torstai 3. joulukuuta 2009

Joululauluvaihto osa 2


Tässä sitten minun osuuteni vaihtoon. Minä lähettelin paketin Maijalle(ei blogia). Lauluksi valikoitus Kuului laulu enkelten. Joten koko paketti on täynnä enkeleitä.

Malli: Les lettres de Plume - enkeliaakkoset
Lanka: DMC pellavalankaa
Kangas: 20 cm leveä pellavanauha
Korkeutta työllä on noin 55 cm



Kortista löytyy lisää joululauluja. Joululauluun liittyvinä lahjuksina lähti Pentikin enkeli lautasliinoja ja Pentikin enkeliheijastin.

Ihana vaihto, Vaikka itselle meinasi paniikki iskeä noiden sairastumisien ja olkapäävaivojen takia. Mutta valmista tuli kuitenkin aikataulussa.

Kiiton Lennulle vielä avusta noiden lankojen kanssa sekä taas niin ihanan vaihdon järjestämisestä.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Joululauluvaihto

Minä sain Lennun joululauluvaihdossa paketin Kaimaltani. Ensin täytyi avata kuori, josta paljastui laulu. Ja voi vitsi miten ihana paketti. Kaikki oli juuri minun näköistä. Kirsin-blogista löytyy enemmän juttua. Minä bloggaan näin pikana, kun pitää omaa vaihtoani vielä väsätä. On se 70%:sti valmis. Mutta työtä on vielä. Tällä viikolla on oikeestaan vasta kunnolla jaksanut keskittyä käsitöihin. Kiitos Kirsille ja lämmin halaus tästä ihanasta paketista.


On meillä leivottukin. Ostin uuden vuuan itselleni ja tänä vuonna sitten tulee sydänkakkuja. muutama uusi piparimuottikin on tullut ostettua. Mutta laiskuutta vai mitä, kun ei jaksa kuvailla. Muutama lehtikin on tullut ostettua. Mutta kaikkeahan ei kerkeä tekemään ja nyt on sitten kuvauksesta ja bloggauksesta otettu aikaa.


Ääni on vielä kateissa ja yskittääkin vielä, mutta muuten aikas normaali olo alkaa olla. Koulu ei oikein vielä maistu. Ja keskiviikkona olisi koe. Apua! Kuka lukee miun puolesta ja kirjottaa samalla kaksi äikän ainetta ja enkun tiivistelmän. Netissä roikkuen se ei taida onnistua. Huomenna on opiskelua iltapäivä, jos vaikka enkun tiivistelmän saisi kirjoitettua. Sunnuntaina voisi lukea kokeisiin ja piipahtaa hirvipeijaisissa syömässä. Kaksiin on kutsuttu ja onneksi ne on yhdistetty. Eli samassa paikassa ja samaan aikaan.

Mutta nyt pikana vähän surffailua ja sitten pistoja ristiin.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Pikaisesti kuulumisia

Täällä on podettu ja sairastettu oikein kunnolla. Kaksi viikkoa jokainen vuorollaan. Ilmeisesti possua. Varmuutta ei ole, koska sairaalan ohjatut vain testataan. Minä sain sitten jälkitautina keuhkoputkentulehduksen. Ja nyt on menossa eka kuumeeton päivä toistaiseksi. Ihanaa kun mies tekee kaiken ja itse voin keskittyä toipumiseen.

Käsityötkään ei edisty, kun olkapäässä on jännetuppitulehdus ja sen takia olen vielä viikon sairaslomalla. Käsitöihin ei saa koskea. Olkapään hoidot katkesi tuon sairastelun takia, joten sairaslomaa täytyy hakea lisää. Ei pysty olemaan täyttä päivää tietokoneella. Ja minun töistä ei tule mitään ilman konetta.

Mutta nyt taas huilaamaan, jos vaikka pääsin jo keskiviikkona koulun penkillekin. On nimittäin aikamoinen urakka odottamassa, kunhan jaksaa kirjat avata.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

On täällä tehty jopa käsitöitäkin

Tai siis legoja rakennettu. Meillä oli 6-v synttärit pari viikkoa sitten. Ja legoja tuli, kuten sankari toivoikin.

Sekä kakkukin piti tekaista. EI maitoa eikä kananmunaa tässä kaakussa ja taisi olla hyvää.


Yksi huivikin on valmistunut, mutta ei ole sitä vielä kuvannut ja langatkin on päättelemättä. Seuraava huivi on puikoilla. Sitä on kovasti tikuteltu pakkokurssilla. Työt kun ei voi jatkua ilman sitä kellään tukityöllistetyllä. Rahan tuhlausta koko 8 päivää. Ja siltikin minun työni jatkuvat vasta joulukuussa. NO panostetaan opiskeluun tässä välissä. Yksi enkun kurssi suoritettu hyväksyttävästi, mutta numerosta ei viitti puhua. Mutta läpi mäni.

Nyt jos kävin vähän pelaamassa facebookissa. Ja sitten iltahommiin. TÄnäänkin minun olisi pitänyt olla kahdessa paikassa yhtäaikaa, mutta kumpaankaan en sitten kuitenkaan päässyt. Perhe-elämä välillä tekee mutkia matkaan. Puhelimia katoaa ja lasten harrastukset "sotkevat" osaltaan aikataulutusta. Ja kun joku päivä mikään ei mene aikataulun mukaan niin ei sitten mikään.

Illanjatkoja kaikille. Koetan keretä bloggaamaan vähän useammin,

maanantai 5. lokakuuta 2009

Hengissä ollaan

Ensin lapset oli vuorollaan kipaänä ja sitten minä. Otin koko rahan edestä ja olin reilun viikon kuumeessa. Just sellasta pientä lämpöä, jotta voimat pois ja kamala olo.




Käsityöt ei ole edistynyt yhtään. Sen minkä olen jaksanut olen lukenut läksyjä. Matikkaa ja enkkua vuorotellen. Tänään olisi eka koe, enkun kuuntelu. Pari pientä kirjoitelmaa pitäisi tehdä. Ja ensi maanantaina on varsinainen enkun koe.




Marilta sain tälläisen tunnustuksen. Kiitos kovasti Marille ja tähänhän liittyy vielä haaste.




Tehtävänanto on seuraavanlainen:

1. Laita tunnustus blogiisi
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti


Taidanpa tehdä samalla tavalla kuin Mari ja yhdistää aistit ja haastettavat.


1. Näkö. Tykkään kaikesta kauniita ja väreistä. Olen visuaalinen immeinen.
2.Haju: Hajusteherkkänä ihmisenä en oikein välitä hajuista. Paitsi juuri leivotun pullan tuoksu on ihanaa.
3. Kuulo: Tykkään kuunnella musiikkia. Lasten narinalle korvani ovat jo yliherkkiä.
4. Maku: Olen hyvän ruuan ystävä. Joten ruuan täytyy maistua hyvälle vaikka kaikki on kiellettyä.
5. Tunto: Ihoni on herkkä, joten tuntoaistikin on aikas herkkä. En kärsi käyttää karkeita tai muita ihoa ärsyttäviä. Langan täytyy tuntua hyvältä käsissä.

Ja sitten haasteosioon:

Ensimmäisenä haastaan näköaistiani hemmottelen ihmisen eli Piken. Ihania pistoja.

Seuraavana olis vuorossa hajuaisti ja siksi haaste menee Katjalle. Kumpikaan ei oikein siedetä voimakkaita hajuja.

Kuulo olikin jo vaikeempi. Mutta heitetään tämä Niinalle. Meillä kummallakin on älyttömän hyvä musiikkimaku.

Maku laitetaan Pamille. Pamilla muistaakseni oli myös ruokablogi.

Tunto: Laitetaan tämä uunituoreelle mummolle eli Outille.

Kiirettä pukkaa. Tätäkin on kirjoitettu kaksi päivää.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Mie sain ihkun huivin

Haastevaihtoon haastoin myös Pelagian virkkaamaan kanssani pellavasta huivia. Ja tällaisen ihanuuden sain.



Kiitos sinulle ja lämmin halaus!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Minun huivi Tarjalle





Minä siis haastoin Tarjan neulomaan huivia pellavasta. Ja tässä minun osuuteni vaihtoon. Lanka on Dropsin Liniä ja puikot kutoset ja malli omasta päästä.
Nyt sitten nopsaan takaisin töihin.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Tunnustus

Mari muisti minua tällaisella tunnustuksella. Nyt sitten täytyy paljastaa 5 itselle tärkeää asiaa.

1. Lapset ja mies siinä sivussa
2. Terveys. Johtuen omista taudeista ja tällä hetkellä miehen voinnistakin.
3. Käsityöt ja etenkin neulominen, joka jää nyt pahasti opiskelun jalkoihin
4. Aina Oikeat. Ystäviä ja vertaistukea.
5. Oma aika. Sitä on oppinut arvostamaan viime vuosina.

Ja sitten haastamaan.

no minäpä haastan nuo Aina Oikeat eli jos kuulut joukkoon niin eikus paljastuksia tekemään.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Haastevaihtopaketti perillä


Tämä huivi lähti Pelagialle. Minä en ole mikään virkkaaja. Olen enempi puikkottelija.Mutta sain Kuitenkin virkatun huivin pellavasta aikaiseksi.

Mutta nyt näin pikana. Nuorimmainen pitää lähteä laittamaan nukkumaan. Aamulla eskariin ja äiti töihin.

Hyvvee yötä ja kauniita unia!

torstai 17. syyskuuta 2009

Haastevaihto Tarjalta

Haastoi Tarjan haastevaihtoon neulomaan pellavasta huivin. Tällaisen ihanan upean huivin sain Tarjalta. Tämä on sitten minun eikä tyttären, vaikka hän tätä jo vähän siihen malliin mallaili. Tämä on kuvattu tytön päällä jotta saan sellaisia kuvia kuin haluan. Joskus on tehty toisinpäin ja olen joutunut ottamaan uudet kuvat.

Mukana olleessa kortissa oli juuri sopiva teksti. Eli näinhän se on.

Sokerina pohjalla oli nämä ihanat sukat. On hyvä että minut pidetään villasukissa. Itsekun en voi tuota villaa neuloa. Kiitos sinulle Tarja ja lämmin halaus. Sinun pakettisi lähtee huomenna postiin, joten joudut odottamaan viikonlopun yli. Vähän jännitystä.



perjantai 11. syyskuuta 2009

Enkkua tankattu


Nyt on sitten koettu kerrata. Aloitin kieliopin kertaamisen. Ekaks otin työn alle verbit. Preesenssiä ja imperfekti jo käsitelty. Kyllä ne tiedot taitaa jostakin löytyä.
Matikkaa ja kemiaa en ole vielä päässyt aloittamaan, kun kirjat uupuu.
Opiskeluun jää enemmän aikaa, kun työt lopppuu toistaiseksi.

Mutta nyt vielä takaisin töiden pariin

torstai 10. syyskuuta 2009

Hengissä selvitty

Eilen oli siis ensimmäinen englannin tunti. Selvisin hengissä nippanappa. Kyllä töitä saa paljon tehdä, vaikka enkun saan kirjoittaa lyhyenä. Käyn kuitenkin pitkän enkun tunneilla ja niistä pitäisi saada kokeistakin kuitenkin hyväksyttyjä. apua!!! kuka takoisi minulle prepositiot päähän.
Mutta nyt takaisin "sorvin" ääreen.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Tahti hiljenee

Minä se en voinut pitää opiskelusta välivuotta vaan aloitan tänään uuden urakan. Ja aikahan on otettava jostain niin käsityöt jää vähemmälle.
Vaihdot saan hoidettua kyllä. Toinen onkin jo valmis ja toinen odottaa päättelyä ja molemmat pitää vielä pingotettua.
Vaihtoblogi hiljenee toistaiseksi tämän haastevaihdon jälkeen.
Itse osallistun enää muutamiin ristipistovaihtoihin, sillä eihän kaikkea voi nyt lopettaa.
Vieläkö työ haluatte tietää mitä mie opiskelen. Eli miulla jäi silloin joskus lukio vuotta vaille valmiiksi. Eilen menin sitten että aloitan vähän kerrassaan kertaamaan ja saan päästötodistuksen käteen. Loppupelissä olen nyt keväällä kirjoittamassa ja talven käyn kertauskursseilla ja teen puuttuvat kurssit matikasta ja filosofian. Tänään alkaisi ensimmäisellä enkun tunnilla. Suomensin eka kappaletta illalla ja sanasto oli kovassa käytössä, mutta olikin kaikkea ympäristöön liittyvää.
Mutta tällaista täällä. Joten koittakaa kestää mukana talven ajan. Ensi keväänä ehkä sitten jo jotakin uutta.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Tämä kuvaa sopivasti

Kahden ihmisen ero on usein siinä,
että toinen asettaa huutomerkin paikkaan,
johon toinen panee kysymysmerkin.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Minun paketti Katrille

Tällaisen paketin laitoin Katrille. Kaksi settiä siis piti laitella pakettiin. ELi "tyyny"-pari ja "terävä"-pari. Syksy teemaan lähdin värillä. Kaikki oli karpalon väristä myös sakset.



Pistelyjen mallit on napattu yksi sieltä ja toinen täältä ja omasta päästäkin. Eli sekoitus kaikkea.

Mutta nyt loppuu ruokatunti ja takaisin työn pariin.

Minä sain paketin syyssetin Sarilta

Siis minä osallistuin syyssettivaihtoon Lennun ristipistovaihdot-blogissa.

Tällaiselta näytti sisältö ruskean kuoren sisällä. Ihanan oranssia. Koko paketti sävysävyyn ja ajatuksella koottu. Siis minua hemmoteltiin oikeen kunnolla. Tykkään ihan älyttömästi paketista.
Työ haluutte varmaan tietää että kuka se miulle lähetti.

KIITOS SARI!

Koko paketti täynnä itsetehtyjä juttuja. Tästä mie tykkään. Ihania kurpitsoita. Tuo pieni on niin suloinen. Nämä kurpitsat vien koristamaan työhuonettani.

Ja sitten sitten itse pisteltyyn osioon. Muistikirja ja kirjanmerkki. Aivan upeita molemmat. Enhän mie raaski tuota muistikirjaa käyttää.




Tämä paketti oli juuri kuin minulle tehty. Valitettavasti minun aikani tänään on mennyt vanhempainillassa, joten en ole kerinnyt paketin sisältöä hiplaamaan.

Itsellä alkaa olo kohenemaan jo. Antibiootit sain lekurilta. Olkapääkin alkaa kohenemaan.Sielläkin on tainnut olla jonkinlainen tulehdus päällä kun lääkkeet purevat sinnekin.

Routa: Kyllä tuo kipu on haitannut käsitöidenkin tekoa. Vaihtohuivit ei edisty kun ei kärsi neuloa tai virkata.Mutta onneksi molemmat on sen verran hyvällä mallilla, että rykäsen ne ensi viikolla loppuun.

nenä niiskuttaa edelleen

Tämä lähtee kohta lekuriin. Tutkitaan mitä posket sisältää. Ei meinaa flunssa parantua. Samalla vois katsastaa tuota miun olkapäätä. ALkaa kipu jo haitata vähän työntekoa.
Tänään olisi vielä yksi kokous ja yksi vanhempainilta, joten palailen varmaan vasta huomenna linjoille.
Ja kovasti odotan syyssettipakettia postissa. Ja odottelen kovasti mitä omasta lähettämästäni paketista pidetään.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Syyssettivaihto postissa

Tulin vaan ilmoittamaan, että syyssetti vaihto on postissa. EHkä jo huomisiltana siitä kuvia.

perjantai 28. elokuuta 2009

Hengissä ollaan edit:lisäsin kuvan


Flunssa meinasi kaataa kokonaan minun neulomiseni. Hyvin vähän on mikään edistynyt. Salaisia huiveja olen tikutellut ja koukutellut.
Ihana immeinen tuosta naapurista toi miulle pellavalankaa tuolta Venäjän puolelta ja monta kerää. Miulla on kuvakin otettuna, mutta se on kotona kamerassa. lisäilen sen illalla. Kiitos Eira kovasti langoista. Mie tikuttelen siulle jotakin kiitokseksi kunhan tää kiire loppuu. Ehkäpä joku pellavainen huivi vaikka.
Syyssettivaihto odottaa kovasti tiistaita, jotta sen saa postittaa. Joten jotain näytettävääkin luvassa.
Mutta nyt takaisin sorvin ääreen. Tai oikeestaan meillä mies on sorvin ääressä ja minä tään tietokoneen.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Huivi valmis





Tämä on siis menossa lahjaksi. Uskallan julkistaa täällä, koska olen varma ettei sankari käy täällä kurkkimassa. Lanka siis granstudion Liniä ja sitä kului reilu 3 kerää. Puikot oli ne tutut kutoset. Malli on siis taas omasta päästä.

Nyt pääsin aloittamaan sitten ensimmäisen haastehuivini. Ja todennäköisesti uskon itsekin pysyvän aikataulussa. Sairastumiset ja muutamat muut yllätykset meinasivat hukuttaa minut näiden neuleiden keskelle. Mutta nyt alkaa näyttää valoisammalta Vain kaksi huivia enää aikatauluissa. Yhdellä ei ollut aikataulua, joten sen aloitan sitten syyskuun puolenvälin jälkeen.

Nyt sitten lähden räveltämön päivitämään myös sekä hieman blogeja kurkkaamaan.

Oikein ihanaa illan jatkoa!!! Huomenna taas paluu arkeen ja töihin.

perjantai 21. elokuuta 2009

Arvontavoitto Outille

Siis Outille lähti toisen arvonnan voitto. Pellavaista liinaa laitoin pussukkaan ja muutaman purkin makeata hilloa. Hillot kuvaamatta. Torstaina tapasimme kaffekupposen merkeissä Herkku Pekassa. Oli kiva taas tavata pitkästä aikaa Hauskaa meillä oli. Kiitos seurasta.



Nyt en jouda enempää kirjottelemaan. Nopeasti vaan blogikierroksella ja sitten nukkumaan. kauniita unia kaikille

tiistai 18. elokuuta 2009

Kuvaa keskeneräisestä

Tässä on meidän eskarilainen tokana aamuna, kun äiti vei taksille. Ja sitten kuvaa lahjaksi tulevasta huivista. Tässä yksi kerä neulottuna ja nyt vähän kerrassaan yritetään saada tätä eteenpäin.