

Olen yrittänyt miettiä jatkanko enää vaihtoblogia. Tai ainakin se jatkaa eri tyylillä. Sitä en vielä tiedä miten ja millaisena. Joten jos sinulla on hyvä idea niin kerro minulle.

Kiitos Mia!


Kiitoksia kovasti Mia.

Nyt en jaa tätä eteenpäin. Koska neulerintamalla pukkaa työt päälle. Siis huivivaihdossa taitaa olla yksi petturi mukana ja se tarkoittaa huivin neulontaa. Toisaalta minusta on ihanaa neuloa huiveja erilaisille ihmisille, koska jokaisella tulee omanlaisensa. Kukaan ei jää ilman huivia tässä vaihdossa.

Kiitoksia ja niiata niksautan. Kiitos kaikille huivikehuista. Tuntuu tosi ihanalta saada tällaista palautetta.

Muistaakseni joku kysyi onko pellava karheaa ihoa vasten. Aluksi pellava saattaa tuntua karhealta, mutta kastelujen ja pesujen myötä se vai paranee ja pehmenee.

Mutta nyt lähden tästä suunnittelemaan huivia ja katselemaan omia lankavarastoja. Sillä olisi ihan kamalaa jos pitäisi mennä lankaostoksille. Välillä kyllä tuntuu että lankashoppailu on parasta tässä touhussa.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 21. toukokuuta 2009

Minulta Pikkumyylle






Lanka on Dropsin Lin ja puikot kutoset. Malli on omasta päästä. Taas yksi variaatio kesähuivista. Tämä huivi meni siis pikkumyylle.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Springtime Swirl Mystery KAL





Lanka loppui kesken kuutosvihjettä tehdessä, joten päättelin huivin. Minä kun olen vielä pieni ihminen niin koko riittää minulle. Neiti malli kuvassakin on paljon isompi minuna. Tätä huivia oli kiva tehdä.

Nyt sitten suihkuun. Mukavaa illanjatkoa kaikille!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Lehden sivuilla

Täällä on sitten podettu vatsatautia. Nyt oli sitten minun vuoro. Stressi kun loppuu niin minä takuuvarmasti olen kipeä.

Lehtien palstoillekin olen "joutunut". Tässä linkki juttuun.

Nyt sitten koetan saada aikani kulumaan tietokoneella, kun ei oikein mitään jaksa tehdä. Huivivaihtohuivi lähti perjantaina postin vietäväksi. Nyt vaan odotellaan mitä vastaanottaja tykkää.

Pikkasen olen yrittänyt tikutella ympyrähuivia, mutta ei oikein jaksaisi.

Mutta nyt taidan kokeilla joko tuo ruoka maistuisi. Jotain pitäisi yrittää syödä.

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Nyt siis jännitetään vielä että meneekö työ läpi. Onneksi sitä voi vielä täydentää jos arvioitsijat sitä mieltä ovat.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Töistä päivää näin työpäivän päätteeksi

Pakko oli tulla kertomaan. Näyttötyö lähtee tänään postin vietäväksi. Toivottavasti menee läpi.
Tänään lähti myös postiin huivivaihtohuivi.
Nyt äkkiä sitten ruokakaupan kautta kotiin.
Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 14. toukokuuta 2009

Vihdoinkin valmista

Siis minä sain kuin sainkin kesähuivivaihtohuivin valmiiksi. Ei muuten tullut yhtään kiire. Illalla sain kymmeneltä pingottumaan ja tänä aamuna pois. Lankojen päättely tapahtui aamukahvipöydässä töissä. Ja nyt illalla yritän kuvata ja huomenna saada postiin.
Tänä iltana on keskimmäisen tyttären yläastevanhempainilta. Saadaan tietää luokkajako. Toivon kovasti ettei meidän kuutta kyläkoululaista laitella eri luokkiin. Sitäkin on tapahtunut edelisen rehtorin kanssa. Neljä kyläkoululaista hajotettiin ja kaupungin isoista kouluista tulleita ei. Vedottiin että ovat olleet yhdessä niin monta vuotta. Eikös meidän lapset sitten ole olleet yhdessä.
No mutta tää on tätä. Mukavaa päivän jatkoa kaikille!

tiistai 12. toukokuuta 2009

Tämä on mun!!!!


TÄMÄ HUIVI ON MINUN!!! AIVAN UPEA, IHANA........

VÄRI, LANKA JA MALLI. KAIKKI OSUI IHAN NAPPIIN. SOPII VIELÄ TOSI HYVIN MIUN UUTEEN MUSTAAN TAKKIIN.

SAIN SIIS TÄMÄN HUIVIN SEIJALTA , HETKIÄ HEIMOLASTA-BLOGISTA!

ISO KIITOS JA LÄMMIN HALAUS SINULLE! NYT TÄYTYY ITSELLEKIN HOMMATA TÄTÄ LANKAA!!! SIIS AIVAN PAKKO. LANKA OLI SIIS WETTENHOFFIN AKSELI 8 ELI ROHDIN PELLAVAA. HUIVI ON OMALLA MALLILLA TEHTY.

SIIS MIE EN MEINAA PYSYÄ NAHOISSANI! SIIS IHANA HUIVI JA MINUN!


sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Blogiystävä


Sain pikeltä tämän tunnustuksen. Voi kiitos kovasti!

Tämän tunnustuksen haluaisin jakaa aika monolle, mutta listasta tulisi tosi pitkä. Ja eräs pieni mies odottaa äitiä ulos istuttamaan krassin siemeniä.

Joten haluan tällä tunnustuksella muistaa Katjaa ja Tarjaa.

Hyvää äitienpäivää ja kassia pukkaa


Mummolle eli anopille piti aamulla kerätä kukkia. Siellä onkin käyty jo tänään kaksi kertaa. Aamulla menimme lahjusten kera ja kävimme kahvilla. Kutsu kävi syömään ja piipahdimme välillä pikana kotona. Anopille tekaisin yhteen liinaan reiän keskellä ja ompelin siistiksi. Täytyi saada liina päivänvarjon kanssa pöytään.


Tällainen kesäkassi valmistui illalla anopille. Malli on jostkin oman pään syövereistä ja lankana on Novitan tennesee.




Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja mummoille!

torstai 7. toukokuuta 2009

Tautia pukkaa

Nyt sitten tännekin iski vatsatauti. Tänään lähdin kesken päivän töistä pois. Huomenna varmaan makailen sohvan pohjalla.

TOivottavasti olisi kohta jotakin näytettävää. Kaikki kun tahtoo olla salaista mikä on tekeillä.

Mutta katotaan jaksanko huomenna postailla.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Neuletapaaminen ja lehtiostoksia

Nyt on sitten puurot keitetty ja samalla tässä sitä syödään.

Tähän lehteen siis sorruin eilen. Mutta oli niin ihania juttuja täynnä.

Kiitos naisille ja eräälle pienelle miehelle eilisestä. Tosi hauskaa oli taas. Tai voiko meillä olla muuta kuin hauskaa. Meillä on aikas hyvä porukka kasassa. Jutut käyvät yksiin tosi hyvin. Mitä minä nyt häiritsin pellavapölyllä.

Pääasiassa eilen tikuttelin tapaamisessa huivivaihtohuivia, mutta aikani pamia pellavapölyllä kiusattuani vaihdoin toiseen huiviin. Ympyrähuvin viidettä vihjettä neuloskelin muutaman rivin. Tämä pellava ei pölise lähellekään niin paljoa kuin dropsin. Tämä pellava on ostettu tinttamarellista. Langan nimeä en ulkoa muista ja enkä jaksa nyt sitä tarkistella.


Nyt sitten pikaiselle blogikierrokselle. Koetan kuitenkin taas ainakin viiteen blogiin jättää puumerkkini.

Ihanaa päivänjatkoa kaikille! Täällä sataa, mutta ilma on taas raikasta. Ei siitepölyt tänään pölise.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Kesken työpäivän

No kuvatonta edelleen. Olen kylläkin päivitellyt kahta muuta blogiani.
Allergialeivontaa sai munkin ja siman ohjeen.
Oman piän tuotoksia sai taas muutamia kuvia oman piän tuotoksista. Edelleen olen vielä viime puolen puolella. Käy kurkkaamassa jos et ole vielä huomannut tuota blogia. Siellä on oikeastaan pelkästään kuvia.
Tänään neuloskellaan naisten kanssa! Innolla odotan iltaa, jos vaikka sieltä saisi ylimääräistä virtaa. Eli Nähdään illalla!

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Joulukoristetta


Tässä huhtikuun joulukoriste. Valmiina tämä on ollut jo jonkin aikaa, mutta olin unohtanut kuvata.

Alakuvassa on meidän eräs "vappuvieras".Olisiko saanut liikaa aurinkoa. Nuorimmaisen tuotos.


Nyt vielä meinasin pikaisen kierroksen tehdä blogistaniassa ja sitten täytyy lähteä synttäreille. Ei tänään kyllä muuta jaksaisikaan tehdä. Eilen haravoitiin koko piha ja nyt löytyy uusia lihaksia sekä olen ihan tukossa. Minä en siis saisi haravoida, koska olen tosi pahasti noille siitepölyille allerginenen. Mutta nyt on piha siisti ja kukkapenkit käsitelty.

Oikein aurinkoista sunnuntai päivän jatkoa!!!